Bolesław I Urhea

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Boleslaus I.jpg

Bolesław I Urhea (Boleslaus, puolaksi Bolesław I Chrobry; 96717. kesäkuuta 1025).[1] Hän oli Puolan herttuana vuodesta 992 vuoteen 1000, jonka jälkeen hän sai Puolan kuninkaan arvonimen. Lisäksi hän oli lyhyen aikaa vuosina 1003–1004 Böömin herttua. Bolesław joutui välirikkoon Saksan keisarin kanssa ja kävi kolmeen otteeseen sotaa tätä vastaan.[2]

Bolesławin isä oli Puolan herttua Mieszko I ja äiti Böömin Herttuan Boleslauksen ja Biagotan tytär Dubrawka. Bolesławin isä oli yhdistänyt Oder- ja Burgjoen välisellä alueella asuneet slaaviheimot yhteen Puolan herttuakunnaksi. Mieszkos I:n kuoltua 992 Bolesław nousi isänsä jälkeen Puolan herttuaksi.[2]

Avioliittopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo ennen nousuaan herttuaksi oli Bolesław mukana valtapolitiikassa avioliitojensa avulla. Ensimmäiseksi aviopuolisoksi pojalleen Mieszko I hankki Meissenin maakreivin Rikgagin tyttären. Avioliiton tarkoituksena oli laajentaa Puolaa Meisseniin, mutta Böömin Boleslaus II ei pitänyt Puolan intressien laajenemisesta Meisseniin. Tällöin Boleslaus II pyysi tukea Baijerin herttualta Henrik II Toraisalta. Bolesław purki avioliittonsa liittoutuakseen uuden avioliiton avulla Unkarin kanssa, mutta Unkarista ei ollut paljonkaan apua Böömiä vastaan, joten tämäkin avioliitto päättyi nopeasti vuonna 987. Seuraavaksi Bolesław avioitui sorbiaatelistoon kuuluneen Dobromirin tyttären Emnildan kanssa. Avioliiton avulla Ostmarkinselvennä elbenslaavit tulivat tiiviimmin Puolan yhteyteen.

Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti isänsä Mieszko I:n kuoleman jälkeen Bolesław karkotti äitipuolensa Odan ja tämän alaikäiset lapset entiseen kotimaahansa Saksiin. Bolesław tahtoi näin turvata oman vallanperimyksensä. Heti noustuaan herttuaksi, alkoi Bolesław laajentaa valtakuntaansa taistelemalla pakanallisia luitzeneita vastaan, kuten hänen isänsä oli tehnyt yhdessä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin Otto III:n kanssa. Näin Bolesław lisäsi vaikutusvaltaansa Elbenslaavien keskuudessa Böömin vaikutusvallan laskiessa. Apuna oli Meissenin maakreivi Ekkehard, joka oli hänen äitinsä Dubrawkan poika tämän edellisestä avioliitostaan.

Jan Matejko: Keisari Otto III ylentää herttua Bolesławin kuninkaaksi vuonna 1000.

Bolesław oli aktiivinen myös kirkollisissa asioissa. Hän siirsi vuonna 997 murhatun lähetyspiispa Adalbert Prahalaisen maalliset jäännökst Gneseen, jonna hän suunnitteli myös piispanistuimen perustamista. Vuonna 1000 keisari Otto III teki pyhinvaellusmatkan Gneseen. Puolalaiset historioitsijat pitävät keisarin käynnin tarkoituksena sitä, että hän olisi nostanut Bolesławin kuninkaaksi.[2] Bolesławin kruunajaiset on kuitenkin järjestetty vuonna 1025. Keisarin vierailu joka tapauksessa nosti puolalaisen ruhtinaan arvoa. Hän pystyi esimerkiksi nimittämään piispoja virkaansa kuninkaiden tavoin.

Sodat keisari Henrik II:ta vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Otto III:n kuoltua 1002 Meissenin maakreivi Ekkehard havitteli Saksan kuninkaan kruunua, mutta tuli murhatuksi. Sukulaisuuteen vedoten Bolesław yritti liittää Meissenin valtapiiriinsä raja-alueena.

Kesäkuussa 1002 Bolesław tapasi Saksan uuden kuninkaan Henrik II:n Merseburgissa, ja he neuvottelivat Meissenin tulevaisuudesta. Neuvottelupaikan läheisyydessä puolalaiset joutuivat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Kahakan syytä ei tiedetä, mutta Bolesław syytti siitä keisari Henrik II:ta. Hallitsijoitten väliset suhteet olivat nyt kuitenkin lopullisesti tulehtuneet.

Muutaman viikon kuluttua Meissenin Ekkehardin poika, kreivi Hermann avioitui Bolesławin tyttären Reglindisin kanssa. Vähän tämän jälkeen yritti Bolesław saada Böömin vallantavoittelijan Vladivojin liittymään keisarin vastaiseen liittoutumaan, mutta turhaan. Maaliskuussa 1003 Bolesław otti itse vallan käsiinsä Böömissä. Nyt Bolesławin valtakunta alkoi olla keisari Henrik II Pyhän mielestä vaarallisen laaja, koska se ulottui Böömistä Meissenin kautta Itämerelle ja vieläpä Tanskan katsottiin kuuluvan Bolesławin valtapiiriin avioliiton kautta. Bolesławin äidin Dubrawkan sisar Świętosława oli avioitunut Tanskan kuninkaan Sven Kaksiparran kanssa, joka tunnettiin keisari Henrik II Pyhän vastustajana.

Henrik II yritti ratkaista Böömin ongelman tarjoamalla sitä läänitykseksi Boleslaukselle niin, että Bolesław tunnustaisi keisarin alueen ylimmäksi hallitsijaksi, mutta Bolesław ei tähän suostunut.

Tämän seurauksena Henrik II liittoutui pakanallisen lutitseenienselvennä kanssa ja aloitti sodan Bolesławia vastaan. Kamppailu keskittyi Böömiin, Prahan seudulle, jossa Bolesław ei juuri saanut aatelisilta eikä prahalaisilta kannatusta. Henrik sai puolelleen Böömin laillisen vallanperijän Jaromirin. Sota eteni vuonna 1005 Puolan alueelle. Molemmat osapuolet olivat samanvahvuisia, joten sodankäynnissä ei suuria voittoja tullut kummallekaan osapuolelle, joten vuonna 1005 saatiin aikaan rauha. Keisari Henrik II irtisanoi rauhansopimuksen vuonna 1007, jonka seurauksena Bolesław hyökkäsi Magdeburgiin ja tuhosi sen pahasti. Henrik II vastasi tähän tekemällä sotaretken Puolaa vastaan vuonna 1010 ilman sen kummempaa menestystä. Merseburgissa solmittiin 1013 rauha. Siinä Bolesław vastaanotti valtakunnan läänityksenä keisarilta Lausitzin ja Milzenerlandin. Tämän lisäksi hänen poikansa Mieszko II, hänen seuraajansa Puolan kuninkaana, avioitui keisari Otto III:n sisarentyttären Lothringenin Richezan kanssa. Henrik II ja sopivat myös keskinäisestä sotilasavusta.

Vielä samana vuonna 1010 Henrik II lähetti sotajoukon Bolesławin avuksi tämän lähtiessä sotaretkelle Kiovaa vastaan. Retki oli kuitenkin sotilaallisesti tulokseton. Henrik II olisi nyt puolestaan tarvinnut tukea Italian-sotaretkelleen, mutta Bolesław ei lähettänyt keisarin avuksi sotilaitaan, mikä kiristi hallitsijoitten välejä suuresti. Henrik II:n onnistui saada vangikseen Bolesławin poika, vallanperijä Mieszko II. Välittäjien avulla tämä pääsi vapaaksi.

Hallitsijoiden välinen kädenvääntö jatkui vuonna 1015, jolloin Bolesław lähti jälleen Kiovaan tukemaan vävynsä Svjatopolk I:n valtapyrkimyksiä. Hän piti Kiovaa hallussaan vuonna 1018, jolloin hänen kerrotaan merkinneen maastoon, että valtioiden raja kulkisi Dnepr- ja Saalejokia pitkin.[2] Henrik II puolestaan tuli mukaan tukemalla Jaroslav Viisasta. Kesällä 1017 Henrik II lähti joukkoineen Puolaan piirittämään Sleesiassa sijainnutta Nimptschin linnaa. Kiovan Jaroslav Viisas hyökkäsi Puolaan idästä ja kukisti puolalaiset. Kruununperillinen Mieszko joutui pakenemaan Böömiin. Rauha solmittiin 1018 Bautzenissa. Rauhansopimuksen sisältö on kuitenkin jäänyt hämärän peittoon. Bolesław teki myöhemmin uuden, menestyksekkään sotaretken Kiovaan.

Viimeiset vuodet ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Henrik II:n kuoltua 1024 paavin lähettiläs saapui Gnieznoon kruunaamaan Bolesławin vuonna 1025 Puolan kuninkaaksi. Tämä oli saavuttanut Itä-Euroopan mahtavimman hallitsijan aseman.[2]

Boleslaus levitti innokkaasti kristinuskoa puolalaisten keskuuteen. Taitavana kirkkopoliitikkona hän sai Puolan kirkon irrotetuksi Magdeburgin arkkipiispan alaisuudesta. Sata vuotta myöhemmin vuonna 1130 Magdeburgin arkkipiispa Norbert von Xanten yritti saada Puolan kirkkoa alaisuuteensa, mutta turhaan. Boleslaus loi Puolasta suurvallan. Tosin hänen poikansa Mieszko II menetti pian tämän mahtiaseman.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 223. Nimen kirjoitusasu: Boleslav I Urhea. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X.
  2. a b c d e f Kalervo Hovi: Puolan historia, s. 17–18. Nimen kirjoitusasu; Bolesław I Urhea. Otava, 1993. ISBN 951-1-11207-4.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boleslaus I Urhea.