Tämä on hyvä artikkeli.

Bridey Murphyn tapaus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Bridey Murphy)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

”Ruth Simmons” eli Virginia Tighe.

Bridey Murphyn tapaus oli 1950-luvun Yhdysvalloissa huomattavaa julkisuutta saanut nauhoitettujen hypnoosi-istuntojen sarja, jonka väitettiin todistavan jälleensyntymästä. Juttu sai alkunsa loppuvuodesta 1952, jolloin pueblolainen amatöörihypnotisoija Morey Bernstein tarjoutui hoitamaan paikallisen kotirouvan Virginia Tighen allergiaa. Transsiin vaivuttuaan Tighe kertoi olleensa edellisessä elämässään Bridey Murphy -niminen irlantilaisnainen, joka eli 1800-luvun Corkissa ja Belfastissa. Hypnotisoitu Tighe puhui irlantilaisella korostuksella ja kuvaili ympäristöään ja mennyttä elämäänsä yksityiskohtaisesti.

Tapaus sai kansallista julkisuutta vuodesta 1954 alkaen, ja kun Bernstein vuonna 1956 julkaisi ”tutkimuksistaan” kirjan, tuli Bridey Murphystä suoranainen villitys. Kirjaa myytiin miljoonia kappaleita ja se pysyi The New York Timesin bestseller-listalla puoli vuotta. Se sovitettiin myös elokuvaksi, jossa Tigheä esitti Teresa Wright. Hypnotisoidun Tighen puheita sisältänyttä pitkäsoittoa myytiin noin 30 000 kappaletta. Hypnoosi oli tuohon aikaan muotia, ja Bridey Murphyn tapaus lisäsi yleisön kiinnostusta entisestään. Myös salatieteiden suosio kasvoi, ja jotkut uskoivat tieteen ennen pitkää osoittavan Bernsteinin väitteet tosiksi. Kertomusten uskottavuutta lisäsi se, ettei Tighe yrittänyt hyötyä tapauksesta vaan päinvastoin vältteli julkisuutta. Bernstein puolestaan oli menestyvä liikemies, jolla ei ollut tarvetta sensaatiojulkisuudelle tai pikkurahalle.

Tarkemmissa tutkimuksissa Bridey Murphyn olemassaolosta ei löytynyt todisteita. Lisäksi Tighen puheenparressa ja miljöökuvauksessa oli paljon erilaisia pikkuvirheitä. Kyse ei silti ollut tietoisesta vilpistä vaan hypnoosin aikaansaamista vääristä muistikuvista. Nykyään tapausta pidetäänkin esimerkkinä niin sanotusta kryptomnesiasta. Tästä huolimatta episodi on tuonut pysyvää julkisuutta ja suosiota niin sanotulle regressioterapialle. Tapauksella on ollut huomattava vaikutus myös populaarikulttuuriin, ja vuoden 1974 tienoilla Yhdysvalloissa jopa toimi Bridey Murphy -niminen yhtye.

Tapauksen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistoja menneisyydestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Syvässä hypnoosissa koehenkilö kykenee palauttamaan mieleensä kauan sitten unohdetun menneisyyden tapahtumia.” Morey Bernstein ja Virginia Tighe vuonna 1956 julkaistun vinyylilevyn mukana tulleessa kuvassa.

Hypnoosi oli 1950-luvun alussa muodikas ilmiö. Vuonna 1952 pueblolainen amatöörihypnotisoija Morey Bernstein lupautui parantamaan paikallisen kotirouva Virginia ”Ginni” Tighen allergiat hypnoosin avulla. Bernstein ja Tighe eivät varsinaisesti tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta molemmat osallistuivat aktiivisesti erilaisiin seurapiiririentoihin. Bernstein havaitsi nopeasti Tighen uransa parhaaksi koehenkilöksi: tämä vaipui helposti syvään transsiin eikä havahduttuaan muistanut tapahtuneesta mitään. Bernstein oli jo jonkin aikaa halunnut selvittää, olisiko hypnoosissa mahdollista muistaa edellisiä elämiä. Hän uskoi Tighen olevan sopiva koehenkilö, mutta kesti kuukausia ennen kuin Tighe suostui kokeeseen. Syynä ei tosin välttämättä ollut periaatteellinen vastustus vaan se, että Tighe ja hänen miehensä olivat hyvin kiireisiä.[1]

Ratkaiseva istunto järjestettiin 29. marraskuuta 1952. Bernstein piti sitä tieteellisenä kokeena ja äänitti sen. Hän kyseli ensin Tighen lapsuudesta, jolloin Tighe väitti muistavansa jopa 1-vuotiaana kokemiaan tapahtumia. Samalla hänen äänensä muuttui heikommaksi ja lapsekkaammaksi. Seuraavaksi Bernstein vei hänet vieläkin ”kauemmaksi ajassa ja avaruudessa”. Hän kehotti Tigheä kulkemaan mielessään yhä taaemmaksi ja kertoi hänen ehkä yllättyvän, kun hänen mieleensä palautuisi ”kohtauksia kaukaisista maista ja etäisistä paikoista”. Ensimmäisenä Tighe kertoi raaputtaneensa sängystään maalia irti, jolloin häntä rangaistiin piiskaamalla. Nimekseen hän kertoi ”Friday (’Perjantai’) Murphy” ja vuosiluvuksi 1806. Myöhemmin hän täsmensi oikean nimensä olleen Bridey[1] eli Bridget Kathleen MacCarthy, o.s. Murphy.[2]

Seuraavina kuukausina Bernstein hypnotisoi Tighen useasti. Istuntoja oli yhteensä kuusi, ja niiden myötä Bridey Murphyn elämäntarina sai yhä uusia käänteitä. Murphy oli syntynyt Corkissa vuonna 1798, mutta muutti sittemmin Belfastiin miehensä Sean Brian Joseph MacCarthyn kanssa, joka oli katolinen asianajaja, kirjoitti lehtijuttuja Belfast News Letteriin ja opetti lakia Queen’s Universityssä. Murphy kuoli 1864 kaaduttuaan portaissa. Hypnoosissa Tighe puhui irlantilaisella korostuksella,[1] kertoi irlantilaisia tarinoita ja lauloi irlantilaisia lauluja.[3] Hän puhui jopa muutaman sanan iiriä, vaikka ei koskaan ollut käynyt Irlannissa.[4] Edellisen elämänsä lisäksi hän kykeni näkemään esimerkiksi Bridey Murphyn hautakiven.[2] Istunnot jatkuivat vuoden 1953 puolelle[5] ja loppuivat Tighen tultua kolmatta kertaa raskaaksi.[6]

Villitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paramount Picturesin tuottaman ja Noel Langleyn ohjaaman The Search for Bridey Murphy -elokuvan juliste vuodelta 1956. Päärooleissa nähtiin Teresa Wright ja Louis Hayward.[7]

Bernstein esitteli istunnoista tekemiään äänitteitä tuttavilleen. Kertomusten todentuntuisuus teki ihmisiin suuren vaikutuksen, sillä Tighen puheet vaikuttivat aidoilta muistoilta, eivät etukäteen suunnitellulta näytökseltä. Huhut levisivät nopeasti pueblolaisten keskuuteen, vaikka Bernstein yrittikin pitää Tighen henkilöllisyyden salassa.[8]

Vuonna 1954 The Denver Post julkaisi sunnuntailiitteessään Empiressa aihetta käsitelleen kolmiosaisen artikkelisarjan. Siitä juttu levisi kansallisiin tiedotusvälineisiin. Tapaus sopi hyvin ajan henkeen, joka oli muutenkin kiinnostunut ufoista ja yliaistillisesta havaitsemisesta.[1] Tarinoiden uskottavuutta lisäsi niiden yksityiskohtaisuus sekä Tighen puhetapa, joka muuttui hypnoosissa jyrkästi.[8] Tighe ei yrittänyt hyötyä jutusta henkilökohtaisesti, eikä myöskään liiketoimillaan vaurastunut ja laajasti arvostettu Bernstein ollut pikkurahan tai julkisuuden tarpeessa.[5]

Tapaus sai valtavaa julkisuutta alkuvuodesta 1956, jolloin Bernstein julkaisi kokeistaan kirjan Bridey Murphyn jäljillä (The Search for Bridey Murphy).[1] Tighen pyynnöstä kirja käytti hänestä nimeä ”Ruth Simmons”.[5] Tammikuussa julkaistu ensipainos oli maltilliset 10 000 kappaletta, mutta maaliskuuhun mennessä kirjaa oli painettu jo 200 000 kappaletta ja myynti jatkui edelleen hyvänä. Kirja pysyi The New York Timesin bestseller-listalla yhteensä 26 viikkoa.[6] Kovakantista laitosta myytiin satoja tuhansia kappaleita ja myöhemmin ilmestynyttä taskukirjaa miljoonittain.[1] Teos käännettiin 30 kielelle ja julkaistiin 34 maassa.[6] Kirja osoittautui suosituksi myös niiden parissa, jotka eivät normaalisti paljoakaan lukeneet. Bernstein tienasi kirjamyynnillä satoja tuhansia dollareita.[1] Tighe sai voitoista 5 %, mikä tarkoitti noin 11 000 dollarin tienestejä.[9] Vielä vuoden 1956 aikana kirjasta tehtiin elokuvasovitus,[5] jossa Ruth Simmonsia esitti Teresa Wright ja Morey Bernsteiniä Louis Hayward.[7] Bernstein sai oikeuksista 50 000 dollaria ja Tighe 2 500.[1] Bridey Murphyn (eli hypnotisoidun Tighen) puheita sisältänyttä pitkäsoittoa myytiin noin 30 000 kappaletta.[8]

Kirja jakoi yleisön mielipiteet: eräät pitivät sitä huijauksena, toiset todisteena jälleensyntymästä. Hypnoosin suosio kasvoi huomattavasti, samoin kiinnostus sen kykyyn palauttaa unohdettuja muistoja. Bridey Murphyn tapauksesta tuli suoranainen villitys niidenkin parissa, jotka eivät siihen uskoneet. Yhdysvalloissa järjestettiin teemajuhlia, joihin vieraat ”tulivat sellaisina kuin olivat olleet”, ja vastasyntyneet saatettiin vitsailleen toivottaa ”tervetulleeksi takaisin”.[5] Jotkut arvelivat, että aikaa myöten tiede kykenisi osoittamaan Bernsteinin väitteet tosiksi.[4] Okkultismiin suosio kasvoi ja jälleensyntymästä tuli joksikin aikaa päivän puheenaihe.[8] Synkempi tapaus oli 19-vuotiaan oklahomalaispojan itsemurha: jättämässään viestissä nuorukainen kertoi ”ottavansa asiasta henkilökohtaisesti selvää”.[8]

Vastareaktio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykologien parissa Bridey Murphyn tapaus otettiin kielteisesti vastaan, ja he varoittelivat julkisuudessa amatöörien harjoittaman hypnoosin vaaroista. Tapaus vaikuttikin osaltaan moderniin skeptikkoliikkeeseen. Myös herätyskristilliset saarnaajat paheksuivat väitteitä jälleensyntymästä, sillä ne olivat ristiriidassa kristinuskon oppien kanssa. Monet syyttivät Bernsteiniä tahallisesta huijauksesta. Enimmäkseen pilkka kohdistui kuitenkin Tigheen, joka kertomansa mukaan ”valvoi monta yötä” Bridey Murphyn vuoksi. Uteliaat kävivät ihmettelemässä hänen taloaan ja lähettivät hänelle kirjeitä, joissa pyydettiin tai tarjottiin hengellistä opastusta. Tighe sai myös rahakkaita tarjouksia viihdealan edustajilta, ja hollywoodilainen agentti tarjosi hänelle 15 000 dollaria, mikäli hän kävisi viikon ajan näyttäytymässä paikallisessa yökerhossa. Tighe kieltäytyi.[1]

Chicago Daily News, Life ja lukuisat pienemmät lehdet lähettivät toimittajia Irlantiin. Bridey Murphyn tai Sean MacCarthyn olemassaolosta ei kuitenkaan löytynyt todisteita.[1] Monet Bridey Murphyn elämäkerran yksityiskohdat puolestaan olivat yleistä tietoa ja helposti uteliaiden saatavilla.[3] Toisaalta Tighen miljöökuvaus oli paikoin epäuskottavaa tai jopa ilmeisen väärää. Hän esimerkiksi väitti eläneensä The Meadows -nimisessä puutalossa, vaikka metsät ovat Irlannissa harvinaisia ja lähes kaikki Corkin rakennukset ovat kivestä tai tiilestä. Bridey Murphyn mies Sean oli kuulemma opiskellut Queen’s Universityssä, jota ei todellisuudessa ollut vielä perustettu.[9] Myöskään Tighen irlantilainen murre ei ollut virheetöntä.[1]

Tapauksen julkisuuteen tuonut The Denver Post kirjoitti Bridey Murphyn puolustukseksi 19 000 sanaa pitkän artikkelin. Kirjoittaja Bill Barkerin mukaan Irlannin väestörekisterit ennen vuotta 1864 olivat epäluotettavia ja sitä paitsi suurelta osin tuhoutuneet, joten ei ollut yllättävää, ettei Bridey Murphystä löytynyt kirjallisia merkintöjä. Vaikka Corkissa ei ollut Dooley Road -nimistä katua, siellä oli 1800-luvun alussa ollut Mardike Meadows -niminen alue. Bridey Murphyn mies ei Barkerin mukaan ollut lakimies vaan virkailija tai kirjanpitäjä, mikä selitti sen, ettei Sean McCarthy -nimisestä lakimiehestä ollut lähteitä. Lisäksi Barker esitteli lukuisia pikkuseikkoja, joiden väitti tukevan Tighen kertomusten aitoutta.[1]

Chicago American -lehti vastasi omalla paljastusjutullaan. Artikkelin mukaan Tighen lapsuudenkotia vastapäätä oli asunut Bridey Murphy Corkell -niminen nainen.[1] Sukunimi Corkell saattoi vaikuttaa siihen, että Tighe nimesi Brideyn kotipaikaksi Corkin. Lisäksi Tighellä oli skotlantilais-irlantilainen[4] sukulainen. Chicago Americanin mukaan Bridey Murphyn tarina perustui mainitun sukulaisen kertomuksiin sekä Tighen omiin lapsuusmuistoihin ja myöhempiin vaiheisiin. Lehti paljasti myös Tighen onnettomasti päättyneen ensimmäisen avioliiton ja väitti virheellisesti, että hänellä oli ollut kuolleena syntynyt veli. Jutun sävyyn saattoi vaikuttaa se, että Chicago American oli hävinnyt tarjouskilpailun Bridey Murphyn jäljillä -kirjan oikeuksista. Haastatellut Tighen lähisukulaiset puolestaan suhtautuivat vihamielisesti hänen saamaansa julkisuuteen. Puutteineenkin artikkeli toi esiin lukuisat yhtymäkohdat Bridey Murphyn ja Virginia Tighen elämäntarinoiden välillä.[1]

Kohun ollessa kiihkeimmillään Wally White -niminen pappi ilmestyi Tighen ovelle varoittelemaan häntä helvetin tulesta. Myöhemmin hän väitti Chicago Americanille, että Tighe oli käynyt hänen kirkossaan lapsena, ja esiintyi jutussa toimittajana. The Denver Post julkaisi vastineena Tighen haastattelun. Siinä Tighe toi esiin Chicago Americanin jutun virheet ja korosti, ettei ollut lapsena juurikaan tavannut irlantilaistaustaista sukulaistaan, saati sitten saanut opetusta irlantilaisessa kansanperinteessä. Tighen mukaan hän ei ollut aiemmin tavannut Whitea, eikä tämä ollut esittäytynyt toimittajaksi asianmukaisesti.[1]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bernstein julkaisi vuonna 1965 Bridey Murphyn jäljillä -teoksen laajennetun laitoksen, jossa hän pyrki osoittamaan epäilijöiden väitteet vääriksi.[5] Tighe ei pyynnöistä huolimatta enää suostunut hypnotisoitavaksi ja enimmäkseen vältteli julkisuutta.[9] Tapaus muuttui vähitellen moderniksi kansanperinteeksi ja parapsykologian klassikoksi.[1]

Bridey Murphyn tapaus toi regressioterapialle kestävää julkisuutta ja suosiota.[10] Tighen kuollessa 1995 tapaus oli The New York Timesin muistokirjoituksen mukaan edelleen kiivaan väittelyn kohde.[5] Sittemmin lähes kaikki tapausta omin silmin todistaneet ovat kuitenkin kuolleet, ja Bridey Murphy on vähitellen unohtunut.[1]

Arviointia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Skeptic’s Dictionaryn mukaan syvään transsiin vaivutettu henkilö on useimmiten valmis ”muistamaan” edelliset elämänsä, mikäli hypnotisoija tähän kehottaa.[3] Tighen tapauksessa Bernstein esitti sarjan yksityiskohtaisia kysymyksiä.[11] Ilmiö selittyneekin niin sanotulla kryptomnesialla, eikä tukahdutettujen muistojen palauttamiseen tähtäävän terapian toimivuudesta ole tieteellistä näyttöä.[10] Ihmisen ei ole yleensä mahdollista muistaa varhaislapsuuttaan, sillä vauvaikäisen aivot eivät ole riittävän kehittyneet.[1]

Hypnoosin tehosta vakuuttuneet ovat korostaneet, että vaikka Bridey Murphyn olemassaoloa ei pystytty varmistamaan, kukaan ei myöskään ole kyennyt osoittamaan, että häntä ei ollut koskaan ollut olemassa.[6] Väitteet Tighen irlantilaisvaikutteisesta lapsuudesta ovat heidän mukaansa liioiteltuja tai virheellisiä eivätkä yksinään riitä selittämään kaikkia kertomusten yksityiskohtia.[12]

Bernsteinin ystävä Joe Bullen oli yksi ensimmäisiä Bridey Murphystä kuulleita henkilöitä: uudenvuodenaattona 1952 Bernstein viihdytti kutsuvieraitaan soittamalla hypnoosi-istunnoista tekemiään äänitteitä. Bullen myös auttoi joidenkin istuntojen äänittämisessä. Hän oli vakaumuksellinen kristitty eikä uskonut jälleensyntymään, mutta tapaus teki häneen suuren vaikutuksen. Bullen oli yhä elossa vuonna 2019 ja kommentoi aihetta coloradolaiselle Westword-lehdelle: ”Uskoakseni koe oli pätevä ja vilpitön. Mikä lieneekään selitys tapahtuneelle, niin minkäänlaisesta huijauksesta siinä ei ollut kyse.”[1]

Westword-sanomalehden vuonna 2019 julkaistussa artikkelissa Alan Prendergast huomauttaa, kuinka omista kyvyistään ja merkityksestään vakuuttunut Bernstein otti Bridey Murphystä kunnian itselleen. Hän piti Tigheä tietämättömänä ja korosti, ettei tavallinen kotirouva kykenisi sepittämään näin monimutkaista tarinaa. Prendergastin mukaan Tighe oli huomattavan lahjakas tarinankertoja ja ilmeisen taitava improvisoija, mikä 1950-luvulla jäi konservatiivisten sukupuoliroolien varjoon. Kertomusten yksityiskohdat puolestaan todistivat laajasta lukeneisuudesta.[1]

Torjuttujen muistojen olemassaolo nousi 1990-luvulla kiivaan tieteellisen väittelyn kohteeksi. Psykologi Lawrence Patihis (2015) tarjoaa Bridey Murphyn esimerkkinä valemuistosta, joka on syntynyt ennen ilmiön nousua tieteelliseen keskusteluun. Hänen mukaansa tapaus todistaa, etteivät valemuistot ole uusi ilmiö, vaan niitä on esiintynyt jo vuosisatojen ajan ja niitä voi luoda monin erilaisin menetelmin.[2]

Osalliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virginia Tighe (1923–1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virginia Mae ”Ginni” Reese[1][5] syntyi Madisonissa Wisconsinissa 27. huhtikuuta 1923.[5] Hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan kolmevuotias, ja hän asui useita vuosia Chicagossa isänsä siskon luona. Tätinsä vastustuksesta huolimatta hän avioitui Brian-nimisen armeijan ilmavoimien lentäjän kanssa vuonna 1943. Brian kuoli muutamia kuukausia myöhemmin pommituslennolla eteläisen Tyynenmeren yllä.[1] Reese opiskeli Northwestern Universityssä, muutti Denveriin ja tapasi siellä toisen aviomiehensä Hugh Tighen. Pariskunta asettui Puebloon, missä he asuivat Bridey Murphyn tapauksen aikaan. He palasivat sittemmin Denveriin[5] ja erosivat 1960-luvun lopulla. Kolmannen avioliittonsa myötä[1] Virginia Tighe tunnettiin Virginia Morrow’na.[5] Hän sai kolme lasta.[1]

Tighe ei juurikaan hyötynyt Bridey Murphyn tapauksesta taloudellisesti ja tienasi vain murto-osan siitä mitä Bernstein. Vitsit, lehtikirjoittelun ilkeä sävy ja yksityisasioiden paljastaminen loukkasivat häntä syvästi. Hänen tunteensa Bridey Murphyn tapauksen suhteen olivat ristiriitaiset, ja hän pelkäsi, ettei kohu koskaan laantuisi. Toisaalta hän katsoi tapahtuneen auttaneen häntä aikuistumaan ja piti arvokkaana sitä, että oli epäsuorasti kannustanut ihmisiä ”tarkastelemaan uskoaan ja uskomuksiaan”. Hän harkitsi kirjoittavansa elämäkerran, jossa olisi kertonut yllättävästä joutumisestaan valtavan julkisuuden ja kiihkeän kiistelyn keskelle, mutta kirja jäi lopulta idean asteelle. Omien sanojensa mukaan hän selvisi kohusta, koska ei koskaan ottanut ”Bridey Murphyä” erityisen vakavasti.[1]

Tighe pysytteli parhaansa mukaan poissa julkisuudesta ja antoi haastatteluja harvakseltaan.[1] Vuonna 1966 hän tosin osallistui To Tell the Truth -viihdeohjelmaan, jossa neljä kilpailijaa yritti arvata, kuka kolmesta naisesta oli todellinen Virginia Tighe. Tighe paljastui lopulta coloradolaisen korostuksensa vuoksi.[13] Vuonna 1976 Los Angeles Timesille antamassaan haastattelussaan hän kertoi, ettei muistanut mitään vaiheistaan Bridey Murphynä ja kertoi suhtautuneensa jälleensyntymään skeptisesti koko elämänsä. Vanhemmiten hänen mielipiteensä oli kuitenkin alkanut muuttua, sillä ”todistusaineisto näyttäisi viittaavan mainitun uskomuksen suuntaan.”[9] Vuonna 1977 hän vieraili Henkimaailman kahleissa -kauhuelokuvan kuvauksissa.[1]

Virginia Morrow kuoli rintasyöpään 12. heinäkuuta 1995.[8]

Morey Bernstein (noin 1920 – 1999)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morey Bernstein.

Morey Bernstein syntyi vuoden 1920 tienoilla ja vaikutti suurimman osan elämäänsä Pueblon alueella. Hän opiskeli Pennsylvanian yliopiston Wharton Schoolissa ja valmistui hyvin arvosanoin 1941. Hän työskenteli sukunsa perheyrityksessä nimeltä Bernstein Brothers.[6] Sen oli perustanut hänen venäläistaustainen isoisänsä vuonna 1890. Yritys oli alun perin kaatopaikka, mutta se oli vähitellen laajentanut toimintaansa ja valmisti raskaita työkoneita. Bernstein osoittautui taitavaksi ja kekseliääksi liikemieheksi. Hän patentoi keksimänsä elementtiaidan ja myi halpoja traktoreita, joihin oli asentanut armeijan ylijäämävarastosta ostamansa Jeepin moottorit.[1] Bernsteinin johdolla jo entuudestaan menestyksekäs yritys kasvoi maanlaajuiseksi postimyyntiliikkeeksi.[6] Kun Bridey Murphyn tapaus vuonna 1952 alkoi, kuului Bernstein nuoresta iästään huolimatta pankin ja kolmen eri yhtiön johtokuntaan.[1]

Bernsteinin tuttavat pitivät häntä vakavana luonteena. Hän ei kuitenkaan ollut aidosti kiinnostunut perheyrityksestään vaan piti sitä taakkana. Hän kiinnostui hypnoosista 1940-luvun alussa,[1] jolloin hänen ystävänsä viihdytti tuttavapiiriään hypnoosiesityksellä. Näkemästään vaikuttuneena Bernsteinista tuli innokas amatöörihypnotisoija, joka alkoi ahmia aiheesta kertovia kirjoja.[6] Hänen ensimmäinen koehenkilönsä oli hänen vaimonsa Hazel, joka vajosikin hypnoosiin helposti. Bernstein alkoi käyttää hypnoosia kivun lievittämiseen, tupakoinnin lopettamiseen[1] ja erilaisten sairauksien hoitoon.[6] Kiinnostusta todennäköisesti lisäsi se, että koulutoverit olivat pahoinpidelleet hänet lapsena, ja hänellä oli tapauksen johdosta kroonisia kipuja. Pettymyksekseen hän kuitenkin havaitsi, ettei häntä ollut mahdollista hypnotisoida.[1]

Bernstein oli ollut aiemmin ateisti, mutta uuden harrastuksensa myötä hän innostui paranormaaleista ilmiöistä. Hän alkoi tehdä kokeiluja ikäregression saralla ja kiinnostui menneistä elämistä. Hän piti kokeilujaan tieteellisinä, mutta ei juurikaan tarkistanut Tighen hypnoosissa esittämien väitteiden todenperäisyyttä.[1]

Vaikka Bridey Murphyn tapaus teki Bernsteinista kuuluisan, hän luopui sen myötä hypnoosin harjoittamisesta. Vuonna 1970 hän myi yrityksensä ja vaurastui arvopaperikaupalla. Hänestä tuli eräs Pueblon merkittävimmistä hyväntekeväisyysaktivisteista, joka lahjoitti miljoonien dollarien edestä omaisuutta paikalliselle yliopistolle ja paikalliselle taidekeskukselle.[6] Vanhemmiten Bernsteinin terveysongelmat pahenivat, eikä hän enää kyennyt poistumaan kotoaan. Hän erakoitui ja suhtautui vihamielisesti niihin, jotka epäilivät Bridey Murphyn aitoutta. Bernsteinin mukaan kaikki vastaväitteet oli osoitettu vääriksi ja Bridey Murphyn elämäntarina piti paikkansa ”100 % tarkkuudella”. Jälleensyntymää käsitelleitä taideteoksia ja viihdetapahtumia hän syytti elämäntyönsä luvattomasta plagioimisesta. Bernsteinin aloittamat oikeusjutut päättyivät kuitenkin hänen tappioonsa.[1]

Bernstein kuoli sydänkohtaukseen 2. huhtikuuta 1999. Hän oli kuollessaan 79-vuotias[6] ja edelleen vakuuttunut Bridey Murphyn todellisuudesta.[4]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cordón, Luis A.: ”Past-life regression”, Popular Psychology. An Encyclopedia, s. 183–185. Westport, Connecticut: London: Greenwood Press, 2005. ISBN 978-0-3133-2457-4. Archive.org (viitattu 23.6.2021). (englanniksi)
  • Gardner, Martin: ”Bridey Murphy and Other Matters”, Fads and Fallacies in the Name of Science, s. 315–324. Toinen, laajennettu laitos. New York: Dover Publications, 1957. Archive.org (viitattu 5.7.2021). (englanniksi)
  • Patihis, Lawrence: False memories in therapy and hypnosis before 1980. Psychology of Consciousness: Theory, Research, and Practice, Jun, 2015, 2. vsk, nro 2, s. 153–169. US: Educational Publishing Foundation. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai Prendergast, Alan: Searching for Bridey Murphy, Pueblo’s Paranormal Queen. Westword 20.8.2019. Viitattu 30.6.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Patihis 2015.
  3. ↑ a b c Carroll, Robert Todd (toim.): Bridey Murphy. The Skeptic’s Dictionary 13.3.2015. Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d Smith, Laura: When this Irish housewife was ’reincarnated’ in Denver in 1956, America went crazy for her story. Timeline 25.9.2017. Viitattu 27.6.2021. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k Robert McG. Thomas Jr.: Virginia Mae Morrow Dies at 70; Created Bridey Murphy Hoopla. The New York Times 21.7.1995. Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i j Robert McG. Thomas Jr.: Morey Bernstein, Proponent of Bridey Murphy, Dies at 79. The New York Times 11.4.1999. Viitattu 27.6.2021. (englanniksi)
  7. ↑ a b Erickson, Hal: The Search for Bridey Murphy (1956). AllMovie. Viitattu 1.7.2021. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f ”Tighe, Virginia (1923–1995).” Women in World History: A Biographical Encyclopedia Encyclopedia.com 18.6.2021. Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e McNally, Frank: Here Comes the Bridey – Frank McNally on an Irishwoman’s reincarnation in 1950s America. The Irish Times 10.7.2020. Viitattu 28.6.2021. (englanniksi)
  10. ↑ a b Cordón 2005, s. 183–185.
  11. ↑ The Search For Bridey Murphy: Experiment No. 1. Morey Bernstein, Research Recorings, 1956.
  12. ↑ Willin, Melvin: Past Life Regression. PSI Encyclopedia 22.1.2016 (päivitetty 6.4.2019). Viitattu 28.6.2021. (englanniksi)
  13. ↑ To Tell the Truth Search for Bridey Murphy Apr 4, 1966 (Virginia Tighen televisioesiintyminen vuodelta 1966) (englanniksi)
  14. ↑ Fran Allison And The Jack Halloran Singers ‎– The Ballad Of Bridey Murphy. Discogs. Viitattu 28.6.2021. (englanniksi)
  15. ↑ Martin 1957, s. 315.
  16. ↑ Bridey Murphy. B. A. Presley. Viitattu 28.6.2021. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bernstein, Morey: The Search for Bridey Murphy. Garden City, New York: Doubleday, 1956. Archive.org (viitattu 28.6.2021).
  • Bernstein, Morey: Bridey Murphyn jäljillä. (The Search for Bridey Murphy, 1956.) Suomentanut Eero Ahmavaara. Porvoo: WSOY, 1956.
  • The Search For Bridey Murphy: Experiment No. 1. Morey Bernstein, Research Recorings, 1956. – Hypnotisoidun ”Ruth Simmonsin” eli Virginia Tighen puheita sisältävä äänilevy.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bridey_Murphyn_tapaus&oldid=22318939”