Koordinaatit: 48°54′N, 2°23′E

Canal Saint-Denis

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pariisin pohjoisten esikaupunkien kartta vuodelta 1936. Canal Saint-Denis kulkee kartassa näkyvän alueen poikki, oikeassa alakulmassa näkyy myös Canal de l’Ourcqin läntisin osa.
Pariisin seudun kanavat.

Canal Saint-Denis on 6,6 kilometrin pituinen kanava, joka johtaa Canal de l’Ourcqin Pariisin-puoleisessa päässä lähellä Parc de la Villetteä olevasta kanavien haarautumiskohdasta Seinen varteen Saint-Denis'hin vastapäätä Île Saint-Denis:tä. Se kulkee Pariisin 19. arrondissementin sekä Aubervilliers'n ja Saint-Denis'n kuntien kautta.

Proomu Pont de Flandren alla Pariisin 19. arrondissementissa.

Yhdessä Canal de l’Ourcqin, Bassin de la Villetten ja Canal Saint-Martinin kanssa se muodostaa Pariisin kaupungin omistaman, kaikkiaan 130 kilometrin pituisen kanavaverkon.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleon Bonaparte antoi floréal-kuun 29. päivänä vuonna X (19. toukokuuta 1802) määräyksen Pariisin kanavaverkon rakentamisesta.[1] Siihen sisältyi erityisesti päätös, että oli rakennettava kanava Bassin de l’Arsenalista Bassin de la Villetteen ja sieltä edelleen Saint-Denis'hin. Täten jokialusten ei tarvinnut enää kulkea Pariisin keskustan kautta, missä vesiliikenne Seinellä oli niin vilkasta, että syntyi ruuhkia. Lisäksi kanava soi mahdollisuuden oikaista Seinen yhden suuren mutkan ohi.[1]

Työt aloitettiin vuonna 1805 Édouard de Villiers du Terragen johdolla, ja kanava otettiin käyttöön vuonna 1821. Siinä oli 12 sulkua, ja sen alku- ja loppupään välinen korkeusero oli 28,34 metriä.

Kanava rakennettiin uudestaan ja levennettiin suurempia aluksia varten vuosina 1890–1895. Samalla sulkujen lukumäärää vähennettiin seitsemään. Uusista suluista ensimmäinen sai nimen Écluse du Pont de Flandre. Pelkästään siinä korkeusero oli nyt 10 metriä, ja se korvasi neljä aikaisempaa sulkua.

Kanavan varrelle muodostui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa laaja teollisuusalue, joka tunnettiin nimellä Plaine Saint-Denis. Nykyisin teollisuus on suurimmaksi osaksi väistynyt alueelta, ja sinne on rakennettu nykyaikaisia asunto- ja teollisuuskortteleita.

Vuonna 1983 kanava avattiin myös yksityisveneiden käyttöön. Sulkujen kautta kulkeminen edellyttää kuitenkin vuosittain hankittavaa lupaa.[2]

Nykyisin sulut samoin kuin Stade de Francen läheisyydessä oleva kääntösilta ovat kauko-ohjatut. Ohjauskeskukset sijaitsevat kanavan kummassakin päässä, Écluse de la Brichen luona Saint-Denis'ssä ja Écluse du Pont de Flandren luona Pariisissa.

Tekniset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanavan viidennen sulun, Écluse de la Porte de Paris'n allas kanavan ollessa talvella 2008–2009 suljettuna.
Näiden kunnostustöiden yhteydessä sulkujen tekniset laitteet kunnostettiin tai vaihdettiin.
L'Estree -niminen laiva Canal Saint-Denis'llä lähellä Corentin Carioun metroasemaa.
Kanava Saint-Denis'ssä 1900-luvun alussa.
Kääntösilta ja Stade de Francen jalankulkusilta Saint-Denis'ss'. Taustalla Saint-Denis'n basilika.
Canal Saint-Denis'n (taustalla) ja Seinen (etualalla) yhtymäkohta Saint-Denis'n pohjoispuolella. Kanavan pään vasemmalla puolella pienen sillan alla Croult-joen suu.
Canal Saint-Denis'n ylittävälle jalankulkusillalle Aubervilliers'ssä kiinnitetty muistolaatta niiden algerialaisten muistoksi, jotka poliisipäällikkö Maurice Papon surmautti 17. lokakuuta 1961.
Postikortti 1900-luvun alkupuolelta. Saint-Denis'n basilika on samalla suoralla kanavan pitkän suoran osuuden kanssa.

Kanavan leveys vaihtelee 30 ja 140 metrin välillä ja on keskimäärin 70 metriä. Kanava laitureineen vile maa-alaa 36 hehtaaria. Se on avoinna liikenteelle vuoden jokaisena päivänä. Se on yhteydessä Canal de l’Ourcqin ja Canal Saint-Martinin kanssa, ja sen kautta kuljetetaan vuosittain rahtia noin 500 000 – 1 000 tonnia, mistä suurin osa liittyy rakennus- ja yleisiin töihin. Se on Pariisin seudun kanavista vilkasliikenteisin. Stade de Francen läheisyydessä on rakennusmateriaalien purkupaikka, Bassin de la Maltournée.

Kanavan syvyys vaihtelee 3,2 ja 3,5 metrin välillä, minkä vuoksi siinä voivat kulkea suuretkin jokialukset ja proomut, joiden kantavuus voi olla 1000 tonnia. Kanavassa voivat kulkea laivat, joiden leveys on eintään 8 metriä, korkeus vedenpinnan yläpuolella enintään 4,4 metriä ja syväys enintään 2,60 metriä. Kanavan vartta pitkin kulkee tie, joka alun perin tarkoitettiin proomuja vetäviä hevosia varten, ennen kuin höyry- ja moottorilaivat syrjäyttivät hevosvetoiset proomut. Nykyisin tie on etupäässä jalankulkijoiden mutta tarvittaessa myös huoltoliikenteen käytössä.

Kanavan yli johtaa 13 katu-, moottoritie- ja rautatiesiltaa.[3]

Matkustajaliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuusta 2007 lähtien kanava on myös matkustajaliikenteen käytössä. Matkustaja-alukset liikennöivät Pariisin 19. arrondissementissa sijaitsevalta Corentin Carioun metroasemalta Aubervilliers'ssä sijaitsevan Le Millénairen kauppakeskukseen sekä sen läheisyydessä sijaistsevaan Parc du Millénairen toimistotalokeskittymään. Ne kuljettavat kauppakeskuksen asiakkaita sekä toimistojen työntekijöitä.[4]

Kanavalla liikennöi aluksi kaksi matkustajalaivaa, La Montjoie ja L'Estrée.[4] Ne omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Icade, jolla on alueella myös toimistokiinteisöjä. Ne maksoivat kaksi miljoonaa euroa, mihin on lisättävä ponttoneihin ja laitureihin käytetty yksi miljoona. Vuoden 2010 lopulla otettiin käyttöön kolmas laiva, Le Lendit, ja vuonna 2013 neljäs, Flandre.[4]

Laivat toimivat sähköllä ja ne on varustettu aurinkokennoilla, jotka tuottavat noin 20 % niiden tarvitsemasta energiasta. Ne käyttävät päivässä energiaa 100–120 kilowattituntia, mikä on vain noin kolmasosa linja-autojen tai tavallisten laivojen energiankulutuksesta. Ne kuljettavat päivittäin noin 3600 matkustajaa.[4]

Myös Pariisin bateau-mouchet liikennöivät toisinaan kanavalla, varsinkin Stade de Francella järjestettävien tilaisuuksien aikana.

Veden laatu ja ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanava saa vetensä Ourcq-joesta sekä Canal de l’Ourcqiin laskevista Beuvronne- ja Thérouanne-joista, matalan veden aikana myös pumppaamojen kautta myös Marnesta.[5] Kanavan veden bakteriologinen laatu on hyvä, minkä kalastajien läsnäolokin sen varrella osoittaa.

Kanava muodostaa oman erityisen ekosysteeminsä. Sen varrella kasvaa runsaasti poppeleita, hevoskastanjoita ja plataaneja. Siellä on havaittu joitakin Pariisissa harvinaisia lintujakin kuten keltavästäräkkejä, jotka pesivät useina pareina Darsin ja Charbonnièren alueilla, sekä myös sudenkorentoja.[6].

Kanavan rantojen viimeaikainen järjestely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanavan varrella oli ennen etupäässä teollisuutta, joka kuitenkin on viime aikoina suurimmaksi osaksi poistunut alueelta, ja maisemat kanavan ympäristössä ovatkin täysin muuttuneet. Maisema-arkkitehti Michel Corajoud on Saint-Denis'n ja Aubervilliers'n kaupunkien, nyttemmin Piaine Communen, sekä kanavan omistava Pariisin kaupungin toimeksiannosta laatinut yleisperiaatteet tämän maisemallisesti tärkeän akselin ympäristön järjestelemiseksi.

Kunnat ovat perustaneet alueen kehittämiseksi Plaine Commune -nimisen yhteistyöelimen. Tarkempia suunnitelmia ovat laatineet maisema-arkkitehdit Catherine Mosbach ja David Besson-Girard.

Aivan kanavan varressa olevan, myös huoltotienä käytettävän jalankulkutien lisäksi sen itärannalle on rakennettu uusia kevyen liikenteen väyliä, jotka ulottuvat Parc de la Villettestä Seinen rannalle Épinayhyn saakka. Sulkujen ympärille on muodostettu viheralueita. Kanavan ylittävien siltojen valaistus on uusittu, ja kanavan varrelle on pystytetty kolme koskia.

Kanavan länsirannan ja Plaine Saint-Denis'n alueen kehitätminen on liittynyt Stade de Francen rakentamiseen ja sen lähistön kehittämiseen. Vuonna 2006 vietettiin avajaisia, jotka saivat nimen Seine Commune. Viimeinen 1,6 kilometrin pituinen osa rantatiestä valmistui vuonna 2012.[3]

Turistikohteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanavan välittömässä läheisyydessä ovat seuraavat nähtävyydet:

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • H. Alphand, M. Bufffet, Alfred Durant-Claye: Recueil de Pièces relatives aux canaux de la ville de Paris, I osa: Canaux de l’Ourcq et Saint-Denis. Pariisi: Éditions Chaix, 1880.
  • Philippe Vassal: Les eaux de Paris en Révolution – 1775–1825. Pariisi: Éditions Grapein, 1997. ISBN 978-2-910764-11-1.
  • Jacques Graossard: Huit villes à découvrir en Île-de-France : Plaine Commune. Neuilly-sur-Seine: Vendredi Treize éditions, 2007. ISBN 978-2-9530241-0-4. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liens externes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]