Buddhalaisuus Etelä-Koreassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Munkkeja Anyangin kaupungissa

Buddhalaisuus on merkittävä uskonto Etelä-Koreassa. Maan väestöstä noin 15,5 % on sanonut olevansa buddhalaisia vuonna 2015 tehdyn väestönlaskennan yhteydessä. Enemmistö (56,1 %) eteläkorealaisista ei kuitenkaan kuulu mihinkään järjestäytyneeseen uskontoon.[1] Suurimmat koulukunnat ovat jogye ja taego. Molemmat edustavat mahajanabuddhalaisuutta. Koreassa tästä käytetään nimitystä seon, joka on korealainen versio Japanin zen- ja Kiinan chan-buddhalaisuudesta.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buddhalaisuuden saapui Korean niemimaalle oletetusti 400-luvulla Kiinasta. Buddhalaisuuden kultakausi alkoi 660-luvulla, kun Korean pienemmät kuningaskunnat yhdistyivät ja uskonto levisi sekä kansan keskuudessa että kuninkaallisessa hovissa.[3] Kungfutselaisuus säilyi kuitenkin vahvana varsinkin valtaa pitävän eliitin keskuudessa.[4]

Monien vuorten läheisyyteen, jossa harjoitettiin aiemmin korealaista šamanismia, rakennettiin buddhalaisia temppeleitä. Sen sijaan, että buddhalaisuus olisi syrjäyttänyt šamanismin, uusi uskonto sulautui vanhaan, ja mm. luonnon palvonta säilyi vahvana.[2]

Japanin vallan aikana (1910–1945) japanilaiset buddhalaiset pyrkivät sulauttamaan korealaista buddhalaisuutta osaksi japanilaisia koulukuntia. Tällä oli kuitenkin päinvastainen vaikutus ja korealaiset koulukunnat ovat pysyneet erillään japanilaisista näihin päiviin saakka.[5]

Nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään eteläkorealaisten keskuudessa suurin yksittäinen buddhalainen koulukunta on jogye.[4] Kaikista uskontokuntiin kuuluvista eteläkorealaisista buddhalaiset muodostavat toiseksi suurimman ryhmän (35 %) protestanttien jälkeen. Tämä tarkoittaa hieman yli 7,62 miljoonaa buddhalaista.[6]

Monet eteläkorealaiset buddhalaiset temppelit järjestävät turisteille temppelivierailuita, joissa vietetään lyhyt aika temppelissä maallikkona ja tutustutaan buddhalaisuuteen munkkien, nunnien ja koulutettujen asiantuntijoiden opastuksella.[7] Temppeleitä maassa arvioidaan olevan noin 9000.[8]

Etelä-Koreassa toimii myös useita buddhalaisia yliopistoja (esim. Dongguk-yliopisto ja Wonkwang-yliopisto).

Yksi tärkeimmistä buddhalaisista juhlista Etelä-Koreassa on Buddhan syntymäpäivä, jota vietetään kuukalenterin neljännen kuun kahdeksantena päivänä. Päivää juhlitaan värikkäillä koristeilla ja lyhdyillä. Suurimmissa kaupungeissa, kuten Soulussia ja Busanissa, järjestetään myös paraateja.[9]

Konfliktit kristittyjen kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buddhalaisten ja kristittyjen välillä on perinteisesti ollut jonkin verran kitkaa. Kummatkin osapuolet ovat väittäneet, että toinen on valtion suosiossa. Tähän vaikuttaa yleensä se, mikä on istuvan presidentin uskonnollinen kanta. Vuonna 2008 Lee Myung-bakia, joka on kristitty, syytettiin buddhalaisten epäkunnioittavasta kohtelusta, kun poliisiylijohtaja Eo Cheong-soo esiintyi kristittyjä aktiviteetteja mainostavassa julisteessa. Samana vuonna poliisi pysäytti ja ratsasi jogye-koulukunnan johtohahmona pidetyn Jigwan auton, koska tämän johtama temppeli oli tarjonnut suojaa mielenosoittajille. Eteläkorealaisten buddhalaisten mukaan Jigwan kohtelu tilanteessa oli epäasiallista.[10]

Lokakuussa 2010 soulilaisen protestanttisen kirkon seurakuntalaiset julkaisivat YouTube-videon, jossa he rukoilivat Bongeunin temppelin tuhoutumisen puolesta.[11] Kirkon edustajat kävivät henkilökohtaisesti pastori Choi Ji-hon johdolla pyytämässä anteeksi temppelin apotilta Myeongjinilta. Bongeun on eteläisen Soulin suurin buddhalainen temppeli.[12]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Demy, Timothy J. & Shaw, Jeffrey M.: Religion and Contemporary Politics: A Global Encyclopedia [2 volumes]. ABC-CLIO, 2019-09-19. ISBN 978-1-4408-3933-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.11.2021). (englanniksi)
  2. a b Korean Buddhism has its own unique characteristics different from other countries The Korea Post. 16.6.2019. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  3. Buddhism - Korea and Japan | Britannica www.britannica.com. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  4. a b Buddhism in Ancient Korea World History Encyclopedia. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  5. Historical and Modern Religions of Korea Asia Society. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  6. Religion 2021. Korean Culture and Information Service. Viitattu 17.11.2021.
  7. Explore KOREA - Ep.1 Experiences of Korea: Korean Buddhist tradition 29.7.2014. KBS WORLD TV. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  8. Buddhism by the Numbers: South Korea Tricycle: The Buddhist Review. 2019. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  9. Ladner, Mimsie: How South Korea Celebrates Buddha's Birthday Culture Trip. 28.2.2017. Viitattu 17.11.2021.
  10. President Embarrassed Over Angry Buddhists The Korea Times. 30.7.2008. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  11. Pastor apologizes for anti-Buddhist slur UCA News. 27.10.2010. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  12. Apology fails to subdue criticism over Christian ‘spiritual mapping’ The Korea Herald. 28.10.2010. Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)