Carla Rindell

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Carla Rindell on suomalainen äänialan ammattilainen. Hän on tehnyt äänikirjoja, toiminut ääninäyttelijänä ja ohjannut äänidialogeja. Hänet tunnetaan myös Helsingin metron kuulutusten tekijänä.[1]

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Rindell työskenteli yli kymmenen vuotta mainosalalla, minkä jälkeen hän aloitti 30-vuotiaana fonetiikan ja puheviestinnän opinnot Helsingin yliopistossa.[2]

Vuodesta 1997 Rindell on lukenut äänikirjoiksi kaunokirjallisuutta ja satukirjoja. Helsingin metron kuulutusten lisäksi hänen ääntään voi kuulla useissa mainoksissa ja piirroselokuvissa (esimerkiksi Peter Pan ja Artturi Joulu – joulupukin poika). Hän on myös ohjannut ja tehnyt jälkiäänityksiä.

Rindell on myös ääninäyttelijänä Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan uudemmassa MTV:n dubbauksessa. Rindell on sarjassa kertojana sekä muun muassa Vilijonkan, Mymmelin, Noidan ja Viuhdin ääniroolissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kuuluttaa junasi ja metrosi? Katso kuvat tunnettujen äänten takaa! Studio55.fi. 14.5.2009. Viitattu 11.12.2014.
  2. Lehtinen, Satu: Elämä lyhyt gradu pitkä Ylioppilaslehti. 29.11.1996. Viitattu 11.12.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.