California Dreamin’

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”California Dreamin’”
The Mamas & the Papas
Singlen tiedot
 Albumilta If You Can Believe Your Eyes and Ears
 B-puoli ”Somebody Groovy”
 Äänitetty  4. marraskuuta 1965
 Julkaistu 8. joulukuuta 1965
 Formaatti 7″ single
 Tuottaja(t) Lou Adler
 Tyylilaji Sunshine pop, Folk rock
 Kesto 02.37
 Levy-yhtiö Dunhill Records
Listasijoitukset

Yhdysvallat Billboard Hot 100 Singles -lista: 4.

The Mamas & the Papas -yhtyeen muut singlet
”Go Where You Wanna Go”
1965
”California Dreamin’”
1965
”Monday, Monday”
1966

California Dreamin' on amerikkalaisen The Mamas & the Papas -yhtyeen menestyskappale, jonka sävelsivät ja sanoittivat yhtyeen jäsenet John Phillips ja Michelle Phillips vuonna 1963. Kappale ilmestyi levyllä yhtyeen esittämänä joulukuussa 1965.[1][2] Laulun sanat kertovat kaipuusta Californiaan ja Los Angelesiin eräänä kylmänä New Yorkin talvipäivänä.[3][4] California Dreamin' -kappale on muodostunut yhdeksi 1960-luvun amerikkalaisen kevyen musiikin klassikoista.[4]

California Dreamin' -kappaleen syntyhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelle Phillipsin kertoman mukaan kappale syntyi vuonna 1963, kun he Johnin kanssa asuivat New Yorkissa, jossa tuolloin oli erityisen kylmä talvi. Kappaleen sanat saivat aiheensa hänen kaipuustaan lämpimään Californiaan, josta oli kotoisin. Toisen säkeistön sanat, jotka kertovat kirkossa käynnistä ja siellä rukoilemisesta, saivat inspiraation heidän vierailustaan muutama päivä aikaisemmin New Yorkin Pyhän Patrickin katedraalissa.[5]

The Mamas & the Papas -yhtye aloitti toimintansa kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1965 Los Angelesissa.[5][6] Yhtye levytti yhden singlen, joka ei kuitenkaan menestynyt, joten John Phillips sävelsi ja sanoitti kappaleita muille artisteille. Hänen onnistui saada California Dreamin' -kappale Barry McGuiren levytettäväksi, joka etsi uutta menestyskappaletta Eve of Destruction -kappaleensa jälkeen.[6] Barry McGuire oli Mamas & the Papas -yhtyeen jäsenten ystävä ja auttoi heitä saamaan sopimuksen levy-yhtiönsä Dunhill Recordsin johtajan Lou Adlerin kanssa.[5][7] McGuire myös ehdotti, että Mamas & the Papas -yhtye laulaisi taustat hänen esittämässään California Dreamin' -kappaleessa.[6]

Kuultuaan The Mamas & the Papas -yhtyeen laulavan California Dreamin' -kappaleen taustat, Lou Adler oli vakuuttunut yhtyeen kyvyistä ja halusi ryhmän levyttävän oman kappaleensa.[8][6] Hän määräsi Denny Dohertyn, Mamas & the Papas -yhtyeen jäsenen, laulamaan McGuiren osuuden California Dreamin' -kappaleessa, mutta oktaavia ylempää.[6] Lisäksi kappaleen instrumentaalisoolo, joka McGuiren versiossa soitettiin huuliharpulla, korvattiin äänitysstudiossa tuolloin paikalla olleen jazzmuusikko Bud Shankin ehdotuksesta ja soittamana alttohuilusoololla.[5][4] Kappaleen kitaraosuudet soitti P. F. Sloan, joka teki sointuihin myös joitakin muutoksia. Kappaleeseen tehtyjen muutosten tulokset olivat vaikuttavia.[5]

Kappaleen julkaiseminen ja menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Mamas & the Papas -yhtyeen California Dreamin' -kappale julkaistiin joulukuussa 1965 saman nimisellä single-levyllä[9] ennen Barry McGuiren version julkaisemista, koska Dunhill Records ei halunnut suosia kilpailevaa versiota The Mamas & the Papas -yhtyeen oman kappaleen kustannuksella.[4]

Kappale ei ollut yhtyeelle välitön läpimurto. Vasta maaliskuussa 1966, kun Bostonilainen radioasema teki sitä valtakunnallisesti tunnetuksi, se nousi Billboard Hot 100 Singles -listalla neljänneksi ja pysyi listalla yhteensä 17 viikkoa.[7][8] Single saavutti vuonna 1966 kultalevyyn oikeuttavan miljoonan kappaleen myynnin ja sijoittui Yhdysvaltain Billboard's Year End Hot 100 -listan kärkeen, mikä tarkoittaa sijoitusta vuoden 1966 parhaimmaksi musiikkikappaleeksi.[4] Rolling Stone -lehden 500 kaikkien aikojen parhaimman kappaleen listalla Mamas & the Papas -yhtyeen California Dreamin' on sijalla 89.[10]

Yhtye julkaisi California Dreamin' -kappaleen myös LP-levyllään: If You Can Believe Your Eyes And Ears helmikuussa 1966.[11] LP-levyllä oli jo myös heidän toinen menestyskappaleensa Monday, Monday, joka maaliskuussa 1966 julkaistuna single-levynä nousi Billboard Hot 100 Singles -listan ykköseksi.[11][12]

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

California Dreamin' -kappaleen on sen alkuperäisin sanoin levyttäneet Mamas & the Papas -yhtyeen lisäksi vuoteen 2020 mennessä yhteensä noin 150 eri artistia tai yhtyettä.[13] Heidän joukossaan mm. José Feliciano (1968),[14] Bobby Womack (1969)[15] ja The Beach Boys (1986)[16]. Kappaleesta levytettyjä istrumentaaliesityksiä on noin 50.[13]

California Dreamin' -kappaleesta on julkaistu myös versioita eri kielillä mm. ranskaksi, saksaksi, italiaksi, espanjaksi, ja portugaliksi.[13] Alla eri kieliversioista taulukko.

Taulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

California Dreamin' -kappaleen versioita[13]
Kappaleen nimi Kieli Säveltäjä Sanoittaja Esittäjä Levytysaika
California Dreamin' englanti Michelle ja John Phillips Michelle ja John Phillips The Mamas & the Papas Joulukuu 1965
Cover-versiot:
La terre promise ranska Pierre Delanoë Richard Anthony 1966
Dein Herz ist kalt wie Eis saksa Walter Rauthmann, Wolf Borinth Five Tops 1966
Sognando la California italia Mogol I Dik Dik 1966
California soñolienta espanja Fernando "Dick" Sustaita Bárbara y Dick con Los Iracundos 1967
Não Te Esquecerei portugali Lílian Knapp Renato e Seus Blue Caps 1966

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. California Dreamin' by The Mama's and The Papa's SecondhandSongs.com. Viitattu 25.3.2021.
  2. The Mamas & The Papas - California Dreamin’ StoryOfSong.com. Viitattu 25.3.2021.
  3. The Mamas And The Papas: California Dreamin' lyrics AzLyrics.com. Viitattu 25.3.2021.
  4. a b c d e The Mamas & The Papas’ “California Dreamin’” - Lyrics Meaning SongMeaningsAndFacts.com. 15.10.2019. Viitattu 25.3.2021.
  5. a b c d e California Dreamin' by The Mamas & the Papas SongFacts.com. Viitattu 25.3.2021.
  6. a b c d e How the iconic tune 'California Dreamin' came to be Scpr.org - Southern California Public Radio. 5.3.2013. Viitattu 25.3.2021.
  7. a b A Taste of Folk Rock: California Dreamin’ CountryThangDaily.com. Viitattu 25.3.2021.
  8. a b California Dreamin' Web.Archive.org. NPR - National Public Radio. Arkistoitu 18.2.2011. Viitattu 25.3.2021.
  9. Single: California Dreamin' by The Mama's and The Papa's SecondhandSongs.com. Viitattu 25.3.2021.
  10. The Mamas and the Papas, California Dreamin' 500 Greatest Songs of All Time. RollingStone.com. Viitattu 25.3.2021.
  11. a b The Mamas And The Papas - If You Can Believe Your Eyes And Ears Discogs.com. Viitattu 25.3.2021.
  12. Monday, Monday by The Mamas & the Papas SongFacts.com. Viitattu 25.3.2021.
  13. a b c d California Dreamin' by The Mamas and The Papas - Versions SecondhandSongs.com. Viitattu 25.3.2021.
  14. Jose Feliciano: California Dreamin' Single-levy: California Dreamin' / Light My Fire. Discogs.com. Viitattu 25.3.2021.
  15. Bobby Womack: California Dreamin' Single-levy: California Dreamin'. Discogs.com. Viitattu 25.3.2021.
  16. The Beach Boys: California Dreamin' Single-levy: California Dreamin'. Discogs.com. Viitattu 25.3.2021.