Brewster F2A

F2A Buffalo Model 139 / 239 / 339
Tyyppi	hävittäjälentokone
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Valmistaja	Brewster Aeronautical Corporation
Suunnittelija	Dayton T. Brown
Ensilento	2. joulukuuta 1937
Tila	ei käytössä
Pääkäyttäjät	Yhdysvaltain laivasto Royal Air Force Suomen Ilmavoimat
Valmistusmäärä	509
Valmistusvuodet	1938–1941
Infobox OK

Brewster F2A Buffalo oli Yhdysvaltain laivaston ensimmäinen moderni tukialushävittäjä 1930-luvun lopulla. Kone tunnetaan yleisesti lempinimellä ”Buffalo”, joka sille annettiin Britannian kuninkaallisissa ilmavoimissa. Alankomaiden Itä-Intian ilmavoimat käytti Brewsteriä ketterämpiä japanilaishävittäjiä vastaan vaatimattomalla menestyksellä. Suomen ilmavoimat olivat koneen merkittävin ja menestyksekkäin käyttäjä. Suomessa kone tunnettiin nimellä ”Brewster” tai lempinimillä, joita olivat muun muassa ”Pylly-Valtteri”, ”Taivaan helmi”, ”Lentävä kaljatynnyri” ja ”Ryysteri”.

Historia

Yhdysvaltain laivasto alkoi 1930-luvun alussa suunnitella uuden Grumman F3F -kaksitasot korvaavan hävittäjäkoneen hankintaa. Koneen tuli olla yksitasoinen ja riittävän tehokas. Tarjouskilpailuun hyväksyttiin Grumman- ja Brewster-yhtiöt. Vuonna 1936 Brewster Aeronautical Corporation -yhtiö (Long Island, New York) toimitti prototyypin XF2A-1, joka lensi ensilentonsa 2. joulukuuta 1937. Sen lento-ominaisuudet osoittautuivat erinomaisiksi. Suorituskyky oli kuitenkin puutteellinen ja prototyyppi vietiin tutkittavaksi NACA:n suureen tuulitunneliin Virginian Langleyhin. Siellä suoritettujen tutkimusten ja kattavan koelento-ohjelman jälkeen prototyyppiin tehtiin muutoksia, jolloin myös suorituskyky parani olennaisesti: huippunopeus nousi 490 kilometriin tunnissa 5 000 metrin korkeudessa.

Kilpailu Grummanin XF4F-1:n kanssa alkoi maaliskuussa 1938 Anacostiassa. Brewsterin voitettua tarjouskilpailun yhtiö sai 54 koneen tilauksen 11. kesäkuuta 1938. Tuotantosarjan koneisiin asennettiin 940 hevosvoiman R-1820-34-moottori. Aseistukseksi tuli yksi .30-06-kaliiperinen ja yksi .50-kaliiperinen konekivääri rungossa ja kahden .50-kaliiperisen konekiväärin asennusvalmius siivissä. Ensimmäinen sarjakone valmistui kesällä 1939. Joulukuun puoliväliin 1939 mennessä laivastolle oli toimitettu yksitoista F2A-1:tä (tehtaan tyyppi Model 239), joista yhdeksän konetta toimitettiin USS Saratogalle (VF-3-laivue). Loppuja sarjakoneita ei toimitettu laivastolle, vaan ne myytiin Suomeen.

Brewster Aeronautical Corporationin tehtaat sijaitsivat Long Islandilla New Yorkissa ja myöhemmin myös Newarkin lentokentällä New Jerseyssä. Sodasta johtuva koneiden suuri tuotantovauhti aiheutti hallitsematonta valmistuskapasiteetin kasvua ja työvoimapulaa, jonka vuoksi jouduttiin palkkaamaan epämääräistäkin työvoimaa. Tehtaalla paljastui jopa sabotaasia. Naval Aircraft Factory (Yhdysvaltain laivaston lentokonetehdas) otti vuonna 1942 lopulta Brewster Aeronautical Corporationin valvontaansa yhtiön huonon johtamisen ja jatkuvien toimitusvaikeuksien takia.

Koneen eri tyypit olivat:

• XF2A-1-prototyyppi, jolla voitettiin tarjouskilpailu
• XF2A-2-prototyyppi, sama koneyksilö kuin XF2A-1, mutta varustettu 1 200 hevosvoiman R1820-40-moottorilla ja eräillä muilla muutoksilla
• F2A-1 (54 tilattu, 53 rakennettu, josta 44 Suomelle tyyppimerkinnällä Model 239)
• Model 239 (Suomeen toimitettiin 44)
• F2A-2 (43 rakennettu)
• F2A-3 (108 rakennettu, F2A-2:een verrattuna vahvemmin panssaroitu ja varustettu luodinkestävällä tuulilasilla)
• Model 339B (40 rakennettu Belgiaa varten)
• Model 339C ja 339D (Hollannille)
• Model 339E (170 Britannialle)
• Model 339-23 eli F2A-3:een perustuva 339-23-vientiversio Hollannin Itä-Intiaan 1940. Koneilla pyrittiin torjumaan Japanin hyökkäystä Malaijilta Sumatralle ja Singaporeen

Brewster XF2A-1 prototyyppi Yhdysvaltain laivaston kuvassa.

XF2A-2-prototyyppiin asennettiin voimakkaampi 1 200-hevosvoimainen R-1820-40, jolla huippunopeus kasvoi hieman. Yhdysvaltain Laivasto hankki Suomeen myytyjen koneiden tilalle 43 uudenmallista F2A-2 konetta ja loput F2A-1:t modifioitiin vastaamaan F2A-2 mallia.

Yhdysvaltain laivasto sai lisää tukialuksia sodan laajetessa. Viimeiset 108 Brewsterin F2A-3-hävittäjää tilattiin tammikuussa 1941. Tässä versiossa oli pidempi nokka, lisää panssarointia ja enemmän ammuksia. Tyhjäpaino oli 463 kilogrammaa suurempi kuin alkuperäisessä koneessa, mikä heikensi koneen nousu- ja liikehtimiskykyä.

Brewster-tehdas ajautui toimitusvaikeuksiin suurten tilausmäärien vuoksi. Se joutui Yhdysvaltain viranomaisten seurantaan myös monien epäselvyyksien takia: esimerkiksi ammattiyhdistyksellä oli mafiakytkentöjä. Yhtiö otettiin valtion valvontaan keväällä 1942. Brewsterin paikan tukialuksilla otti Grumman F4F Wildcat.

Yhdysvaltalainen Brewster F2A-3.

Yhdysvaltain laivastossa ei saavutettu Brewstereilla yhtään ilmavoittoa tukialuskäytössä. Koneet siirrettiin merijalkaväen käyttöön.

Englanti hankki F2A-2 (B-339E) -koneita Itä-Aasiassa toimiville laivueilleen. Kone sai brittiläisiltä kutsumanimen Buffalo. Brittiläisten koneet tuhoutuivat ajan mittaan taisteluissa. Jäljelle jääneitä koneita toimitettiin Australiaan.

Hollannin Itä-Intian ilmavoimat sai B-339C- ja B-339D-versioita käyttöönsä Jaavalle, jossa koneiden ilmavoittosuhde oli 2:1. Kun japanilaiset valtasivat alueen, loput koneet toimitettiin Australiaan.

Kaikkiaan Brewster-hävittäjää rakennettiin eri tyyppimerkintöjen alla 509 konetta.

Midwayn taistelu

Midwayn taistelussa 4. kesäkuuta 1942 oli amerikkalaisten Brewsterien ensimmäinen ja viimeinen merkittävä operaatio, johon osallistui 21 F2A-3:ta. Mukana oli myös kaksi Grumman F4F Wildcat - paria. Amerikkalaisten onnistui hyökätä ennen japanilaisten Mitsubishi A6M Reisen - saattohävittäjien reagointia. A6M- koneiden ominaisuudet yllättivät, mutta johtivat myös esimerkiksi yliarviointiin nousunopeudesta. Sekä selviytyneet Brewster- että Grumman - lentäjät käyttivät A6M - konetta vastaan irtautumiseen jyrkkää syöksyä tai puolivaakakierre + syöksy- yhdistelmää alaspäin. Japanilaiset ampuivat 13 konetta alas. Kapteeni Humberdt ampui alas A6M:n suoraan edestä. Japanilaisten tappiot olivat yhdeksän konetta. Amerikkalaisten lentäjien menetyksiin vaikutti, että japanilaiset tulittivat hypänneitä lentäjiä. Taistelun kulkuun vaikutti myös japanilaisten lentäjien tuolloin erittäin korkea taso, sillä osalla piloteista oli jo sotakokemusta Japanin - Kiinan sodasta. Sekä Brewster- että Grumman-hävittäjää kritisoitiin. Midwayn taistelun jälkeen Brewster siirrettiin harjoituskäyttöön.

Hankinta Suomeen

Toukokuussa 1938 tehtiin Suomen ilmavoimille perushankintaohjelma, johon kuului kolme hävittäjä-, neljä maayhteistoiminta-, yksi meriyhteistoiminta ja kolme kaukotoimintalaivuetta. Kolmesta hävittäjälaivueesta yksi toimi Bristol Bulldog- ja kaksi Fokker D.XXI -hävittäjillä. Helmikuussa 1939 herättiin huomaamaan, että lentokaluston sodanaikainen täydennys oli ratkaisematta. Lisäksi huhtikuussa 1939 Ilmavoimien esikunnassa tehtiin esitys yhden kaukotoimintalaivueen korvaamisesta hävittäjälaivueella. Varakaluston puute sekä yhden hävittäjälaivueen lisäystarve kiristyvän ulkopoliittisen tilanteen lisäksi olivat ne tekijät, jotka aktivoivat suomalaiset tekemään hävittäjäkauppaa keväällä ja kesällä 1939. Parempien puuttuessa neljännelle hävittäjälaivueelle tilattiin Fiat G.50 -hävittäjät lokakuussa 1939.

Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri J.F.Lundqvist, otti yhteyttä 17. lokakuuta 1939 Suomen Washingtonin suurlähetystöön ja pyysi hankkimaan hävittäjäkoneita tyypistä välittämättä. Ainoat vaatimukset olivat 87-oktaanisen polttoaineen ja konekiväärinpatruunoiden sopivuus. Suomen sotilasasiamies Yhdysvalloissa, eversti Zilliacus ryhtyi hankkimaan tarjouksia. Talvisota syttyi marraskuun lopussa 1939 Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen. Sotatalouspäällikkö Grandell sähkötti Washingtonin suurlähetystöön, että Suomi tarvitsee heti 30 hävittäjää ja vähän myöhemmin konemäärä nostettiin 50:een. Toimitus haluttiin suoraan varastosta, mutta tällaisia varastoja ei kenelläkään ollut, ja Yhdysvaltain liittovaltion lait kielsivät myymästä armeijan ilmavoimille tai laivastolle toimitettuja koneita.

Presidentti Ryti ja suurlähettiläs Procopé kehittivät juonen, jonka mukaan yli 100 Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille valmistumassa olevaa konetta myytäisiin Suomelle, ja Yhdysvallat saisi korvaavat koneet myöhemmin tehtailta. Sotamateriaalin vientikielto ei ollut vielä voimassa, Suomi ei ollut sodassa virallisesti ja koneet olivat toimittamattomina vielä tehtaiden omaisuutta. Kauppaa järjesteltiin muun muassa presidentti Rooseveltin kanssa. 13. joulukuuta 1939 Suomi sai luvan ostaa 43 Yhdysvaltain laivastolle valmistumassa olevaa Brewster F2A-1 -hävittäjää. Niitä pidettiin jo vanhentuneena, sillä isommalla moottorilla varustetun F2A-2:n prototyyppi oli toimitettu vastaanottokokeisiin jo heinäkuussa 1939 ja sen toivottiin olevan F2A-1:tä parempi. 54:stä tilatusta koneesta 11 oli toimitettu lentotukialus Saratogalle.

Kauppa Brewster Aeronautical Corporationin kanssa tehtiin 16. joulukuuta 1939, ja se koski 44 Brewster Model 239:ää (F2A-1:n vientiversio). Kauppahinta oli korkea (54 000 dollaria koneelta) eikä hinta sisältänyt laivaston omaisuutta (muun muassa tukialusvarustus, aseet, tähtäimet ja mittarit), joiden riisuminen koneista tuli suomalaisille yllätyksenä. Jo asennetut moottorit vaihdettiin G-5-moottoreihin, sillä asennettu Wright R 1820-34 oli vientikiellossa. Kuusi koneista jouduttiin ottamaan Belgian tilauksesta ja niihin jouduttiin tekemään suuri eturunkomodifikaatio. Koneisiin jäi vikoja ja osia jäi puuttumaan. Vain kolme konetta kokoonpantiin ja koelennettiin Yhdysvalloissa.

Koneet toimitettiin kuljetuslaatikoihin pakattuna rahtilaivalla Norjan Stavangeriin, ja sieltä rautateitse Ruotsiin. Brewsterit koottiin Saabin lentokonetehtaalla Trollhättanissa, jossa ruotsalaiset kokosivat saksalaisia Junkers Ju 86 -pommikoneita Flygvärnetiään varten. Saabin tehtaan silloisena johtajana toimi marsalkka Mannerheimin sisarenpoika kreivi Clas Eric Sparré (1898–1948). Ensimmäiset neljä konetta lennettiin Suomeen 1. maaliskuuta 1940 ja viimeinen saapui kaksi kuukautta myöhemmin.

Suomi oli kiinnostunut ostamaan myös kaikki Belgian tilaamat Brewster-hävittäjät. Brewster ehdotti 29. joulukuuta 1939, että Suomi pyytäisi Belgiaa siirtämään omia tilauksiaan niin, että Suomeen voitaisiin toimittaa toivotut 60 konetta heti toimitettujen 44:n jälkeen ja Suomi sitoutuisi maksamaan korkokulut Belgialle. Sopimusta Belgian kanssa ei syntynyt.

Huhtikuussa 1940 neuvoteltiin valmistuslisenssin hankkimisesta Brewsteriltä. Hintakin lisenssille saatiin mutta tuntemattomasta syystä Brewster antoi 27. toukokuuta 1940 kieltävän vastauksen. Kauppayhteyksien katkettua Brewsterin varaosia aloitettiin suunnitella ja valmistaa Suomessa. Puusiipi- ja muut kokeilut johtivat Brewster-kloonin Humun suunnitteluun. Humusta ehdittiin rakentaa vain prototyyppi, joka on nähtävillä entisöitynä Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella.

Käyttö Suomessa

Brewster ”BW-381”

Brewster BW-387 Saukonpuiston leikkikentällä Tampereella vuonna 1952.

Talvisota

Ennen talvisodan päättymistä Suomeen lennettiin kuusi Brewsteriä, joista viisi ehdittiin saada lentokäyttöön talvisodan viimeisiksi viikoiksi Hollolan Pyhäniemeen 22. hävittäjälentolaivueelle. Sotatoimissa koneita ei ehditty käyttää. Talvisodan aselepo solmittiin 13. maaliskuuta 1940.

Jatkosota

Välirauhan aikana LeLv 24 varustettiin Brewster-kalustolla. Jatkosodan alussa Brewsterit muodostivat hävittäjäkaluston rungon ennen Messerschmitt Bf 109:n hankkimista. Jatkosodan ensimmäisinä vuosina Brewsterit osoittautuivat erinomaisiksi hävittäjäkoneiksi Neuvostoliiton ilmavoimia vastaan LeLv 24:n ollessa menestyksekkäin hävittäjäyksikkö. Se saavutti Brewstereilla ennätykselliset 460 ilmavoittoa. Neuvostoliiton I-153 Tsaika- ja I-16 Rata- hävittäjät olivat jatkosodan alussa täysin alakynnessä suorituskykyiseen ja raskaasti aseistettuun Brewsteriin verrattuna jota käytettiin oikein ketteriä konetyyppejä vastaan.

Katso myös: Luettelo Lentolaivue 24:n ilmavoitoista ja sotatoimitappioista

Toukokuussa 1944 BW-kalusto luovutettiin LeLv 26:lle, joka sekin saavutti silloin jo vanhentuneella kalustollaan 17 ilmavoittoa.

Lapin sota

Pääartikkeli: Lapin sota

Lapin sodassa HLeLv 26 pudotti mahdollisesti vielä kaksi saksalaista Junkers Ju 87 -konetta. Nämä kaksi pudotusta on kyseenalaistettu myöhemmin, koska laajoista tutkimuksista huolimatta koneiden hylkyjä ei ole löydetty.

Ilmavoitot

2./LeLv 24:n Brewster-hävittäjä Selänpään lentokentällä kesäkuussa 1941.

Brewsterillä eniten ilmavoittoja saavuttivat kapteeni Hans Wind, joka sai Brewsterillä 39 (kaiken kaikkiaan 75) ilmavoittoa, ja lentomestari Ilmari Juutilainen, joka sai Brewsterillä 36 (kaiken kaikkiaan 96) ilmavoittoa.

Eniten ilmavoittoja keränneenä koneyksilönä on pidetty BW-393:a (Windin nimikko), jolla saavutettiin 41 ilmavoittoa. Venäjän arkistojen auettua ja ilmavoittojen ristiintarkistuksen myötä on käynyt ilmi, että BW-364:llä (Juutilaisen nimikko) on saavutettu 42 ½ ilmavoittoa.

Sodan jälkeen

Sodan jälkeen Brewstereillä lennettiin lähinnä yhteyslentoja vuonna 1948 tapahtuneeseen poistoon asti. Viimeisen lennon konetyypillä Suomen ilmavoimissa suorittivat koneyksilöt BW-377 ja BW-382 14. syyskuuta 1948.

Suomalainen museokone BW-372

BW-372 Keski-Suomen ilmailumuseossa.

BW-372 Keski-Suomen ilmailumuseossa.

Vuonna 1998 löydettiin Karjalasta BW-372 -hävittäjälentokone, jonka luutnantti Lauri Pekuri pakkolaski 25. kesäkuuta 1942 palavana järveen.

Konetta oli etsinyt 1990-luvun alusta alkaen yhdysvaltalais–suomalais–venäläinen ryhmä. Etsinnät oli käynnistänyt hävittäjä-ässä Heimo Lampi. Koneen etsinnästä oli sovittu Yhdysvaltain Pensacolassa, Floridassa sijaitsevan laivaston museon kanssa.

Karjalan tasavallan hallitus yhdessä moskovalaisen Aviazaptsast-yhtiön kanssa toimitti koneen etsintäryhmän sen nostettua Irlantiin, korvaamatta neljän vuoden työtä etsijöille, löytäjälle ja nostajille. Koneen nostajan Karjalan hallitus pidätti. Aviazaptsast maksoi Karjalan hallitukselle koneesta korkeintaan 125 000 dollaria, vaikka amerikkalainen etsintöjä alkuvaiheessa rahoittanut Marvin Kottman oli tarjonnut koneesta 500 000 dollaria. Suurimmaksi osaksi etsijät itse rahoittivat etsinnät, mutta eivät ole saaneet edes omia kulujaan takaisin kuten ei ole saanut Kottmankaan. Lain mukaan kone oli Venäjän federaation omaisuutta. Irlannissa konetta yritettiin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa myydä noin kymmenen miljoonan dollarin hintaan muun muassa internetin kautta.

Uutisten mukaan Yhdysvaltain laivaston ilmailumuseo, jolle Heimo Lampi siis oli esittänyt etsintöjä ja hankkinut etsijät, vaihtoi koneen sen etsintäryhmältä kaapanneen ”yrityksen” kanssa kolmeen vanhaan Lockheed P-3 Orion -merivalvontakoneeseen, mutta maksutapa on voinut olla muukin. Tässä kaupassa, jonka asiapaperit eivät kestä päivänvaloa,^lähde? kone siirtyi Yhdysvaltain laivastolle. Asiapapereiden epäselvyyksien vuoksi Brewster-372 ei vieläkään ole esillä Pensacolassa, Floridassa. Kone on ainoa säilynyt Brewster. Yhdysvaltain laivasto halusi sen museoonsa, koska se oli laivaston ensimmäinen yksitasoinen tukialushävittäjä, ja siten suuren muutoksen symboli.

BW-372:n kohtalo on herättänyt kiinnostusta myös Suomessa. Puolustusministeriö, ulkoasiainministeriö ja eduskunta lausuivat kantojaan siitä, halutaanko kone Suomeen. Silloinen ulkoministeri Tarja Halonen kertoi eduskunnassa 19. marraskuuta 1998 Suomen puolustusministeriön tehneen Venäjälle esityksen koneen siirtämisestä Suomeen Suomen ja Venäjän sotahistorian yhteistyön puitteissa. Brewster-lentäjä Väinö Pokela tosin kertoi "Brewster - Taivaan helmi" dokumentissa Halosen kommentoineen hänelle "Ei me tarvita sellaista konetta täällä." Koneen etsijöiden, löytäjän ja nostajan kantaa ei tässä vaiheessa kukaan kysynyt.

Alasammuttuja Brewstereitä voi olla muitakin Suomenlahden pohjukassa ja Karjalassa. Osa koneista on pudotessaan hajonnut. Suomenlahden pohjaan ehjänä uponnutta BW-388:aa ei yrityksestä huolimatta ole löydetty.

Yhdysvalloissa Brewster vedettiin pian pois taistelukäytöstä hävittäjälentäjien koulukoneeksi – tästä syystä monia koneita putosi Kalifornian rantavesiin, mutta niitä ei ole joko löydetty tai merivesi on tuhonnut hylyt.

Suomen ulkoministeriö on 9. marraskuuta 2006 lähettänyt Yhdysvalloille nootin, jossa todetaan, että ansio Brewster-372:n löytämisestä kuuluu useallekin suomalaiselle, joista ulkoministeriö mainitsee etsinnät ideoineen ja suunnitelleen Brewster-lentäjä, hovioikeuden presidentti Heimo Lammen ja koneen löytäneen Timo Nymanin. Restauroitavana oleva hävittäjä on yleisön nähtävänä Keski-Suomen ilmailumuseossa. Kone oli lainassa Yhdysvaltain ilmailumuseolta National Naval Aviation Museumilta alun perin kolmen ja puolen vuoden ajan. Laina-aikaa on jatkettu vuoden 2020 loppuun saakka.

Tekniset tiedot (F2A-1 / Model 239)

Lähde: ^lähde?

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 1
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&&07.09000007,9 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&010.070000010,7 m
• Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&03.06300003,63 m
• Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&019.040000019,4 m²
• Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&01717.&&&&001 717 kg
• Suurin lentoonlähtöpaino: 0.02 286 kg
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Wright_R-1820-G5 Cyclone -tähtimoottoria; &&&&&&&&&&&&0700.&&&&00700 kW (&&&&&&&&&&&&0940.&&&&00940 hv)

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0484.&&&&00484 km/h 5 200 metrissä
• Lentomatka: &&&&&&&&&&&01600.&&&&001 600 km
• Lakikorkeus: &&&&&&&&&&010100.&&&&0010 100 m
• Nousuaika: 4 min 3 000 metriin, 7 min 5 000 metriin
  

Aseistus

• 4 × Browning M2 12,7 mm konekivääriä

Kirjallisuutta

• Lehtonen, Kai R.: Millä mielellä Brewsterit rakennettiin, Feeniks, nr. 2., 2005.
• Raunio, Jukka. Lentäjän Näkökulma 2. Forssan Kirjapaino Oy, 1993. ISBN 951-96866-0-6
• Raunio, Jukka. Valtion Lentokonetehtaan historia. Osa 2: Tampereella ja sodissa 1933–1944. Forssan Kirjapaino Oy, 2007. ISBN 978-95196866-8-4
• Stenman, Kari: Brewster Model 239 Suomen ilmavoimissa. Koala-kustannus, 2018. ISBN 978-952-229-199-8.

Aiheesta muualla

• The history of Brewster Model 239 BW-384 (englanniksi)
• The history of Brewster Model 239 BW-393 (englanniksi)
• Brewster BW-372
• Kuvia Brewstereistä
• BW-372 Floridassa