Brother Firetribe

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Brotherfiretribe.svg
Tiedot
Toiminnassa 2001
Tyylilaji Hard Rock, AOR
Kotipaikka Suomen lippu Kerava
Laulukieli englanti
Jäsenet

Jason Flinckbasso
Tomppa Nikulainenkoskettimet
Kalle Torniainenrummut
Emppu Vuorinenkitara
Pekka Ansio Heinolaulu

Levy-yhtiö

Spinefarm Records

Kotisivut

Brother Firetribe on Keravalla vuonna 2001 alkunsa saanut suomalainen AOR-yhtye. Yhtyeen tunnetuin jäsen on Nightwish-kitaristi Emppu Vuorinen. Solisti Pekka Ansio Heino laulaa myös jyväskyläläisessä metalliyhtyeessä Leveragessa.

Yhtyeen nimi on suora englanninkielinen käännös suomalaisen tennispelaajan Veli Paloheimon nimestä.[1] Esikoisalbumin False Metal nimi puolestaan vitsailee muun muassa Manowar-yhtyeeseen liitettävän ”true metal” -käsitteen kustannuksella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brother Firetriben esikoisalbumi False Metal julkaistiin Spinefarm Recordsin kautta 21. kesäkuuta 2006 ja nousi ensimmäisellä viikollaan Suomen albumilistan sijalle 22. Yhtyeen kokoonpanoon ei ensimmäisen albumin aikaan kuulunut lainkaan rumpalia, vaan albumilla rummut soitti rumpukone. Sittemmin kokoonpanoon on liittynyt rumpaliksi useiden suomalaisten artistien albumeilla ja kiertueilla sessiomuusikkona soittanut Kalle Torniainen. Yhtyeen ensimmäinen live-esiintyminen oli Helsingin On the Rocks -ravintolassa 7. syyskuuta 2006.

Brother Firetriben toinen albumi Heart Full of Fire ilmestyi 14. toukokuuta 2008. Albumin nimikappaleessa vierailee silloinen Nightwish-laulaja Anette Olzon. Kappale ”I Am Rock” julkaistiin singlenä jo vuoden 2007 alussa ja tuli tunnetuksi myös Nelosella esitetyn Pelkkää lihaa -sarjan tunnusmusiikkina.

Yhtyeen kolmas levy, Diamond in the Firepit, julkaistiin toukokuussa 2014. Samalla yhtyeen ensimmäinen ja toinen albumi julkaistiin uudelleen bonuskappaleiden kera.

Brother Firetriben neljännen albumin on määrä ilmestyä maaliskuussa 2017. Syyskuussa 2016 albumilta julkaistiin singlenä kappale ”Taste of a Champion”, joka oli jo aiemmin soinut Prisman Sokkotestimies-mainoselokuvissa.[2]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

EP:t

DVD:t

Singlet

Musiikkivideot

  • "One Single Breath"  (2006)
  • "For Better or for Worse"  (2014)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Silvast, Jaakko: Isojen poikien leikkikerho. Inferno, kesäkuu 2006, nro 37, s. 64–65.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ruokangas, Sami: Brother Firetribe: False Metal MTV3.fi. 28.2.2007. MTV Oy. Viitattu 1.7.2010. [vanhentunut linkki]
  2. a b Ollila, Mape: Haastattelut: Brother Firetribe Imperiumi.net. 24.9.2016. Viitattu 24.9.2016.
  3. a b Brother Firetribelle levytyssopimus ja kultalevyt universalmusic.fi. 26.2.2014. Viitattu 28.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.