Bruno Granholm
| Bruno Ferdinand Granholm | |
|---|---|
.jpg) Valtion Rautateiden pääarkkitehti |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. toukokuuta 1857 Myrskylä, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 29. syyskuuta 1930 (73 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Ammatti | Arkkitehti |
| Vanhemmat | Johan Granholm ja Laura Tallgren |
| Siviilisääty | Naimisissa |
| Puoliso | Maria Charlotta Granholm (o.s. Fagerlund) |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Bruno Ferdinand Granholm (14. toukokuuta 1857 Myrskylä – 29. syyskuuta 1930 Helsinki[1]) oli suomalainen arkkitehti, joka toimi vuosina 1892–1926 Rautatiehallituksen pääarkkitehtina. Granholmin suunnittelemia 1900-luvun vaihteessa rakennettuja puurakenteisia rautatien asemarakennuksia on yhä käytössä. Monet Granholmin suunnittelemista puurakenteisista asemarakennuksista ovat kestäneet ajan hammasta yllättävän hyvin.
Elämä ja ura arkkitehtina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bruno Granholm syntyi Myrskylässä 14. toukokuuta 1857. Hän opiskeli Helsingissä Polyteknillisessä koulussa ja työskenteli opiskeluaikoinaan rautateiden mekaanisessa konepajassa ja myöhemmin eri arkkitehtien (mm. Theodor Höijerin) toimistoissa. Polyteknisestä korkeakoulusta Granholm valmistui vuonna 1882. Vuonna 1892 Granholm valittiin piirtäjäksi rautatiehallitukseen. Samana vuonna hänet nimitettiin rautatiehallituksen arkkitehdiksi[2]. Vuodesta 1895 lähtien Granholm toimi tie- ja vesirakennusten ylihallituksessa tehtävänään asemarakennusten suunnittelu. [3]
Granholmin ura rautatiehallituksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Granholmin ensimmäisiä suunnitelmia rautateille oli vuonna 1893 laadittu piirustus Viipurin konepajaksi. Granholm piirsi suuren määrän asemien laajennuksia 1890–1910 -luvuilla. Samoja tyyppilaajennuspiirustuksia käytettiin useissa eri kohteissa.
Ensimmäinen uusi rataosuus jolle Granholm suunnitteli asemarakennukset oli Haapamäki–Jyväskylä/Jyväskylä–Suolahti vuosina 1895-1896. Asemien piirustukset on päivätty 1896. Rataosuuden asemilla huoneiden käyttötarkoitus säilyi ennallaan mutta niiden arkkitehtoninen ilme muuttui. Tämä kuvastuu erittäin hyvin Jyväskylän asemalla. Asema on arkkitehtuuriltaan monimuotoinen, epäsymmetrinen ja koristelu keskittyi ovien ja ikkunoiden kehyksiin ja päätyihin. Koristeet luotiin kaivertamalla ja loveamalla. Entisiin asemiin verrattuna ratkaisut edustivat selkeästi aikansa puutyyliä. Kuitenkin jo muutamia vuosia myöhemmin rakennetulla Helsinki–Turku-rataosuudella asemat alkoivat yksinkertaistua muodoiltaan ja kansallisromanttiset ainekset vähentyä.
Granholm suunnitteli asemarakennukset myös rataosuuksille Kuopio–Iisalmi–Kajaani (vuosina 1898–1902 ja 1902–1904), Oulu–Tornio (vuosina 1899–1904) sekä Savonlinna–Elisenvaara (vuosina 1905–1908). Vuonna 1906 suunnitellussa Punkaharjun asemassa voi nähdä selkeän tyylillisen muutoksen Granholmin arkkitehtuurissa: yksityiskohdat asemilla muuttuivat jugendtyylisiksi, mutta kansallisromanttiset ainekset olivat silti selkeästi mukana. Granholmin piirustusten mukaan rakennettuja asemarakennuksia on myös jossain määrin muillakin rataosilla (esimerkiksi Nummelan, Rajajoen ja Terijoen asemat).
Helsinkiin Granholm suunnitteli kookkaimpiin töihinsä kuuluvan Pasilan konepajan. Nykyään muussa kuin rautateihin liittyvässä käytössä olevan konepaja-alueen kadunnimistössä esiintyvät Bruno Granholmin aukio ja Bruno Granholmin kuja[4].
Muita Granholmin suunnittelemia rakennuksia:
- Ravintola Kappelin lasipaviljongit, Helsinki 1891
- VR:n makasiinit, Helsinki
- Toralinna, Helsinki
- Rautatieläisten talo, Tampere
- Vanha tavara-asema, Tampere
- Morkku, Tampere
Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Granholmin suunnitelmissa asema- ja asuinrakennukset säilyttivät entiset pohjaratkaisut, mutta ulkoasuun tuli kansallisromanttisia, jopa muinaisskandinaavisia, koristeaiheita.
Rakennukset edustavat kansallisromanttista tyyliä (nk. nikkarityyli) erotuksena tuolloin voimakkaasti vaikuttaneeseen uusrenessanssityyliin joka jäljitteli kivirakentamisen arkkitehtuuria. Granholmin suunnittelemien asemarakennusten ornamentiikka ammentaa vaikutteita karjalaisista esikuvista, joskin piste- ja kaiverruskuviot kuuluivat myös perinteiseen sveitsiläistyyliin. Symmetrisestä rakentamisesta luovuttiin, frontonit ja katokset tulivat muodikkaiksi ja koristelua käytettiin runsaasti ikkunankarmeihin ja konsoleihin[5]. Vaikutteiden kansainvälisyydestä kertoo, että vastaavaa muotokieltä on nähtävissä lähes samaan aikaan 1890-luvun lopulla myös Norjassa ja Ruotsissa[3]. Bruno Granholm suunnittelikin uransa aikoja toistasataa asemarakennusta ja Suomen rautatierakennuksissa kansallisromantiikka henkilöityi häneen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lena Nyström: Lena Nyström's avhandling i arkitektur vid Åbo Akademi, år 2000 tellina.com. Arkistoitu 26.7.2009. Viitattu 18. helmikuuta 2007.
- ↑ Suomen Valtionrautatiet: Suomen Valtionrautatiet 1862–1912 Historiallis-teknillis-taloudellinen kertomus, s. 342. Helsingin Sentraalikirjapaino ja Kirjansitomo Osakeyhtiö, 1916.
- ↑ a b Sirkka Valanto: Rautateiden arkkitehtuuri, s. 41-46. Suomen rakennustaiteen museo, Alvar Aalto -museo, 1984.
- ↑ Helsingin kaupungin karttapalvelu Helsingin kaupunki. Viitattu 06.04.2017.
- ↑ Mika Vähä-Lassila: Tutkielma rautatieasemat.fi. Viitattu 20.6.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bruno Granholm Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
