Capitoliumin susi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veistos Capitolini-museossa.

Capitoliumin susi (ital. Lupa Capitolina) on pronssiveistos, joka kuvaa erästä kohtausta Rooman perustamistarinasta. Veistos kuvaa naarassutta imettämässä Rooman myyttisiä perustajakaksosia, Romulusta ja Remusta. Legendan mukaan, kun Amulius syrjäytti veljensä Numitorin, joka oli kaksosten isoisä, vallasta, hän määräsi heidät heitettäväksi Tiber-jokeen. Naarassusi pelasti kaksoset ja hoiti heitä, kunnes paimen nimeltä Faustulus löysi ja kasvatti kaksoset.

Capitoliumin suden ikä ja alkuperä ovat kiistanalaisia. Patsaan oli pitkään ajateltu olevan etruskilainen teos 400-luvulta eKr.[1][2][3][4] ja kaksosten ajateltiin olleen lisätty siihen 1400-luvun loppupuolella, luultavimmin kuvanveistäjä Antonio Pollaiolon toimesta.lähde? Kuitenkin radiohiiliajoituksen ja termoluminesenssi-iänmäärityksen avulla on havaittu, että patsaan susi-osa on todennäköisesti valettu vuosien 1021 ja 1153 välillä.[5]

Kuva, jossa naarassusi imettää Romulusta ja Remusta, on ollut Rooman symboli jo antiikin ajoista lähtien sekä myös yksi tunnetuimpia ikoneja antiikin mytologiasta. [6] Veistos on ollut vuodesta 1471 lähtien esillä Palazzo dei Conservatori -museossa, joka sijaitsee Rooman Capitolium-kukkulalla Italiassa. Ympäri maailmaa on myös useita eri jäljennöksiä teoksesta.

Veistos on jonkin verran luonnollista kokoa suurempi, se on 75 cm korkea ja 114 cm pitkä. Susi kuvataan veistoksessa jännittyneenä, tarkkaavaisessa asennossa, valppaine korvineen ja kiiluvine silmineen etsimässä mahdollisia vaaroja. Ihmiskaksoset on puolestaan kuvattu täysin eri tavalla, he ovat ympäristöstään tietämättömiä keskittyen vain imemiseen. [7]

Veistoksen tekijä ja ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romuluksen ja Remuksen legendasta peräisin olevaa naarassutta on pidetty Rooman kaupungin symbolina jo antiikin ajoista lähtien. Useat antiikin lähteet mainitsevat patsaat, joissa susi imettää kaksosia. Livius mainitsee roomalaisessa historiassaan, että Palatine-kukkulan juurelle pystytettiin tällainen patsas vuonna 295 eKr. [8] Plinius vanhempi mainitsee puolestaan Forum Romanumin lähistöllä olleen naarassuden patsaan, joka oli kuin "pronssilla ilmaistu ihme", ikään kuin se olisi ylittänyt Comitiumin, Attus Naviuksen lukiessa ennusmerkkejä". Myös Cicero mainitsee naarassuden patsaan olleen yksi monista pyhistä esineistä Capitolium-kukkulalla, jota salama oli iskenyt vuonna 65 eKr. "Se oli kullattu patsas Capitoliumilla, joka kuvasi lasta imemässä suden nisiä".[9] Cicero mainitsee myös suden De Divinatione -teoksen luvuissa 1.20 ja 2.47.[10]

Capitoliumin suden on ajalteltu laajalti olevan sama Ciceron mainitsemana veistos, koska sen käpälä on vahingoittunut, minkä uskottiin vastaavan vuoden 65 eKr salamaniskua. 1700-luvun saksalainen taidehistorioitsija Johann Joachim Winckelmann ajatteli patsaan olleen etruskilaisen valmistajan tekemä 400-luvulta eKr, perustuen suden turkin tekotapaan. [11] Sen ajateltiin aluksi olleen Vejiläisen taiteilija Vulcanin tekemä, joka koristeli myös Juppiter Optimus Maximuksen temppelin, ja sen jälkeen sen ajateltiin olleen tuntemattoman etruskilaisen taiteilijan tekemä noin vuosina 480–470 eKr. Winckelmann arvioi oikein kaksosten renessanssin ajoilta olevan alkuperän; ne lisättiin todennäköisesti vuonna 1471 tai myöhemmin. [12]

1800-luvulla useat tutkijat kyseenalaistivat Winckelmannin ajatukset veistoksen ajoituksesta. Rooman arkeologisen instituutin sihteeri August Emil Braun ehdotti vuonna 1854, että suden käpälässä oleva vaurio olisi valuvika. Wilhelm Fröhner, joka toimii Louvre-museon konservoijana, totesi vuonna 1878, että Etruskisen kauden sijaan patsaan voidaan tyyliltään päätellä kuuluvan Carolingisen taiteen kaudelle, ja vuonna 1885 Wilhelm von Bode totesi niin ikään, että hän ajatteli patsaan olevan luultavimmin peräisin keskiajalta. Nämä näkemykset kuitenkin hylättiin laajalti ja ne unohtuivat 1900-luvulle tultaessa.[12]

Vuonna 2006 italialainen taidehistorioitsija Anna Maria Carruba ja etruskologi Adriano La Regina kyseenalaistivat susipatsaan perinteisen ajoituksen valutekniikka-analyysin perusteella. Carruballe oli vuonna 1997 annettu tehtäväksi veistoksen entisöinti, jolloin hän pystyi tutkimaan sen valmistustapaa. Hän huomasi, että patsas oli valettu yhtenä kappaleena käyttämällä menetetyn vahan valutekniikkaa. Tätä tekniikkaa ei käytetty klassisen antiikin aikana; antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset pronssityöt valmistettiin tyypillisesti useista kappaleista menetelmällä, joka tuotti korkealaatuisia valukappaleita, joilla oli pienempi riski mennä pilalle kuin kokonaisen veistoksen valamisessa yhdellä kertaa. Yhdestä kappaleesta koostuvia valutöitä tehtiin kuitenkin laajalti keskiajalla sellaisten valujen yhteydessä, joihin tarvittiin suurta jäykkyyttä, kuten kelloihin ja tykkeihin. Carruba väittää Braunin tavoin, että suden käpälän vahinko oli seurausta virheestä muotin tekovaiheessa. Lisäksi Rooman kulttuuriperinnön johtaja La Regina väittää, että veistoksen taiteellinen tyyli muistuttaa enemmän Carolingista- ja romaanista taidesuuntausta, kuin antiikin maailmaa.[12]

Salenton yliopistossa tehtiin helmikuussa 2007 radiohiiliajoitus- ja termoluminesenssitutkimus kysymyksen ratkaisemiseksi. Tulokset paljastivat 95,4 prosentin tarkkuudella, että veistos valmistettiin 1000- ja 1100-lukujen välisenä aikana.

Veistoksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On epäselvää, milloin veistos pystytettiin ensimmäisen kerran, mutta keskiajalta on peräisin joukko lähteitä, jotka viittaavat "suteen", joka seisoo paavin Lateranin palatsissa. 1000-luvulta peräisin olevassa Benedict Soracten Chronicon-teoksessa, kronikoitsijamunkki kirjoittaa korkeimman oikeuden olevan "Lateranon palatsissa, paikassa nimeltä susi, eli roomalaisten äiti." Suden paikalla tapahtuneista tuomioista sekä teloituksista on myös mainintoja tämän tästä, aina vuoteen 1438 saakka.[13]

1100-luvulla englantilainen pappi Magister Gregorius kirjoitti kuvailevan esseensä De Mirabilibus Urbis Romae[14] , jonka liitteessä hän mainitsi kolme veistosta, joita hän oli laiminlyönyt: yksi niistä oli Lateranin palatsin pääsisäänkäynnin portiikissa oleva susiveistos. Hän ei mainitse lainkaan kaksosia, sillä hän huomauttaa suden olleen kuin vaanimassa lähistöllä olevaa pronssista pässiä, joka toimi suihkulähteenä. Myös susiveistos on toiminut suihkulähteenä, Magister Gregorius ajatteli sen olleen rikkoutuneen jaloistaan, ja että se oli siirretty paikkaan, jossa hän sen näki. [15]

Nykyinen Capitoliumin susiveistos ei ole voinut olla sama kuin Benedictin ja Gregoriusin näkemä veistos jos sen hiljattain määritetty ajoitus pitää paikkansa, vaikka onkin toisaalta mahdollista, että se olisi voinut korvata aikaisemman (nyt menetetyn) roomalaisen susipatsaan. Joulukuussa 1471 paavi Sixtus IV määräsi nykyisen veistoksen siirrettäväksi Palazzo dei Conservatoriin Capitolium-kukkulalle, ja kaksoset lisättiin noiden aikojen tietämillä. Capitolumin susi liittyi useisiin muihin aitoihin antiikin aikaisiin veistoksiin, jotka siirrettiin samaan aikaan, muodostaen Musei Capitolinin ytimen.

Moderni käyttö ja symbolismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Capitoliumin susi Hamilton Gardensissa, Hamiltonissa, Uudessa-Seelannissa.
Capitoliumin susi Siena Duomossa. Legendan mukaan Sienan perustaja olivat kaksi Remuksen poikaa: Senius ja Aschius. Paetessaan Roomasta, he veivät mukanaan Sienaan naarassuden patsaan, josta tuli kaupungin symboli.

Susipatsas oli Benito Mussolinin suosiossa, joka piti itseään "uuden Rooman" perustajana ja lahjoitti patsaan kopioita eri paikkoihin ympäri maailmaa.[16] Pitääkseen yllä hyvä suhteita Yhdysvaltoihin, hän lähetti useita kopioita Capitoliumin sudesta eri yhdysvaltalaisiin kaupunkeihin. Vuonna 1929 hän lähetti yhden jäljennöksen Italian pojat -järjestön kansalliskokoukseen Cincinnatiin Ohioon. Se vaihdettiin toiseen vuonna 1931 ja on edelleen Eden Parkissa, Cincinnatissa .[17] Toinen jäljennös annettiin samana vuonna Roomaan, Georgiaan.[16] Kolmannen kopion lähetti Roomaan, New Yorkiin vuonna 1956, toisen maailmansodan veteraani Alfonso Felici. [16] Yksi päätyi vielä Koilliseen normaaliyliopistoon, Kiinaan, jossa tutkitaan antiikin Kreikan ja Rooman historiaa.

Capitoline she-wolf - Eden Park, Cincinnati - DSC03903.JPG
Capitoliumin naarassusi, Eden-puistossa, Cincinnatissa.

Capitoliumin sutta käytettiin sekä tunnuksella että julisteena Rooman vuoden 1960 kesäolympialaisissa. Rooman jalkapalloseura AS Roma käyttää sitä myös tunnuksenaan.

Capitoliumin sutta käytettiin Artie Rippin omistamanFamily Productions -levy-yhtiön logona, joka julkaisi vuonna 1971 Billy Joelin ensimmäisen sooloalbumin, Cold Spring Harborin. Sopimusvelvoitteiden johdosta se esiintyi myös useissa muissa Joelin albumeissa, vaikka hän myöhemmin siirtyi Columbia Records -levy-yhtiölle.[18]

1990-luvulla toteutettu entisöimisohjelma sai aikaan näyttelyn, joka oli omistettu Capitoliumin sudelle ja sen ikonografialle.[4]

Vuoden 2009 elokuvassa Agora, joka sijouttuu 400-luvun Aleksandriaan, Capitoliumin susi, näkyy prefektin palatsissa täydennettynä del Pollaiolon kaksosilla. Tämä näkyy kohtauksessa ennen Hypatian kaappausta suoraan hänen hahmonsa takana. Rick Riordanin Merenjumalan poika -kirjassa Lupa on susi, joka kouluttaa kaikki puolijumalat, jotka haluavat päästä Camp Jupiteriin. Hän kouluttaa Percy Jacksonin ja mainitsee, että hän koulutti myös Jason Gracen.

Amerikkalaisen The Addams Family -televisiosarjan ensimmäisessä jaksossa Addamsin olohuoneessa on esillä Capitoliumin suden käänteisveistos. Se voidaan nähdä pöydän yläpuolella, juuri pääportaikon oikealla puolella.

Boston Latin School käyttää veistosta esityslistansa kannessa ja se on myön koulun virallinen tunnus.

Capitoliumin sutta käytetään Romaniassa ja Moldovassa sen asukkaiden latinalaisen alkuperän symboleina ja joissakin suurimmissa kaupungeissa on veistosjäljennöksiä, jotka on saatu lahjaksi Italiasta 1900-luvun alussa.

Capitoliumin susi on myös uudelleenhahmoteltu Look at Me (uusi Capitoliumin susi) -installaatiossa, jonka on tehnyt puolalainen taiteilija Paweł Wociali vuonna 2011.  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lombardi, G.: A petrographic study of the casting core of the Lupa Capitolina bronze sculpture (Rome, Italy) and identification of its provenance*. ArchaeoMetry, 28.6.2008, 44. vsk, nro 4, s. 601–612. doi:10.1111/1475-4754.t01-1-00088. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lanciani, Rodolfo: ”Chapter XI – The Disappearance of Works of Art, and Their Discovery in Recent Years”, Ancient Rome in the Light of Recent Discoveries. Boston, New York: , 1898. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.8.2020).
  2. Lupa Capitolina Musei Capitolini. Viitattu 16.8.2020. (italiaksi)
  3. Lupa Capitolina Musei Capitolini. Arkistoitu 19.3.2007. Viitattu 16.8.2020. (italiaksi)
  4. a b The Capitoline She-Wolf, 3rd June – 15th October 2000 Capitoline Museums. Arkistoitu 16.5.2006. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  5. Lorenzi, Rosella: Rome Icon Actually Younger Than the City DNews. 25.6.2012. Discovery Communications . Arkistoitu 15.1.2016. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  6. Wiseman Remus etuliite pg xiii
  7. Gardner, Helen & Kleiner, Fred S. & Mamiya, Christin J.: Gardner's Art Through the Ages, s. 241. Belmont, CA: Thomson/Wadsworth, 2004. ISBN 0-534-64095-8. (englanniksi)
  8. Livius Ab Urbe Condita Kirja X ch.23
  9. Cicero, M. Tullius: Resource: In Catilinam Digital Roman Forum. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  10. Richardson, L. jr : Resource: Ficus Navia  Digital Roman Forum . Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  11. Francis Haskell, Nicholas Penny. Taste and the Antique: The Lure of Classical Sculpture, 1500–1900, p. 241. Yale University Press, 1981.  ISBN 0-300-02641-2
  12. a b c Roma, l'inganno della Lupa è "nata" nel Medioevo Spettacoli&Cultura – la Repubblica.it. 17.11.2006. Viitattu 16.8.2020. (italiaksi)
  13. Lanciani, Rodolfo: New tales of old Rome, s. 38. New York: Benjamin Blom, 1967.
  14. Rushforth, G. McN.: Magister Gregorius de Mirabilibus Urbis Romae: A New Description of Rome in the Twelfth Century. The Journal of Roman Studies, 1919, nro 9, s. 14–58, s. 28. Society for the Promotion of Roman Studies. doi:10.2307/295987. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  15. Lupa etiam quondam singulis mammis aquam abluendis manibus emittebat, sed nunc fractis pedibus loco suo divulsa est.
  16. a b c Laskow, Sarah: Neither Rome, GA, Nor Rome, NY, Could Handle a Statue with Wolf Teats Atlas Obscura. 16.10.2015. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  17. Cincinnati, a Guide to the Queen City and Its Neighbors, s. 280–. Best Books on, 1943. ISBN 978-1-62376-051-9. Teoksen verkkoversio.
  18. White, Timothy: Billy Joel Is Angry Rolling Stone. 4.9.1980. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carcopino, J. (1925). La louve du capitole (ranskaksi). Pariisi: Les Belles Lettres . OL   16519753M . (Tässä artikkelissa aloitettiin moderni tutkimus veistoksen historiasta.)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]