Jaska Jokunen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Charlie Brown)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Charlie Brown” ohjaa tänne. Täsmennyssivulla Charles Brown luetellaan samannimisiä todellisia henkilöitä.
Jaska Jokunen

Jaakko ”Jaska” Jokunen (engl. Charles ”Charlie” Brown) on Charles M. Schulzin Tenavat-sarjakuvan päähenkilö. Hän on noin kahdeksanvuotias pikkupoika, joka kärsii monenlaisista vastoinkäymisistä ja varsinkin sisäisestä epävarmuuden tunteesta. Jaska Jokunen on ainoa Tenavien hahmoista, joka on mukana sekä kaikkein ensimmäisessä stripissä (2. lokakuuta 1950) että kaikkein viimeisessä (13. helmikuuta 2000). Koska Schulz ei pitänyt sarjansa alkukielisestä nimestä (Peanuts), useimpien Tenavat-animaatioiden ja -kirjojen nimessä esiintyy Jaska Jokusen nimi.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaska Jokunen on kuvattu toiveikkaaksi lapseksi, joka kuitenkin kokee lähes aina epäonnistumisia ja pettymyksiä, ja ottaa ne hyvin raskaasti. Hänellä on oma baseball-joukkue, jossa hän on sekä kapteeni että syöttäjä, ja johon melkein kaikki hänen ystävänsä kuuluvat. Hän on kuitenkin huono pelaaja ja hänen joukkueensa häviää aina kaikki ottelut, lukuun ottamatta niitä kertoja jolloin hän on itse estynyt pelaamasta. Toinen hänen harrastuksistaan on leijanlennätys, joka ei koskaan onnistu ja jonka tuloksena leija useimmiten päättyy ”leijoja syövään puuhun”. Jaska Jokunen on kuitenkin kuvattu myös hyvin sitkeänä. Hänet nähdään usein esimerkiksi seisomassa yksinään rankkasateessa baseball-kentällä, kun muut ovat jo lähteneet kotiin. Jaska Jokusen epäonnistumisia siivittää usein joko katteeton usko onnen kääntymiseen tällä kertaa tai kokonaan lamaannuttava epätoivo.

Jaska Jokunen käyttää aina samannäköistä paitaa, jossa on yksi siksak-kuvioinen poikkiraita. Tämä paita nähtiin hänen yllään ensimmäisen kerran 21. joulukuuta 1950 ilmestyneessä stripissä.[1] Tenavat-animaatioissa paita on aina väriltään keltainen, mutta väritetyissä stripeissä se on joskus ollut punainenkin. Jaska Jokunen näyttäisi olevan kalju muutamaa otsassa ja takaraivossa olevaa hiusta lukuun ottamatta. Schulzin mukaan Jaska Jokunen ei kuitenkaan ole kalju, vaan tämän hiukset ovat niin hennot ja vaaleat, että ne eivät näy[2].

Sarjan alussa vuonna 1950 Jaska Jokunen sanoi yhdessä stripissä olevansa nelivuotias. Vuonna 1957 hän mainitsee olevansa kuusivuotias. 1970-luvulta alkaen ilmestyneissä stripeissä hänen iäkseen mainitaan yleensä kahdeksan tai kahdeksan ja puoli vuotta.[3]

Suhde muihin hahmoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaska Jokusella on pikkusisko Salli sekä lemmikkinään beagle-rotuinen koira Ressu. Jaska Jokusen paras ystävä on Eppu. Epun isosiskoon Telluun Jaska Jokusella on ongelmallinen suhde, sillä Tellu nauttii Jaska Jokusen kiusaamisesta ja nöyryyttämisestä sekä muistuttaa häntä aina hänen heikkouksistaan, mutta toisaalta Tellu on kuitenkin myös Jaska Jokusen itseoppinut psykiatri. Yleisesti ottaen edes Jaska Jokusen ystävät eivät suhtaudu häneen kovinkaan kunnioittavasti, mikä pitää yllä hänen muutenkin heikkoa itsetuntoaan. Muut kuvailevat Jaska Jokusta usein sanalla blockhead (”pölkkypää”) tai adjektiivilla wishy-washy (ei vakiintunutta suomennosta, tarkoittaa lepsua tai horjuvaa; suomennettu joskus ”nynnyksi”). Toisaalta häneen viitataan usein myös ilmaisulla Good ol’ Charlie Brown (”vanha kunnon Jaska Jokunen”), joka esiintyy jo aivan ensimmäisessä stripissä.

Tenavien kaikista muista hahmoista poiketen Jaska Jokusta kutsutaan aina koko nimellä, tosin Piparminttu-Pipsa kutsuu häntä ”Jasuksi” (Chuck), Maisa ”Jaakoksi” (Charles) ja Ressu ”pyöreäpäiseksi pojaksi” (round-headed kid). Salli kutsuu häntä yleensä isoveljeksi eikä nimeltä.

Jaska Jokusen isä on parturi, kuten Schulzin isä oli, ja hän on ylpeä isästään, kuten Schulz oli.[4] Jaska Jokusen äidistä ei kerrota paljoakaan.

Jaska Jokunen on rakastunut ”pieneen punatukkaiseen tyttöön”, jonka hän yleensä näkee ollessaan ulkona koulun välitunnilla syömässä eväitään, mutta jolle hän ei koskaan uskalla mennä puhumaan. Pientä punatukkaista tyttöä ei kuitenkaan koskaan näytetä lukijalle sarjakuvassa, lukuun ottamatta yhtä vuonna 1998 ilmestynyttä strippiä, jossa hän näkyy vain siluettina. 1990-luvulla julkaistuissa stripeissä Jaska Jokunen on rakastunut myös toiseen, Pilvikki-nimiseen tyttöön, jonka kanssa hänellä on hieman enemmän menestystä. Piparminttu-Pipsa ja Maisa ovat taas molemmat rakastuneita Jaska Jokuseen, mutta heitä Jaska Jokunen pitää vain ystävinään.

Jaska Jokunen odottaa aina ystävänpäivänä saavansa paljon ystävänpäiväkortteja, mutta ei juuri koskaan saa yhtäkään.

Hahmon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schulz käytti nimeä Charlie Brown jo Tenavien edeltäjässä, Li’l Folks -sarjassa, jossa se esiintyi neljän eri pojan nimenä. Yksikään näistä hahmoista ei tosin muistuttanut ulkonäöltään Jaska Jokusta. Nimi mainittiin ensi kerran 30. toukokuuta 1948 julkaistussa Li’l Folks -stripissä.[5] Tenavissa Jaska Jokunen oli mukana 2. lokakuuta 1950 ilmestyneestä ensimmäisestä stripistä alkaen.[6] Sarjan varhaisimpina vuosina Jaska Jokunen oli kuvattu varsin erilaisena kuin myöhemmin, näsäviisaana ja sanavalmiina. Nämä piirteet kuitenkin katosivat muutaman vuoden jälkeen, kun hahmon nykyään tunnettu persoonallisuus muotoutui.[7]

Jaska Jokusella on ollut Tenavat-animaatioissa useita ääninäyttelijöitä. Yhdysvalloissa lapsiääninäyttelijä Peter Robbins (1956–2022) tunnettiin Jaska Jokusen ”alkuperäisenä äänenä”, sillä hän näytteli hahmoa ensimmäisissä televisioanimaatioissa (muun muassa Jaska Jokusen joulu ja Suuri Kurpitsa, Jaska Jokunen), joista on siellä tullut yleisesti tunnettuja klassikko-ohjelmia.[8]

Mahdolliset esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaska Jokunen sai nimensä Charles Francis ”Charlie” Brownilta (1926–1983)[9], joka oli Schulzin työtoveri Art Instruction -piirustuskoulussa Minneapolisissa. Brown alkoi myöhemmin uskoa Jaska Jokusen hahmon perustuvan häneen muutenkin, sillä hän koki myöhemmässä elämässään monia ”jaskajokusmaisia” vastoinkäymisiä, ja toimittajat haastattelivat mielellään ”oikeaa Jaska Jokusta”. Schulz kiisti ehdottomasti lainanneensa hahmoon ystävältään muuta kuin nimen.[10] Brown kuitenkin kirjoitti omaelämäkerran nimellä Me and Charlie Brown: A Book of Good Griefs. Se julkaistiin postuumisti vuonna 1985.[9]

Schulzilta kysyttiin usein haastatteluissa, perustuiko Jaska Jokusen persoona häneen itseensä. Uransa alkuvuosina antamissaan haastatteluissa hän korosti usein liioitellen omaa samankaltaisuuttaan Jaska Jokusen kanssa, koska tällaisen roolin omaksuminen auttoi häntä työssään. Myöhemmin hän totesi, että se ei pitänyt paikkaansa, mutta toimittajat pitivät yllä myyttiä Schulzista tosielämän Jaska Jokusena, koska siitä sai paremman tarinan. Joka tapauksessa Schulzin mukaan kaikissa Tenavien hahmoissa oli ainakin jotain hänestä itsestään.[11]

Jaska Jokusen suomenkielinen nimi on mainittu Aatos Erkon keksimäksi.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Celebrating Peanuts 60 years, s. 4. Andrews McMeel Publishing, Kansas City 2009.
  2. Derrick Bang: It ain't necessarily so... (englanniksi) Fivecentsplease.com. Viitattu 22.12.2014.
  3. Peanuts FAQ (koonnut Derrick Bang), kohta 4.13) (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 22.12.2014.
  4. Rheta Grimsley Johnson: Good Grief: The Story of Charles M. Schulz, s. 126. Ravette Books, Sussex 1989.
  5. 70 years of Peanuts (englanniksi) Charles M. Schulz Museum 2020. Viitattu 24.10.2022.
  6. Meet the Gang (englanniksi) Fivecentsplease.com. Viitattu 27.12.2014.
  7. A Turning Point in the Peanuts Strip (englanniksi) Jean Schulzin blogi, Charles M. Schulz -museo. Viitattu 23.12.2014.
  8. Mari Koppinen: Jaska Jokusen ensimmäinen ääninäyttelijä Peter Robbins on kuollut Helsingin Sanomat 26.1.2022. Viitattu 26.1.2022.
  9. a b The ”Real” Charlie Brown (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) St. Louis Park Historical Society. Viitattu 22.12.2014.
  10. David Michaelis: Schulz and Peanuts: A Biography (pehmeäkantinen laitos), s. 181, 211–212, 259. Harper Perennial, New York 2008.
  11. Michaelis 2008, s. 258, 289–290.
  12. Juhani Tolvanen: Aatos Erkko toi Tenavat Suomeen, Yhtä juhlaa, Tenavat! (Ilta-Sanomien erikoisliite 4.11.1999), s. 7.