Charles Frohman
Charles Frohman (17. kesäkuuta 1860 Sandusky, Ohio - 7. toukokuuta 1915 RMS Lusitania) oli yhdysvaltalainen, omana aikanaan merkittävä tuottaja ja teatteriohjaaja. Hän menehtyi kun saksalainen sukellusvene torpedoi RMS Lusitanian. Hänet muistetaan myös monen aikansa tähtinäyttelijän löytäjänä.[1]
Elämänvaiheita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uran alkuvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Charles Frohman syntyi köyhään juutalaiseen kotiin. Kun Charles oli 14- vuotias, muutti perhe New Yorkiin ja pojan oli osallistuttava perheen elatukseen.[2][3]
Aluksi Frohman työskenteli sanomalehtien avustajana ja hän myi iltaisin teatterilippuja. Lopullisesti Frohmanin tutustutti teatterimaailmaan hänen kaksi vanhempaa veljeään, Daniel ja Gustave. Vuonna 1878 Charles siirtyi työskentelemään Haverly's United Mastodon Minstrels- yhtiöön, jossa hänen veljensä Gustave oli tuottajana. Yhtiö järjesti viihdekiertueita ympäri Yhdysvaltoja. Charles teki työnsä hyvin ja pian hänet nimitettiin kassanhoitajaksi. Yhtiö teki matkan Iso-Britanniaan vuonna 1880 ja Frohman ihastui maahan loppuiäkseen.[1][2]
Vuodesta 1883 alkaen Frohman ryhtyi tuottamaan yhdessä muiden tuottajien kanssa. Kuusi vuotta myöhemmin hän tuotti ensimmäisen oman shown. Kyseessä oli suuri taloudellinen uhkayhritys. Hän matkusti Bostoniin ja osti oikeudet näytelmään nimeltä "Shenandoah". Vaati valtavasti sopimuksia ja järjestelyitä ennen kuin näytelmä sai ensi-iltansa New Yorkin Star Theatreen. Niiden jälkeen Frohmanilla oli käteisvaroja 50 centtiä.[1][2]
Huipulla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]"Shenandoh" osoittautui menestykseksi. Tämän jälkeen hänestä tuli ensin New Yorkin ja vähän myöhemmin koko Yhdysvaltojen johtava tuottaja. Vuonna 1895 hän liittoutui muiden tuottajien kanssa ja perusti Theatrical Syndicaten, joka tunnettiin lyhyesti nimellä The Trust. Se teki koko Yhdysvaltoja käsittäneen järjestelmän jolla tehtiin ohjelmistovarauksia teattereihin. Toisaalta se oli myös monopoli, jonka ulkopuolella oli mahdotonta toimia.[1] [2]
Frohmanin suurin menestys oli vuonna 1904 Lontoossa ensi-iltansa saanut "Peter Pan"- näytelmä. Frohman oli itse rohkaissut J. M. Barrieta kirjoittamaan teoksen, mutta kukaan muu kuin Frohman ei olisi pystynyt tuottamaan sitä näyttämölle yhtä taitavasti kaikkine näyttämöefekteineen. Jo Lontoossa Frohman päätti, että pääosanesittäjän on oltava nainen. Tämä siksi, sillä jos pääosan esittäjä olisi poika, olisi muissa rooleissa oltava huomattavan nuoria poikia ja Iso-Britanniassa laki kielsi alle 14- vuotialta esiintymisen teattereissa.[2]
Lontoossa Peter Pania esitti Pauline Chase, joka esiintyi näytelmässä 1400 kertaa vuosien 1906 ja 1914 välillä. Se teki hänestä varakkaan, niin varakkaan että saattoi ostaa Rolls Roycen. New Yorkissa pääosaa esitti Maude Adams, jota varten Frohman oli näytelmää ajatellutkin. Myös Adamsista ja Frohmanista tuli näytelmän myötä erittäin varakkaita.[2]
Frohman tuotti myös brittiläisiä näytelmiä. Hän tuotti myös nykyään luettavien kirjailijoiden näytelmiä, kuten Oscar Wilden, Jerome K. Jeromen ja George Bernard Shawn.[2]
Vuoteen 1915 mennessä Frohman oli tuottanut 700 showta Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Hänen oli onnistunut luoda kiinteä yhteys Lontoon West Endin ja New Yorkin Broadwayn välille. Hän oli työllistänyt satoja näyttelijöitä vuodessa ja maksanut palkkoja arviolta tuolloin huomattavan 25 000 dollaria viikossa. Kriitikot olivat kiinnittäneet huomionsa siihen, että hän halusi vain tuoda tähtiä näyttämöille, mutta näytelmien laadulla ei ollut merkitystä. Myös kunnianhimoiset näyttelijät kritisoivat Frohmania, heidän mielestään hän teki vakaviksi draamoiksi tarkoitetuista näytelmistä liian viihteellisiä.[2]
Lähes kaiken liikenevän aikansa Frohman käytti käsikirjoitusten lukemiseen, puvustuksen suunnitteluun ja näyttelijöistä huolehtimiseen. Hän huolehti näyttelijöistä kuin nämä olisivat olleet hänen lapsiaan. Frohmanin 25 vuotta kestäneen uran aikana vain yksi näyttelijä ilmaisi häntä kohtaan tyytymättömyyttä. Hän löysi uusia tähtiä kuten Maude Adams, Ethel Barrymore, Pauline Chase ja Billie Burke. Monet pitivät Frohmania kylmänä liikemiehenä, mutta hän käytti paljon varojaan teattereiden tukemiseen. Lisäksi häntä pidettiin luotettavana, hänen sanansa piti.[1][2]
Viimeinen matka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt kesällä vuonna 1914. Sota haittasi Frohmanin liiketoimia Iso-Britanniassa. Hän oli vieraillut maassa vuosittain ja nyt hän suunnitteli uutta matkaa joka tapahtuisi heti kun liikeasiat Bostonissa olisi hoidettu.[2]
Saksan suurlähetystö oli julkaissut tiedotteen, että se piti RMS Lusitaniaa sotilaskohteena. Frohmanin ystävät olivat suunnitellusta matkasta huolissaan ja pyysivät häntä ottamaan jonkun muun laivan. Frohman kuitenkin piti päänsä. Hän sanoi, että on enemmän huolissaan manageroimistaan tähdistä ja sukellusvene hymyilyttää.[2]
Samalla matkalla Frohmanin kanssa olivat näyttelijättäret Rita Jolivet, Josephine Brandell ja miljonääri Alfred Vanderbilt.[2][4]
Suurimman osan matkasta Frohman vietti hytissään lukien käsikirjoituksia. Jalkakipunsa vuoksi hän myös pyysi ateriat hyttiinsä. Kivut oikeassa jalassa olivat niin kovat, että hän ei juurikaan kävellyt laivan kannella. Kivut johtuivat reumatismista ja myöhemmin tapahtuneesta kaatumisonnettomuudesta. Toukokuun 6. päivänä hän päätti pitää hytissään pienet juhlat. Hän kutsui niihin Vanderbiltin, Jolivetin, Brandellin, laivan parturit ja laivan kapteeni Turner vieraili lyhyen aikaa juhlassa. Juhlan jälkeen Frohman kävi salongissa kuuntelemassa musiikkia.[2]
Toukokuun seitsemäntenä päivänä Frohman istui laivan salongissa lounaalla, kun torpedo iski Lusitanaan. Frohman pysyi rauhallisena, poltelleen sikariaan. Hän otti itselleen pelastusliivit vasta pienen suostuttelun jälkeen. Hän lausui vuorosanoja Peter Panista: "...Miksi pelätä kuolemaa? Se on suurin seikkailu." Ilmeisesti Frohman, jolle kävely oli vaikeaa, tajusi, että ei selviydy vedessä.[2]
Frohman siirtyi nopeasti kallistuvan Lusitanian kannelle yhdessä Jolivetin ja tämän sisaren miehen kanssa. Laine veti kolmikon mereen ja Frohman katosi. Hänen ruumiinsa löydettiin seuraavana päivänä ja todettiin, että hän ei ollut kuollut hukkumalla, vaan jonkun raskaan esineen iskusta.[2]
Frohmanin muistotilaisuus pidettiin New Yorkissa. Paikalle kerääntyi niin paljon väkeä, että poliisin oli pidettävä paikalla järjestystä.[2]
Yksityishenkilö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Frohman eli julkisesta ammatistaan huolimatta yksityiselämänsä poissa valokeiloista. Hän kannusti myös tähtiään tekemään niin. Yksityiselämässään hän oli ujo henkilö, joka vältteli kameroita. Ujoutensa vuoksi hän useinkaan osallistunut tuottamiensa näytelmien ensi-iltoihin, vaan istui läheisessä kahvilassa odottamassa jonkun tulevan kertomaan hänelle yleisön reaktiot. Arvellaan, että hänestä on vain kymmenen valokuvaa ja vanhimmista ei edes olla varmoja, esittävätkö ne häntä.[2]
Avioliittoa Frohman ei koskaan solminut. Hänen kaikki lähimmät ystävänsä olivat miehiä. Frohman osti talon yhdessä erään toisen tuottajan, vannoutuneen poikamiehen, Charles Dillinghamin kanssa. Myöhemmin hän jakoi saman talon näytelmäkirjailija Paul Potterin kanssa. Potter oli Frohmanin läheisin ihmissuhde. Nykyään arvellaan, että Frohman olisi ollut homoseksuaali, mutta asiaa ei tietenkään hänen omana aikanaan vahvistettu, sillä siitä olisi joutunut oikeuteen.[2]
Varmistamattomien tietojen mukaan Frohman olisi kummitellut Lontoossa entisessä kantapaikassaan Savoy Hotellissa vuonna 1944.[2]
Lisää aiheesta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Charles Frohman | Theater Producer, Broadway Impresario | Britannica www.britannica.com. 3.5.2025. Viitattu 20.5.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Mr. Charles Frohman The Lusitania Resource. 2.8.2011. Viitattu 20.5.2025. (englanniksi)
- ↑ Finding an Audience: Years of Invisibility The Forward. 9.4.2004. Viitattu 20.5.2025. (englanniksi)
- ↑ Miss Marguerite “Rita” Lucile Jolivet The Lusitania Resource. 22.7.2011. Viitattu 20.5.2025. (englanniksi)
