Caddot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Caddot
Oklahoman caddojen lippu.
Oklahoman caddojen lippu.
Väkiluku 5 754 (2011)[1]
Merkittävät asuinalueet
 Yhdysvallat
Oklahoma
Kielet caddo, englanti
Uskonnot intiaanikirkko, omat uskonnot, kristinusko
Sukulaiskansat arikarat, pawneet, wichitat

Caddot ovat intiaanikansa Yhdysvaltojen Oklahomassa. Ennen Oklahomaan siirtymistään he asuttivat aluetta, joka käsitti osia Oklahomasta, Teksasista, Arkansasista ja Louisianasta. Espanjalaisten retkikuntien mukana kulkeutuneet kulkutaudit vähensivät caddojen lukumääriä merkittävästi jo 1600-luvun aikana. Yhteiskuntarakenteeltaan caddot olivat useiden eri heimojen liittouma ja he puhuvat caddon kieltä.

Vuonna 1835 caddot luovuttivat maansa Louisianassa Yhdysvalloille ja siirtyivät Texasiin, joka tuolloin kuului Meksikolle. Myöhemmin Yhdysvaltlat myönsi caddoille maa-alueen Oklahoman intiaanireservaatista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caddo nimeltä Kaw-u-tz valokuvassa vuodelta 1906.
Caddopäällikkö George Washington (Sho-e-tat).

Caddojen alkuperäisten asuinalueiden on uskottu sijainneen Yhdysvaltojen kaakkoisosissa, mutta 1100-luvun paikkeilla he siirtyivät kohti Suurten tasankojen aluetta asettuen lopulta kaakkoisalueen ja tasankoalueen kultuurialueiden rajalle.[2] Yhteiskuntarakenteeltaan caddot olivat varsinaisesti joukko eri keskenään liittoutuneita heimoja, jotka asuttivat muuttoliikkeensä jälkeen Yhdysvaltojen nykyisten Teksasin, Arkansasin, Louisianan ja Oklahoman osavaltioiden osia.[3]

Espanjalainen Hernando de Soto kohtasi caddoja vuonna 1541[2] ja vuosina 1690 ja 1716 espanjalaiset perustivat caddojen pariin Teksasin itäosiin lähetysasemia. Espanjalaiset viittasivat caddoihin usein nimellä Norteños eli pohjoislaiset, joka oli ylänimitys useille eri heistä pohjoiseen sijainneille intiaaniryhmille. Joskus käytettiin myös tarkempaa termiä caddacho tai kadohadacho.[3] De Soton retkikunnan poistuttua Amerikan mantereelta caddot luopuivat kulttuurikeskustensa pystyttämisestä ja aloittivat yhteisten hautausmaiden kaivamisen. Caddo-tutkija ja arkeologi Timothy K. Perttulan mukaan caddojen väestö väheni 1600-luvun loppuun mennessä 200 000:sta noin 8 500:aan.[4] Syynä populaation romahdukseen uskotaan olleen espanjalaisten mukana tulleet epidemiat, joita vastaan caddoilla ei ollut vastustuskykyä. Väestönromahduksen myötä caddojen yläluokan valta luhistui koska heidän johtajansa eivät kyenneet suojelemaan kansaansa espanjalaisten tuomalta tuholta.[5]

1600-luvulta lähtien caddot olivat tekemisissä myös ranskalaisten kanssa. Ranskalaisille myytiin esimerkiksi maataloustuotteita ja nahkoja. Vastaavasti heiltä saatiin tuliaseita ja muita eurooppalaisia esineitä. Toisaalta 1700-luvulla caddot kärsivät asemastaan siirtomaavaltojen välillä ranskalaisten ja espanjalaisten käydessä kahakoita keskenään. Monet alueen intiaanikansoista katosivat tuolloin kokonaan.[2]

Yhdysvaltojen ostettua Ranskan Louisianan alueen caddojen maille alkoi saapua yhä enemmän eurooppalaisia siirtolaisia.[6] Caddot myivät maansa Louisianan osavaltiossa Yhdysvalloille vuonna 1835 ja he siirtyivät Teksasin puolelle. Siirtolaiset ajoivat heidät Teksasista edelleen Intiaaniterritorion eli nykyisen Oklahiman alueelle 1850-luvun aikana. Caddot saivat oman reservaattinsa Oklahomassa vuonna 1859 ja myöhemmin samalle alueelle siirrettiin wichitoja ja delawareja.[2]

Yhdysvaltojen sisällissodan sytyttyä caddot eivät halunneet jäädä Etelävaltioiden puolelle, vaan he siirtyivät Kansasiin. He pääsivät kuitenkin palaamaan Oklahoman alueelle vuonna 1865. Myöhjemmin caddoja palveli Yhdysvaltojen armeijan puolella esimerkiksi tiedustelijoina Yhdysvaltojen Suurilla tasangoilla käymien intiaanisotien aikaan. Caddojen reservaatti palstoitettiin vuonna 1900. Myöhemmin heidän maavaatimuksiensa tiimoilta käytiin pitkiä oikeustaisteluja. Lopulta 1980-luvulla he saivat korvauksena noin 1,5 miljoonaa dollaria.[2] Vuonna 2011 caddoja oli 5 754.[1]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonto ja seremoniat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caddotanssijoita.

Caddot uskoivat useisiin eri henkiin tai jumaluuksiin, joista merkittävin oli nimeltään Ayanat Caddi..[2] Taivaankappaleista aurinko ja kuu olivat erityisen palvonnan kohteita. Etenkin maanviljelyyn liittyen pidettiin seremonioita, mutta myös metsästykselle ja caddojen alkujuurille oli omat erilliset juhlansa. Joidenkin lähteiden mukaan caddot harjoittivat aikanaan ihmisuhrausta ja kannibalismia. Jotkut tukijat ovat ehdottaneet heillä olleen jonkinlainen yhteys asteekeihin tai mayoihin.[6]

Heimot, päällikkyys ja kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caddoihin kuului useita eri heimoja, joita olivat esimerkiksi natchitochet, hasinait eli tejasit, kadohadachot, adait ja eyishit. 1700-luvulla eri caddoihin kuuluneita heimoja oli noin 25. Jokaisella heimolla oli oma päällikkönsä. Ainakin joillakin caddoheimoilla oli myös ylipapin virka.[2] Papit edustivat perinnöllistä yläluokkaa, jonka jäsenet erottuivat tavallisesta väestöstä monin eri arvomerkein.[7] Esihistoriallisella aikakaudella caddot erikoistuivat monumentaaliseen arkkitehtuuriin, jossa rakennettiin näyttäviä temppeleitä, mausoleumeja ja julkisia aukioita. Temppeleissä palavaa pyhää tulta vartioivat uskonnolliset johtajat tunnettiin yhteisnimellä xinesis.[5] Suurin osa kansasta asui kulttuurikeskusten ulkopuolella pienehköinä kyläkuntina. Asumukset olivat savesta rakennettuja kaislakattoisia taloja tai kupolimaisia ruohomajoja.[7]

Klaanit ja avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caddot jakaantuivat matrilineaalisiin klaaneihin, jotka uskoivat polveutuneensa omasta suojelueläimestään. Klaaneja oli kymmenkunta ja ne olivat keskenään eriarvoisia[7]. Caddomiehillä saattoi joskus olla useita vaimoja, mutta vain sen hetkisen vaimonsa suostumuksella. Matrilineaalisen käytännön mukaan mies muutti avioituessaan vaimonsa majaan. Eroaminen oli naiselle helppoa, sillä tällä oli oikeus kantaa miehensä omaisuus ulos avioeron merkiksi.[5] Seksi avioliiton ulkopuolella ei ollut hyväksyttyä.[2]

Elinkeinot ja kauppaverkosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caddonaiset viljelivät maata kasvattaen esimerkiksi papuja, kurpitsoja, auringonkukkia ja tupakkaa. Maanviljelyn ohella keräiltiin esimerkiksi marjoja ja pähkinöitä. Caddot harjoittivat myös metsästystä. Riistaa olivat esimerkiksi biisonit ja kaurtiit. Biisonin merkitys kasvoi caddojen liikuttua kohti Suuria tasankoja, mutta maanviljely säilyi kuitenkin tärkeimpänä ravinnon lähteenä. Muille intiaanikansoille caddot kauppasivat kaivamaansa suolaa.[2] Myös heidän valmistamansa jouset olivat suuresti arvostettuja. Korinpunojina caddot olivat taitavia ja heidän saviastioitaan ylistettiin kauneimmiksi mitä Pohjois-Amerikan itäisellä puoliskolla tehtiin.[7] Laajimmillaan caddojen kauppaverkosto ylettyi pohjoisessa Suurille järville, josta kuljetettiin kuparia. Uskonnollisiin rituaaleihin soveltuvaa lyijyhohdetta ja mica-kiillettä hankittiin Appalakkien vuoristosta ja simpukankuoret poimittiin Meksikonlahdelta.[8]

Kuvauksia caddoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskirjoituksissa caddot kuvattiin ystävällisiksi, luotettaviksi ja vieraanvaraisiksi.[5][7] Heidän ihonsa oli vaaleampi, kuin intiaaneilla yleensä. Suuri osa miehistä käytti "mohawk"-tyylistä kampausta, jossa pitkä töyhtö kulki päälaelta niskaan. Muu osa ihosta nypittiin paljaaksi. Naisten hiukset olivat pitkät ja usein ne palmikoitiin. Caddot olivat hyvin muotitietoisia ja koristelivat itsensä erilaisin riipuksin, korvakoruin ja tatuoinnein. Yleisimmin tatuoinnit muodostuivat yksinkertaisista viivoista tai ympyröistä, mutta myös yksityiskohtaisia kuvia linnuista ja eri eläimistä käytettiin. Myös ylävartalon ihomaalaukset olivat yleisesti käytettyjä. Kylmimpinä vuodenaikoina niin miehet kuin naisetkin kantoivat yllään koristeltuja biisoninnahkoja.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 2011 Oklahoma Indian Nations Pocket Pictorial Directory.Oklahoma Indian Affairs Commission. Waybach Machine. Viitattu 29.10. 2019.
  2. a b c d e f g h i Bruce E. Johansen ja Barry M. Pritzker: Encyclopedia of American Indian History, s. 1209–1210. ABC-CLIO, 2008. ISBN ISBN 978-1-85109-818-7. (englanniksi)
  3. a b Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit : Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia, s. 151, 513. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.
  4. Mann, Charles: 1491, Amerikka ennen Kolumbusta, s. 119. Helsinki: Into kustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-264-076-5.
  5. a b c d e La Vere, David: Texas Indians, s. 105 - 107. Texas Univ Press, 2003. ISBN 978-1585443017. (englanniksi)
  6. a b Caddo Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.10.2019. (englanniksi)
  7. a b c d e Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle, s. 143- 144. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3.
  8. Calloway, Colin: One Vast Winter Count, s. 109. Nebraska Press, 2003. ISBN 978-0-8032-6465-6. (englanniksi)