Chóra (Sámos)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chóra
Χώρα

Chóra

Koordinaatit: 37°42′12″N, 26°54′16″E

Valtio Kreikka Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Egea
Alue Pohjois-Egean saaret
Alueyksikkö Sámos
Kunta Sámos
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Kallikrates-koodi 5601041101
Väkiluku (2011) 1 218[1]
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Chóra (kreik. Χώρα) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Sámoksen saarella ja kuuluu Sámoksen kuntaan, Sámoksen alueyksikköön ja Pohjois-Egean saarten alueeseen. Se kuului aiemmin Pythagóreion kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Sámoksen kunnan Pythagóreion kunnallisyksikköön. Kylän väkiluku on 1 218 (vuonna 2011).[1][2]

Chóra sijaitsee Sámoksen saaren eteläosissa Sámoksen kansainvälisen lentoaseman pohjoispuolella noin neljä kilometriä Pythagóreion kaupungista luoteeseen. Se muodostaa laajemman kyläyhdyskunnan (Δημοτική Κοινότητα Χώρας, Dimotikí Koinótita Chóras), johon kuuluu varsinaisen Chóran kylän lisäksi saaren etelärannalla sijaitseva Potokákin kylä. Koko yhdyskunnan väkiluku on 1 340.[1] Lentokenttä sijaitsee Potokákin alueella.

Chóra eli ”Kylä” oli Sámoksen pääkylä (chóra) vuoteen 1854 saakka, ja siksi sillä on Kreikan saarille tyypillinen saaren pääkylään viittaava nimi. Nykyään kylän väestö saa elantonsa turismista ja maanviljelystä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. Άρθρο 1: Νέα Αρχιτεκτονική της Αυτοδιοίκησης και της Αποκεντρωμένης Διοίκησης − Πρόγραμμα Καλλικράτης. (Kallikrates-suunnitelma, Kreikan virallinen lehti) Εφημερίς της Κυβερνήσεως της Ελληνικής Δημοκρατίας, 11.8.2010, nro Τεύχος Δεύτερο, Αρ. Φύλλου 1292. Κεντρική Ένωση Δήμων Ελλάδας (ΚΕΔΕ). Artikkelin verkkoversio (PDF). (kreikaksi)
  3. Chora Samos Island Guide. Viitattu 28.10.2014.