Catharina Ahlgren
| Catharina Ahlgren | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Catharina Bark, Catharina Eckerman |
| Syntynyt | 1734 Ruotsi |
| Kuollut | 1810[1] |
| Kansalaisuus | Ruotsi |
| Ammatti | kirjailija, runoilija, kääntäjä, päätoimittaja, toimittaja |
Catharina Ahlgren (1734 – noin 1810[1]) oli ruotsalainen kirjailija, lehtikirjoittaja, runoilija, kääntäjä ja varhainen feministi.[1] Ahlgren oli tunnettu kirjailija Ruotsissa 1750–1770-luvuilla.[2] Hänet myös tunnetaan kirjeenvaihdostaan Hedvig Charlotta Nordenflychtin kanssa.[2] Myöhemmin hän muutti Suomeen, jossa hän julkaisi maan ensimmäisen aikakauslehden.[3]
Alkuvuosina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahlgrenin vanhemmat olivat tuomari Anders Ahlgren ja tämän puoliso Laurentia Juliana, o.s. Ljungfelt. Catharina oli esikoinen. Kuten siihen aikaan oli tapana, hän ei saanut muodollista koulutusta, mutta hankki omatoimisesti kulttuurista pääomaa ja opetteli ranskaa.[1]
Hän solmi vuonna 1756 avioliiton kornetti Bengt Edvard Eckermanin kanssa, ja parin vuoden kuluttua he saivat ensimmäisen lapsensa.[1] Heille syntyi neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Tyttäristä toinen oli vakoojana, laulajattarena ja kurtisaanina tunnetuksi tullut Charlotta Eckerman[4][5] ja toinen Julie Eckerman, kurtisaani ja vakooja hänkin.[6] Avioliiton purkauduttua syntynyttä poikaa Eckerman ei kylläkään tunnustanut omakseen.[1]
Ahlgren lähetti 1764 kuningatar Lovisa Ulrikalle tämän 44-vuotispäiväksi 24. heinäkuuta 1764 ranskankielisen syntymäpäivärunon,[7] mutta ei ole tietoa miten tämä otti sen vastaan. Erään lähteen mukaan Ahlgren olisi palvellut hovissa ja tullut pian erotetuksi hovijuonittelun takia, mutta asiasta ei ole jäänyt tietoa arkistoihin. Eckermanit erosivat 1768. Eron jälkeen Ahlgren synnytti vielä lapsen. Elättäessään lapsiaan yksin hän hyödynsi kielitaitoaan. Hän käänsi Christoph Martin Wielandin Abrahams bepröfwelse (1772). Se liittyi kuninkaallisen kirjanpainajan Henric Fougtin runsaaseen uskonnollisten kirjasten julkaisutoimintaan Pro fide et christianismo -seuralle. Käännös oli alkuperäiseen verrattuna aika vapaasti muotoiltu ja karsittu, mutta osasyy oli, että alkutekstinä oli ranskankielinen käännös.[1] Aikansa kirjallisessa maailmassa Ahlgren tutustui Hedvig Charlotta Nordenflychtiin ja kävi tämän kanssa kirjeenvaihtoa.[8]
Merkittävimmän työn Ahlgrenin teki lehtialalla. Hän julkaisi vuosina 1772 ja 1773 lehteä Brefwäxling mellan twänne fruntimmer, den ena i Stockholm och den andra på landet, i åtskillige blandade ämnen. Sekä kirjoittaessaan että lehteä toimittaessaan hän käytti nimimerkki Adelaide. Hän julkaisi lehdessään 28-osaisen jatkokertomuksen Det olyckliga fruntimret, eller Elisabeth Windhams bedröfweliga öden. Lehti kuitenkin lakkasi ennen kuin tarina sai päätöksen. Alkuperäiskertomuksen nimi oli La Femme malheureuse, ou Histoire d’Élise Windham, racontée par elle-même dans un voyage de Salisbury à Londres, ja sen painatus oli tapahtunut Amsterdamissa. Kirjoittaja ei ole tiedossa, mutta ranskantaja oli Dumanoir. Julkaistessaan tarinan Ahlgren tiivisti sitä ankaralla kädellä niin, että henkilöiden taustat ja kohtalot jäivät hämäriksi.[1]
Ahlgren avioitui 1773 toistamiseen, nyt kirjanpainajankisällin Anders Barkin kanssa. Mutta lyhyeen päättyneen liiton jälkeen hän oli jälleen yksin lastensa huoltaja. Senjälkeisistä vaiheista ei ole tietoa ennen kuin hänen tyttärensä kuoli 1790, jolloin hänen sanottiin oleskelevan Turussa nimellä Leski-Rouva Catharina Ahlgren. Hän oli käyttänyt sitä titteliä jo ennen kuin laivastoon värväytynyt Anders Bark oli kaatunut samana vuonna taistelussa Tallinnassa. Tittelin käytön taustalla oli se seikka, että nainen oli siihen aikaan täysivaltainen vasta leskeydyttyään. On pohdittu, mikä osuus hänellä oli eräissä Turussa julkaistuissa aikakauskirjoissa, mutta muuten hänen Suomen-vaiheistaan ei ole tietoa. Sittemmin hän palasi Ruotsiin mutta ei jäänyt toimettomaksi vaan käänsi Charles de Fieux'n alun perin jo 1730-luvulla ilmestyneen kertomuksen Den lyckliga bondflickan, joka kertoo markiisittareksi päätyvästä maalaistytöstä. 12-osaisen kertomuksen julkaisi 1796–1811 Kuninkaallinen kirjapaino, jonka toiminnasta vastasi nyt Henric Fougtin leski, kirjanpainajan tytär Elsa Fougt. Tätäkin käännöstään Ahlgren lyhensi kovalla kädellä.[1]
Ahlgrenin kuolinvuosi on epäselvä, ehkä noin 1810,[1] toisaalta hänestä ei vuoden 1800 jälkeen ole muuta tietoa kuin, että Kuninkaallinen kirjapaino julkaisi silloin viimeisen osan hänen kääntämästään kertomuksesta Den lyckliga bondflickan.[7]
Elämäkerta-artikkelin kirjoittajan Margareta Björkmanin luonnehdinnassa Ahlgren ei kääntäjänä ole uskollinen alkutekstille, mutta toisaalta hän noudattaa siinä ajan tyyliä. Hän karsii mutta myös lisäilee omiaan. Hän valmisti kuitenkin tietä kaunokirjallisuuden tarkemmalle kielenkäytölle.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k Margareta Bergman: Catharina Ahlgren, 1734–1810 Svenskt översättarlexikon. Viitattu 1.5.2019. (ruotsiksi)
- ↑ a b Carl Forsstrand Sophie Hagman och hennes samtida. Några anteckningar från det gustavianska Stockholm. 2. painos. Wahlström & Widstrand, Stockholm (1911) (ruotsiksi)
- ↑ Henrika Zilliacus-Tikkanen: När könet började skriva – Kvinnor i finländsk press 1771–1900 (ruotsiksi)
- ↑ Eckerman, Beata Charlotta. Nordisk familjebok. Viitattu 1.5.2019 (ruotsiksi)
- ↑ Adolph Ulric Wertmüller: Mademoiselle Charlotte Eckerman. Kansallisgalleria. Viitattu 1.5.2019 (ruotsiksi)
- ↑ Ekerman(n), släkt. Svenskt biografiskt lexikon.Viitattu 1.5.2019 (ruotsiksi)
- ↑ a b Margareta Björkman: Catharina Ahlgren, Svenskt kvinnobiografiskt lexikon. Viitattu 1.5.2019 (ruotsiksi)
- ↑ Carl Forsstrand: Sophie Hagman och hennes samtida. Några anteckningar från det gustavianska Stockholm. Andra Upplagan. Wahlström & Widstrand, Stockholm (1911), s. 140–141 Viitattu 1.5.2019 (Projekt Runeberg) (ruotsiksi)
| ||||||||||||||||||
