Cable Streetin taistelu
| Cable Streetin taistelu | |||
|---|---|---|---|
| Päiväys | 4. lokakuuta 1936 | ||
| Paikka | Cable Street, East End, Lontoo | ||
| Syyt | Itä-Lontoon läpi kulkevan fasistisen marssin vastustaminen | ||
| Lopputulos | Fasistien marssi peruutettiin | ||
| Mielenosoituksen osapuolet | |||
| |||
| Johtajat | |||
|
| |||
| Lukumäärä | |||
| |||
| Tappiot | |||
| Loukkaantuneita | noin 175 | ||
| Pidätettyjä | noin 150 | ||
Cable Streetin taistelu oli 4. lokakuuta 1936 Lontoon East Endin kaupunginosassa järjestetyn fasistisen British Union of Fascists -puolueen kannattajien juutalaisvastaisen marssin yhteydessä tapahtunut välikohtaus heitä vastustaneiden antifasistien ja Suur-Lontoon poliisivoimien välillä. Vastamielenosoittajien tarkoitus oli pysäyttää BUF:n marssi, missä he myös onnistuivat.
Mellakka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapahtumat saivat alkunsa, kun noin 2 000–3 000 Oswald Mosleyn johtamaa mustiin paitoihin pukeutunutta fasistia yritti marssia läpi East Endin kaupunginosan, jossa asui yli 60 000 juutalaista.[1] BUF oli perustettu vuonna 1932 fasistisena järjestönä, mutta se omaksui nopeasti myös antisemitismin sekä muun muassa natsitervehdykset. Marssijoita oli vastassa arviolta 100 000:n vastamielenosoittajan joukko, joka koostui irlantilaisista ja juutalaisista työläisistä sekä ammattiyhdistysaktiiveista, kommunisteista ja anarkisteista. Vastamielenosoittajat käyttivät espanjankielistä iskulausetta ”No pasarán”, josta myöhemmin muodostui yksi antifasistisen liikkeen tunnuslauseista.[2]
Antifasisistit rakensivat Christian Street- ja Cable Street -katujen risteykseen katusulkuja, joiden tarkoitus oli estää marssin kulku. Paikalle komennetut 10 000 poliisia, joista 4 000 oli ratsupoliiseja, puolestaan yrittivät purkaa katusulkua, jotta BUF:n marssi pääsisi etenemään. Tilanne kärjistyi väkivaltaiseksi yhteenotoksi, jossa vastamielenosoittajat olivat varustautuneet erilaisilla astaloilla ja katukivillä. He saivat tukea kadunvarren asukkailta, jotka ikkunoistaan paiskoivat poliiseja elintarvikkeilla, jätteillä ja kukkaruukuilla. Lapset puolestaan häiritsivät poliisihevosia muun muassa vierittämällä marmorikuulia niiden kavioihin. Tilanne raukesi lopulta, kun poliisi pakotti Mosleyn johtamat fasistit keskeyttämään marssinsa ja nämä perääntyivät Hyde Parkin suuntaan.[2][3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mellakan aikana pidätettiin noin 150 vastamielenosoittajaa, mutta vastaavasti myös joitakin poliiseja joutui heidän vangeikseen. Loukkaantuneita oli noin 175, poliisien ja antifasistien lisäksi joukossa oli myös naisia ja lapsia. Välikohtauksen johdosta vielä samana vuonna tuli voimaan laki, joka vaati poliisin luvan kaikille poliittisille mielenosoituksille ja kielsi niiden osallistujia pukeutumasta minkäänlaisiin yhtenäisiin asusteisiin.[4]
Brittiläinen työväenliike ja vasemmisto pitää Cable Streetin taistelua merkittävänä työväenluokan keskinäisen solidaarisuuden osoituksena ja voittona 1930-luvulla maassa nousussa olleesta fasismista. Marssin tarkoituksena oli saada East Endin irlantilaiset kääntymään alueen juutalaisia vastaan, mutta Mosleyn kansankiihotus ei kuitenkaan saanut vastakaikua, vaan sen sijaan irlantilaiset torjuivat fasistit yhdessä juutalaisten kanssa.[1] Toisaalta BUF onnistui tapauksen jälkeen kasvattamaan jäsenmääräänsä, koska se pystyi käyttämään marssin väkivaltaista pysäyttämistä propaganda-aseena. Puolue ei kuitenkaan missään vaiheessa noussut merkittäväksi tekijäksi Britannian politiikassa.[5]
Välikohtaukseen osallistuneita antifasisteja pidetään myös nykyään suuressa arvossa. Esimerkiksi toukokuussa 2015 Irlannin presidentti Michael D. Higgins lähetti tervehdyksen Cable Streetin taistelussa mukana olleelle Max Levitasille tämän 100-vuotispäivän johdosta.[6]
Populaarikulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cable Streetin taistelua on käsitelty lukuisissa musiikkikappaleissa sekä muun muassa kirjallisuudessa. Tunnetuimpia kappaleita ovat punk-yhtye Oi Polloin ”Let the Boots Do the Talking” (1999) ja laulaja-lauluntekijä Billy Braggin ”The Battle of Barking” (2010). Kirjallisuudessa tapaus esiintyy muun muassa jännityskirjailija Ken Follettin romaanissa Maailman talvi (2012) ja siihen viitataan myös fantasiakirjailija Terry Pratchettin romaanissa Yövartiosto (2001).
Cable Streetin taistelun muistoksi maalattiin 1980-luvun alussa suuri seinämaalaus, joka entistettiin vuonna 2011. Sitä pidetään Lontoon tunnetuimpana seinämaalauksena.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Rosenberg, David: ‘The Battle of Cable Street’ – 75 Years On History Workshop Online. 8.1.2011. Viitattu 19.11.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Day the East End said 'No pasaran' to Blackshirts The Guardian. 30.9.2011. Viitattu 19.11.2014. (englanniksi)
- ↑ 75th Anniversary of Battle of Cable Street: Why we must never forget The Mirror. 4.10.2011. Viitattu 19.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Cable Street: 'Solidarity stopped Mosley's fascists' BBC News. 4.10.2011. Viitattu 19.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Tilles, Daniel: The Myth of Cable Street History Today. 10/2011. Viitattu 19.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Irish President Sends a Salud to Max Levitas The Volunteer. 12.6.2015. Viitattu 14.6.2015. (englanniksi)
- ↑ '¡No Pasarán!' – London's most famous mural? (Arkistoitu – Internet Archive) London Mural Preservation Society. Viitattu 19.11.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cable Streetin taistelu Wikimedia Commonsissa
- Uutiskatsaus Cable Streetin välikohtauksesta Youtubessa. (englanniksi)