Boedromion

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Attikalainen kalenteri
Kuukaudet
1. Hekatombaion
2. Metageitnion
3. Boedromion
4. Pyanopsion
5. Maimakterion
6. Poseideon
7. Gamelion
8. Anthesterion
9. Elafebolion
10. Munikhion
11. Thargelion
12. Skiroforion

Boedromion (m.kreik. Βοηδρομιών, Boēdromiōn) oli antiikin kreikkalainen kuukausi, joka tunnetaan ennen kaikkea Ateenassa käytetystä attikalaisesta kalenterista. Se oli saanut nimensä Boedromia-juhlasta. Kuukaudessa oli 29 tai 30 päivää ja se sijaitsi suunnilleen nykyisen syys-lokakuun aikoihin. Kuukalenterin kuukautena sen paikassa oli kuitenkin vaihtelua jopa 60 päivän verran.[1][2][3] Kuukauden 29. päivä jätettiin pois tarvittaessa, jotta seuraavan kuun alku osuisi uudenkuun kohdalle.[4]

Päivät ja juhlat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Attikalaisessa kalenterissa jokaisen kuukauden kahdeksan ensimmäistä päivää oli omistettu jumalille muun muassa näiden syntymäpäivinä, joita vietettiin siis kerran kuussa, ei kerran vuodessa. Muut juhlat olivat vuosittaisia ja vaihtelivat siis kuukausittain.[1] Kuukaudelle nimen antanutta Boedromia-juhlaa vietettiin Apollon Auttajan kunniaksi. Kuukauteen sijoittuivat myös muun muassa suuret Eleusiin mysteerit.

Kuukauden päivät ja juhlat olivat:

Kuun
vaihe
Päivä Päivän nimi Juhlia tai muita tapahtumia
1. Numenia eli uudenkuun päivä Uudenkuun pyhäpäivä[1]
2. 2. päivä kasvavaa kuuta Agathos Daimonin (”Hyvän hengen”) päivä[1]
3. 3. päivä kasvavaa kuuta Athenen syntymäpäivä[1]
4. 4. päivä kasvavaa kuuta Afroditeen, Eroksen, Hermeen ja Herakleen päivä[1]
5. 5. päivä kasvavaa kuuta Genesia-juhla[5]
6. 6. päivä kasvavaa kuuta Artemiin syntymäpäivä, Artemis Agroteran juhla Artemis Agroteran temppelillä, Marathonin taistelun muistopäivä[1]
7. 7. päivä kasvavaa kuuta Apollonin syntymäpäivä,[1] Boedromia-juhla
8. 8. päivä kasvavaa kuuta Poseidonin ja Theseuksen päivä[1]
9. 9. päivä kasvavaa kuuta
10. 10. päivä kasvavaa kuuta
11. 11. päivä
12. 12. päivä
13. 13. päivä Eleusiin mysteerien valmistelu: efebien marssi Ateenasta Eleusiihin
14. 14. päivä Eleusiin mysteerien valmistelu: efebien marssi Eleusiista Ateenaan
15. 15. päivä Eleusiin mysteerien 1. päivä (Agyrmos, ”Kokoontuminen”)
16. 16. päivä Eleusiin mysteerien 2. päivä (Elasis eli Halade mystai!, ”Mereen, vihittävät!”)
17. 17. päivä Eleusiin mysteerien 3. päivä
18. 18. päivä Eleusiin mysteerien 4. päivä (Asklepia eli Epidauria)
19. 19. päivä Eleusiin mysteerien 5. päivä (Pompē eli Iakkhos): suuri kulkue Ateenasta Eleusiihin Pyhää tietä pitkin
20. 20. päivä Eleusiin mysteerien 6. päivä (Teletē): mysteerien öinen päätapahtuma
21. 10. päivä vähenevää kuuta[sel 1] Eleusiin mysteerien 7. päivä
22. 9. päivä vähenevää kuuta[sel 1] Eleusiin mysteerien 8. päivä
23. 8. päivä vähenevää kuuta[sel 1] Eleusiin mysteerien 9. päivä (Plēmokhoai): mysteerien päätöspäivän rituaali
24. 7. päivä vähenevää kuuta[sel 1]
25. 6. päivä vähenevää kuuta[sel 1]
26. 5. päivä vähenevää kuuta[sel 1]
27. 4. päivä vähenevää kuuta[sel 1]
28. 3. päivä vähenevää kuuta[sel 1]
29. 2. päivä vähenevää kuuta[sel 1][sel 2]
30. ”Vanha ja uusi päivä” (henē kai nea) Hekaten deipnon (Hekatēs deipnon)[sel 3]

Selitykset:

  1. a b c d e f g h i Päivää aiemmin, jos kuukausi oli 29 päivän pituinen.
  2. Jos kuukausi oli 29 päivän pituinen, pois jätettiin kuun 29. päivä, ei 30. päivä.
  3. Aina kuun viimeisenä päivänä myös silloin, kun kuukaudessa oli 29 päivää.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Roberts, J. W.: City of Sokrates: An Introduction to Classical Athens, s. 124–131. 2. painos. Routledge, 2002. ISBN 0203194799.
  2. Burkert, Walter: ”Festival Calendars”, Greek Religion, s. 225–227. Cambridge: Harvard University Press, 1985. ISBN 0-674-36281-0.
  3. Mikalson, Jon D.: The Sacred and Civil Calendar of the Athenian Year, s. 16–. Princeton Legacy Library. Princeton University Press, 2015. ISBN 1400870321. Teoksen verkkoversio.
  4. Hannah, Robert: Greek and Roman Calendars, s. 43. A & C Black, 2013. ISBN 1849667519. Teoksen verkkoversio.
  5. Lasater, Brian: The Dream of the West, Pt II, Osa 2, s. 222–223. Lulu, 2008. ISBN 143031382X. Teoksen verkkoversio.