Bruno Loerzer

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bruno Loerzer
Bruno Loerzer (vasemmalla) Hermann Göringin ja Adolf Gallandin kanssa Ranskassa 1940.
Bruno Loerzer (vasemmalla) Hermann Göringin ja Adolf Gallandin kanssa Ranskassa 1940.
Henkilötiedot
Syntynyt 22. tammikuuta 1891
Saksan keisarikunnan lippu Berliini, Saksa
Kuollut 23. elokuuta 1960 (69 vuotta)
Saksan lippu Hampuri, Länsi-Saksa
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta
Saksan lippu Weimarin tasavalta
Natsi-Saksan lippu Natsi-Saksa
Palveluvuodet 1911–1920, 1935–1945
Taistelut ja sodat
Sotilasarvo Kenraalieversti
Kunniamerkit Rautaristin ritariristi
Joukko-osasto Luftstreitkräfte
Luftwaffe

Bruno Loerzer (22. tammikuuta 1891 Berliini, Saksa22. elokuuta 1960 Hampuri, Länsi-Saksa) oli Saksan ilmavoimien kenraalieversti toisen maailmansodan aikana. Loerzer oli myös yksi johtavista ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässistä 44 ilmavoitolla.

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jagdgeschwader 26:n henkilöstöä: Bruno Loerzer keskellä, veljensä Fritz oikealla puolellaan.

Loerzer värväytyi jalkaväkeen 1911. Hän siirtyi vastaperustettujen ilmailujoukkojen lentokoulutukseen kesällä 1914. Ensimmäisen maailmansodan alussa hän lensi tarkkailukonetta, jonka tarkkailijana toimi Hermann Göring. Kesäkuussa 1915 Loerzer siirtyi taistelulentokoulutukseen, josta hän pääsi kenttälentoyksikköön elokuussa. Hän haavoittui vaikeasti huhtikuussa 1916 ja vietti loppuvuoden sairaalassa. Tammikuussa 1917 hänet nimitettiin hävittäjälaivue 26:n komentajaksi. Siihen mennessä hän oli ansainnut kaksi pudotusta. Lokakuussa 1917 Loerzerin tilillä oli jo 20 voitettua ilmataistelua. Loerzerin alaisuudessa palveli hänen veljensä Fritz, joka saavutti sodan aikana 11 ilmavoittoa.

Loerzer palkittiin Pour le Meritellä helmikuussa 1918. Samassa yhteydessä hänet nimitettiin Jagdgeschwader 3:n komentajaksi. Lentoyksikkö teki tuhojaan BMW:n moottoreilla varustetuilla Fokker D.VII -koneillaan ja Loerzer saavutti viimeisen eli 44. ilmavoittonsa syyskuussa 1918. Hänet ylennettiin kapteeniksi hiukan ennen akselivaltojen antautumista marraskuussa 1918.

Sotien välinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Loerzer toimi kommunistien kapinoita tukahduttaneissa vapaajoukoissa (Freikorps). Hän lensi Baltian alueella tukien Eiserne Division-vapaajoukkoa. Hän erosi armeijasta maaliskuussa 1920 pysyen mukana siviili-ilmailussa.

Vuonna 1930 Loerzerista tuli Saksan lentokoneen omistajien liiton puheenjohtaja. Adolf Hitlerin ja kansallissosialistisen puolueen valtaantulon myötä vanha sotakaveri Göring nimitti Loerzerin tuli Saksan ilmailu-urheiluyhdistyksen puheenjohtajaksi ja natsi-Saksan ilmailu-urheilujohtajaksi.

Luftwaffe perustettiin uudelleen virallisesti 1935. Loerzer toimi komentajana eri yksiköissä ja hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1938.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toinen maailmansota

Sodan alussa Loerzer komensi 2. lentodivisioonaa ja Puolan offensiivin jälkeen II lentoarmeijakuntaa, joka osallistui Ranskan valtaukseen kevät-kesällä 1940. Ranskassa käytettiin Loerzerin ja Heinz Guderianin yhdessä kehittämää maavoimia tukevaa pommitustaktiikkaa,[1] jossa pienet osastot pommittivat vihollisen maajoukkoja jatkuvana tasaisena virtana, sen sijaan että suuri osasto olisi hyökännyt kerran tai kahdesti päivän aikana. [2] Guderian ja Loerzer olivat kokeilleet taktiikkaa jo Mlawassa puolalaisia vastaan 3. syyskuuta 1939.[3]

Loerzer johti II lentoarmeijakuntaa taistelussa Britanniasta 1940–1941. Yksikkö osallistui operaatio Barbarossaan itärintamalla 1941, kunnes se siirrettiin Välimerelle joulukuussa 1941. Helmikuussa 1943 Loerzer ylennettiin kenraalieverstiksi ja siirrettiin ilmailuministeriöön. Joulukuussa 1944 hänet siirrettiin Wehrmachtin komentajareserviin, eikä hän saanut enää uusia tehtäviä sodan aikana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Englanniksi nimellä "Rolling Raid"
  2. Blitzkrieg Legend s. 154 - 158
  3. Blitzkrieg Legend s. 390