Bosnian kirkko

Bosnian kirkko oli keskiaikaisen Bosnia ja Hertsegovinan alueella vaikuttanut kristillinen kirkko. Monet kirkon piirteet, kuten sen tarkempi luonne, opit ja historia ovat olleet kiistelyn aihe. Bosnian kirkko sai alkunsa ilmeisesti 1100-luvun lopulla ja 1200-luvun alussa. Aikalaiset pitivät kirkkoa harhaoppisena ja se yhdistettiin bogomiliileihin ja manikealisuuteen. Nykykäsityksen mukaan kirkon harhaoppisuus ei kuitenkaan ole selvää. Kirkon jäsenet käyttivät itsestään nimeä krstjani eli "kristityt". Bosnian kirkko katosi Bosnian kuningaskunnan luhistuttua Osmanien valtakunnan samalla laajentuessa 1400-luvun toisella puoliskolla.

Historia

Kristinusko oli levinnyt Bosniaan jo Rooman valtakunnan kaudella, mutta varhaisella keskiajalla kirkkojärjestelmä kärsi muuttoliikkeiden tuomasta hävityksestä. Kristinusko alkoi elpyä Bosniassa katolisten Kroatian satamakaupungeista saapuvien lähetyssaarnaajien myötä. Alkujaan paikallinen kirkko oli Splitin, Barin ja Dubrovnikin katolisten hiippakuntien alaisuudessa. Bosniassa käytettiin kroatialaiseen tapaan kirkkokielenä muinaiskirkkoslaavia ja kirjoituksissa glagoliittista kirjaimistoa. Poliittisista syistä Bosnian katolisen kirkon johto siirtyi kuitenkin ajan kanssa Unkariin. Piispoista tuli ulkomaalaisia ja Bosnian hiippakunnan keskus siirrettiin lopulta Đakovoon Pohjois-Kroatiassa. Tätä kautta 1100-luvun lopulta 1200-luvun alkuun on pidetty Bosnian kirkon syntyajankohtana. Kirkon muodostumisen tarkemmat yksityiskohdat ovat olleet kiistelyn aihe. Joidenkin mukaan Bosnian kirkko syntyi bogomiilien tuodessa uusmanikealaisia oppeja Bosniaan Bulgariasta. Toisten mukaan oppeja toivat kauppiaat Kroatian satamakaupungeista. Kroatian satamakaupungeissa tiedetään olleen eri harhaoppeja ja niiden harjoittajien tullen karkotetuksi joidenkin päätyessä Bosniaan. Yksi suurempi karkoitus tehtiin Splitistä ja Trogirista vuonna 1200. Vain kolme vuotta myöhemmin vuonna 1203 paavin legaatti Johannes de Casamaris saapui tapaamaan Bosnian tuolloista hallitsijaa baani Kulinia ja paikallisia kirkkojohtajia varmistaakseen, että nämä seurasivat oikeaoppista katolisuutta.^[1]

Bosnian kuningaskunnan loppuvaiheilla ennen sen tuhoutumista vuonna 1463 suurin osa väestöstä oli jo vähintään virallisesti tavanomaisia katolisia. Siinä missä Bosnian kirkko ja katolinen kirkko olivat aikaisemmin eläneet suurpiirteisesti sovussa keskenään, Bosnian kaksi viimeistä hallitsijaa toteuttivat Bosnian kirkon vastaisia vainoja saadakseen tukea katolisista maista kuningaskunnan lopulta valloittaneita osmaneja vastaan. Viimeistä vapaata bosnialaishallitsija herttua Stjepan Vukčić Kosačaa pidettiin Bosnian kirkon jäsenenä ja suojelijana. Bosnian kirkko katosi 1500-luvun puoliväliin mennessä. Kirkon jäänteitä on tosin sanottu olleen havaittavissa vielä 1800-luvulle saakka.^[1] Joskus Bosnian kirkon jäsenten on kiistellysti esitetty kääntyneen joukoittain islamiin osmanivalloitusten jälkeen. Väite perustuu teoriaan, jonka mukaan manikealaisen kirkon oli helppo omaksua islam, joka muistutti manikealaisuutta katolisen kirkon oppeja enemmän. Teoria on toistunut etenkin bosniakkien historiankirjoituksessa tapana kuvata muslimit näin "aitoina" bosnialaisina.^[2]

Piirteet

Bosnian kirkon tarkasta luonteesta on väitelty historioitsijoiden parissa pitkään. Erillaiset skismat ja harhaopit olivat yleisiä keskiajan kristinuskossa. Bosnian kirkon jäsenet käyttivät itsestään nimeä "kristityt" (krstjani) ja heitä johtivat katolisten luostarien tapaiset yhteisöt (hiže). Bosnian kirkko on joskus liitetty manikealaisiin ja bogomiileihin. Katolinen pappi Franjo Rački kirjoitti teoksessaan Bogomili i paterini (1869) Bosnian kirkosta manikealaisena. Hänen mukaansa heidän uskoonsa liittyi dualismi ja käsitys materiallisesta maailmasta paholaisen luomuksena. Myöhemmin jotkut historioitsijat ovat kiistäneet käsityksen Bosnian kirkosta harhaoppisena. Ivan Lovrenovićin mukaan keskiajan Bosnian tunnetussa kulttuuriperinnössä ei ole merkkejä bogomiileista tai edes mistään muusta tunnetusta harhaopista.^[2]

Joitakin tärkeimpiä Bosnian kirkkon liittyivä säilyneitä tekstejä ovat Bilinopoljska izjava vuodelta 1203^[2], Hvalov zbornik vuodelta 1404^[1] ja Testament gosta Radina vuodelta 1466. Jälkimmäisen kirjoitti Bosnian kirkon jäsenenä pidetty kauppias Radin Butović^[2] ja hänen tekstinsä perusteella Bosnian kirkkoon liittyi manikealaisten uskomusten vastaisia tapoja, kuten kolminaisuusoppi, kristinuskon risti, uskonnollinen taide ja rahan antaminen köyhille, jotta he rukoilisivat kuolleiden sielun puolesta. Jotkut historioitsijat ovat pitäneet Bosnian kirkkoa ennemminkin kapinoivia tai skismaattisia piirteitä omaksuneena katolisena kirkkona, johon on ehkä yhdistelty joitakin tuon ajan eurooppalaisia uusmanikealaisia piirteitä ja jonka ero puhtaan katolisen uskon tai paikallisen kansanomaisen kristinuskon raja on hämärä. Käsitys Bosnian kirkosta harhaoppisena on puolestaan ehkä perua poliittisista tekijöistä, kun katoliset ulkovallat, sekä dominikaanien ja fransiskaanien veljestöt pyrkivät voimistamaan vaikutusvaltaansa alueella.^[1]

Osissa Bosniaa, Kroatiaa ja Serbiaa keskiajalla rakennettuja hautakiviä eli stećcejä pidettiin aikanaan yksinomaan Bosnian kirkon jäsenten rakennuttamina. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että niitä rakensivat myös katoliset ja ortodoksit.^[1]

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e Ante Čuvalo: Historical Dictionary of Bosnia and Herzegovina, s. 31-33, 102, 107, 229. (2. painos) The Scarecrow Press, 2007. ISBN 978-0-8108-5084-2 (englanniksi)
↑ ^a ^b ^c ^d Cathie Carmichael: A concise history of Bosnia, s. 15-16. Cambridge University Press, 2015. ISBN 978-1-107-01615-6 (englanniksi)

[hdic-1] Ante Čuvalo: Historical Dictionary of Bosnia and Herzegovina, s. 31-33, 102, 107, 229. (2. painos) The Scarecrow Press, 2007. ISBN 978-0-8108-5084-2 (englanniksi)

[chb-2] Cathie Carmichael: A concise history of Bosnia, s. 15-16. Cambridge University Press, 2015. ISBN 978-1-107-01615-6 (englanniksi)

[1]

[2]