Carnegie Art Award

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carnegie Art Award -palkinnon saaja 2011/12, Heikki Marila.

Carnegie Art Award oli Pohjoismaiden suurin taidepalkinto. Se perustettiin tuomaan esiin ja kannustamaan pohjoismaisia taidemaalareita. Tapahtuma sai alkunsa 1998. Vuoteen 2002 asti palkinto jaettiin vuosittain. Vuodesta 2004 palkinto jaettiin kahden vuoden väliajoin. Siihen kuului Pohjoismaissa kiertävä näyttely, palkittuja taiteilijoita ja heidän työtään esittelevä kirja, taiteilijoista kertova elokuva, sekä rahapalkinto kolmelle taiteilijalle ja stipendi nuorelle taiteilijalle. Palkintojen suuruudet olivat: pääpalkinto miljoona Ruotsin kruunua (noin 110 000 euroa), toinen palkinto 600 000 (noin 64 500 euroa) ja kolmas palkinto 400 000 kruunua (noin 43 400 euroa). Nuorelle taiteilijalle myönnetyn palkinnon suuruus oli 100 000 Ruotsin kruunun (noin 10 800 euroa). Esiteltävät taiteilijat valitsi asiantuntijalautakunta.

Palkinnon saaneet suomalaiset:

Palkinnon lopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnon perusti pohjoismainen sijoituspankki AB Carnegie. Se ilmoitti helmikuussa 2014 päättäneensä lopettaa palkinnon. Pankki aikoo tukea kulttuuria jollain muulla tavoin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Auli Mauno: Carnegie: Pohjolan suurimmalle taidepalkinnolle loppu Kauppalehti. 6.2.2014. Kauppalehti Oy, Alma. Viitattu 7.2.2014. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.