Bubber Miley
| James ”Bubber” Miley | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. huhtikuuta 1903 Aiken, Etelä-Carolina, Yhdysvallat |
| Kuollut | 20. toukokuuta 1932 (29 vuotta) New York |
| Ammatti | muusikko, säveltäjä |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Bubber Miley |
| Aktiivisena | 1921–1932 |
| Tyylilajit | jazz |
| Soittimet | trumpetti, kornetti |
| Yhtyeet | Duke Ellingtonin orkesteri |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
James Wesley ”Bubber” Miley (3. huhtikuuta 1903 Aiken, Etelä-Carolina – 20. toukokuuta 1932 New York)[1] oli yhdysvaltalainen trumpetisti ja kornetisti sekä säveltäjä. Hän oli eräs varhaisen jazzmusiikin merkittävimpiä sordiinoa käyttäneitä soittajia. Hän oli erikoisesti erikoistunut plunger-sordiinon käyttämiseen. Mileyn humalaisen ulvovaa wah-wah-soittotapaa kutsutaan nimellä ”jungle style” (suom. viidakkotyyli).[2] Hänen omaperäinen soittotyylinsä oli pääasiallinen syy Duke Ellingtonin orkesterin varhaiseen menestykseen vuosina 1926–1928.
Nuoruus ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
James ”Bubber” Miley syntyi Aikenissa, Etelä-Carolinassa 3. huhtikuuta 1903.[1] Perhe muutti New Yorkiin Jamesin ollessa kuusivuotias. Hänen isänsä oli amatöörikitaristi ja hänen sisarensa lauloivat ammattimaisesti lauluyhtyeessä (South Carolina trio), ja perhe tuki myös häntä musiikillisia harrastuksissa.[1] Kouluaikanaan Miley opiskeli aluksi pasuunan soittoa, mutta vaihtoi myöhemmin instrumentikseen trumpetin.
Miley liittyi 15-vuotiaana vuonna 1918 laivastoon ja palveli 18 kuukautta soittajana laivaston soittokunnassa.[1] Kotiuttamisensa jälkeen hän palasi 1919 New Yorkiin. Ammattimaisen soittamisen Miley aloitti vuonna 1920.[3] Hän sai ensimmäisen työpaikkansa ammattimuusikkona paikallisessa Carolina Five -yhtyeessä.[1] Alkuvuodesta 1921 hän soitti Willie Gantin yhtyeessä.[1] Blueslaulaja Mamie Smith kuuli eräällä keikalla yhtyeen soittoa ja pani merkille Mileyn taidot. Pian hän palkkasikin Mileyn Jazz Hounds -orkesteriinsa Johnny Dunnin tilalle.[1] Miley soitti orkesterissa aina vuoteen 1923 asti.[3]
Eräällä Jazz Houndsin kiertuamatkalla Chicagoon Miley sattui kuulemaan Joe ”King” Oliverin yhtyeen soittoa. Hän palasi aina iltaisin kuulemaan lisää. Mileyyn teki vaikutuksen Oliverin tapa käyttää sordiinoa. Myöhemmin Miley yhdisti omassa soitossaan Oliverin tavan käyttää suoraa sordiinoa ja plunger-sordiinoa.[1] Sordiinon käytön ohella Miley sai Oliverilta New Orleansin musiikista ja eritoten bluesista.[1]
Duke Ellingtonin orkesterissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1923 Miley esiintyi Willie ”the Lion” Smithin yhtyeen kanssa Central Palace -hotellissa New Yorkissa. Muutamia Washingtonians-orkesterin jäseniä (muun muassa Duke Ellington) oli paikalla ja kuuli Mileyn soittoa. Nämä vakuuttuivat esityksestä niin, että Miley palkattiin pian orkesteriin. Vaikka hän esiintyi säännöllisesti kokoonpanossa, hän sai vakinaisen paikan soittajana vasta kesäkuussa 1926.[1]
Washingtonians-orkesterin virallisena nimenä oli aluksi Elmer Snowden’s Washingtonian Black Sox Orchestra. Orkesteria johti tuolloin banjisti Elmer Snowden. Syyskuussa 1923, jolloin Miley ensi kertaa soitti yhtyeessä, orkesteri esiintyi ensi kertaa Hollywood Clubilla Manhattanilla.[2] Orkesteri oli kiinnitetty klubille kuuden kuukauden sopimuksella. Kokoonpano teki joitakin koelevytyksiä Victor-levymerkille lokakuussa 1923 nimellä Snowden’s Novelty Orchestra.[1]
Alkuvuodesta 1924 Washingtonians-orkesterin sisällä tuli kiistaa palkkioista. Kriisin seurauksena Snowden joutui jättämään yhtyeen tammikuussa 1924, ja uudeksi johtajaksi valittiin Duke Ellington.[2] Samalla orkesterin nimi lyheni sittemmin muotoon The Washingonians. Marraskuussa 1924 Washingtonians teki ensimmäiset levytyksensä Duke Ellingtonin johtamana, ja Miley oli mukana kokoonpanossa.[1] Kokoonpano jatkoi esiintymisiä Hollywood-klubilla aina tammikuuhun 1925, kunnes klubi suljettiin peruskorjauksen takia. Se avattiin jälleen keväällä 1925, mutta sen nimi oli vaihtunut Kentucky Clubiksi.[2] Ellington vaihtoi esiintyvän orkesterinsa nimeksi Duke Ellington and his Kentucky Club Orchestra.[2] Sen ohella Washingtonians-kokoonpano levytti aina vuoteen 1929 asti.
Ellingtonin orkesterin lisäksi Miley soitti vuosina 1924–1926 muidenkin kokoonpanojen kanssa. Syksyllä 1924 hän teki yhteistyötä urkuri Alvin Rayn kanssa. Parivaljakko levytti nimellä The Texas Blue Destroyers muutamia blues-kappaleita.[4] Levyillä Miley soittaa kornettia ja Ray harmonia.[4] Miley levytti myös Clarence Williamsin, Perry Bradfordin, Six Black Diamondsin, Choo Choo Jazzers -orkesterin, Kansas City Fiven ja Charles Bookerin Jazz Bandin kanssa.[1]
Kesäkuusta 1926 aina tammikuuhun 1929 asti Miley esiintyi ja levytti Duke Ellingtonin kokoonpanoissa. Trumpetin ohella hän soitti kornettia. Mileyn ”viidakkotyylistä” tuli orkesterin tavaramerkki. Mileyn ja Ellingtonin ohella orkesterin rungon muodostivat pasunisti Joe ”Tricky Sam” Nanton, saksofonisti Otto Hardwick, rumpali Sonny Greer sekä banjisti Fred Guy.[5]
Vuonna 1926 Miley sävelsi Duke Ellingtonin kanssa Ellingtonin orkesterin varhaisen hittikappaleen ”East St. Louis Toodle-Oo”, joka levytettiin ensi kerran marraskuussa 1926.[6][2] Lisäksi hänen tulkintansa kappaleissa ”Black and Tan Fantasy” ja ”Creole Love Call” on tullut erityisen tunnetuksi. Miley oli myös mukana säveltämässä näitä kappaleita.[5]
Joulukuusta 1927 alkaen Ellingtonin orkesteri esiintyi Cotton Clubilla.[1] Orkesterin nimi vaihtui esiintymispaikan mukaan Cotton Club Orchestraksi. Miley kärsi aktiiviuransa aikana pahenevasta alkoholiongelmasta. Yhdysvalloissa voimassa olleesta kieltolaista huolimatta nuoret muusikot saivat helposti laitonta alkoholia.[5] Vuosien myötä Mileyn ongelma paheni, ja hän alkoi yhä useammin jäädä pois yhtyeen sovituilta esiintymiskeikoilta. Siksi Duke Ellington viimein painosti Mileyn jättämään yhtyeen vuonna 1929.[1]
Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jätettyään Ellingtonin orkesterin Miley vieraili Pariisissa, jossa soitti kuukauden ajan Noble Sisslen orkesterissa. Pian hän kuitenkin palasi takaisin New Yorkiin ja esiintyi siellä eri kokoonpanoissa. Hän soitti muun muassa rumpali Zutty Singletonin kanssa.[3] Tammikuusta 1930 alkaen Miley teki useita levytyksiä. Hän levytti muun muassa Leo Reismanin yhtyeen kanssa. Näistä levytyksistä on tullut tunnetuksi Mileyn soolo kappaleessa ”What is this thing called love”.[7] Hän levytti myös Carroll Dickersonin, King Oliverin, Jelly Roll Mortonin ja Hoagy Carmichaelin kanssa. Hän teki vuonna 1930 levytyksiä myös oman yhtyeensä (Mileage Makers) kanssa Victor-levymerkille.[1]
Vuonna 1930 Mileylla oli oma kokoonpano nimeltä Mileage Makers, joka teki levytyksiä touko-, heinä- ja syyskuussa 1930. Yhtyeessä soittivat Mileyn lisäksi Ward Pinkett (trumpetti), Wilbur de Paris (pasuuna), Buster Bailey ja Hilton Jefferson (klarinetti & alttosaksofoni), Happy Caldwell (tenorisaksofoni), Earl Frazier (piano), Bernard Addison (kitara & banjo), Bill Benford (tuuba) ja Tommy Benford (rummut). Yhtyeen laulajina toimivat Edith Wilson ja George Bias.[8]
Kesäkuussa 1931 Miley levytti viimeisen kerran. Loppuvuodesta hän työskenteli Philadelphiassa ja sitten New Yorkissa musiikillisessa revyyssä nimeltä ”Harlem Scandals”.[5] Revyy sai New Yorkissa ensi-iltansa tammikuussa 1932. Samaan aikaan Mileyllä diagnosoitiin tuberkuloosi. Hänen terveytensä oli muutenkin heikentynyt liiallisen alkoholin käytön vuoksi. Huhtikuussa hän joutui New Yorkissa Welfare Islandin sairaalaan.[5] Kuukautta myöhemmin, 20. toukokuuta 1932 hän kuoli siellä sairauteensa vain 29-vuotiaana.
Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bubber Mileylla oli suuri merkitys jo omana aikanaan. Hän oli eräs merkittävä tekijä, joka auttoi Duke Ellingtonia ja tämän orkesteria luomaan mainetta. Sittemmin hänen vaikutuksensa jazzmusiikissa on näkynyt aina näihin päiviin asti.[1] Mileyn tavasta käyttää sordiinoa ottivat vaikutteita Duke Ellingtonin orkesterin myöhemmät trumpetistit Rex Stewart, Ray Nance ja Cootie Williams.[1] Näiden kautta Mileyn tyylin musiikillinen vaikutus levisi myös nuoremman sukupolven soittajille.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Bubber Miley @ All About Jazz ’’Allaboutjazz.com’’ (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
- ↑ a b c d e f The Washingtonians (Arkistoitu – Internet Archive) ’’Redhotjazz.com’’ (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
- ↑ a b c Bubber Miley (Arkistoitu – Internet Archive) ’’Redhotjazz.com’’ (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
- ↑ a b The Texas Blue Destroyers (Arkistoitu – Internet Archive) ’’Redhotjazz.com’’ (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
- ↑ a b c d e JSan Francisco Feetwarmers - Jazz Legends ’’Mike Slack’’ 2003 (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
- ↑ Duke Ellington and his Kentucky Club Orchestra ’’Redhotjazz.com’’ (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
- ↑ Bubber Miley - Biography - AllMusic ’’Allmusic.com’’ (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
- ↑ Bubber Miley and his Mileage Makers ’’Redhotjazz.com’’ (englanniksi) Viitattu 29.12.2012
| ||||||||||||||||||||||
