Black Manta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Black Manta
Blackmantacomic.jpg
Luoja(t) Bob Haney
Nick Cardy
Kustantamo DC Comics
Ensiesiintyminen Aquaman nro 35 (syyskuu 1967)
Henkilötiedot
Oikea nimi David Hyde[1]
Status aktiivinen
Edelliset ryhmäsidokset Injustice League

Black Manta, oikealta nimeltään David Hyde, on DC Comics -kustantamon sarjakuvissa esiintyvä superroisto. Bob Haneyn ja Nick Cardyn luoma hahmo esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1967 Aquaman -sarjakuvalehden numerossa 35. Hahmo tunnetaan Vesimiehen arkkivihollisena.

Sarjakuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Black Mantalla ei ollut taustatarinaa, mutta vuonna 1993 Aquaman sarjakuvalehden numerossa kuusi hänen kerrottiin varttuneen Baltimoressa, Marylandissa. Nuorena hän piti meren läheisyydessä leikkimisestä. Kerran ollessaan rannalla hän joutui siepatuksi veneeseen ja seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Poika huomasi lähellä olleen Vesimiehen ja hänen delfiininsä, ja yritti viittoilla apua, mutta sankari ei huomannut poikaa. Hän joutui puolustamaan itseään väkivaltaisesti tappamalla puukolla yhden kiduttajistaan. Selvittyään traumaattisesta kokemuksesta hän alkoi vihata merta ja erityisesti Vesimiestä.[2]

Toinen taustatarina kerrottiin vuoden 2003 Aquaman sarjakuvalehden numerossa kahdeksan.Tarinassa pelkkänä Davidina tunnettu poika oli autistinen orpo, joka sijoitettiin Arkhamin mielisairaalaan. Poika tunsi olonsa miellyttäväksi jääkylmässä vedessä, kun taas puuvillalakanat aiheuttivat hänelle tuskallisia kipuja. Tämä johti myös hämmennykseen Arkhamissa, sillä lääkärit eivät tienneet pojan autismista ja päätyivät aina sitomaan Davidin sänkyyn. Sittemmin hän kiinnostui erityisen paljon Vesimiehestä nähtyään tämän televisiossa.

David joutui myöhemmin koekaniiniksi kokeiluasteella olleeseen hoitomenetelmään, joka vaikutti parantavan sairauden, mutta jätti hänet väkivaltaiseksi. Hoidon päätyttyä David tappoi lähellä olleet tiedemiehet ja pakeni Arkhamista.[3]

Kasvettuaan aikuiseksi David suunnitteli asun pääosin mustasta märkäpuvusta ja otti ison ötökkää muistuttavan kypärän, jolla hän kykeni ampumaan säteitä silmistään. Hän otti nimekseen Black Manta ja värväsi itselleen naamioidun armeijan, josta tuli pahamaineinen joukko Atlantiksessa. Sittemmin Black Mantasta tuli useiden vuosien ajaksi Vesimiehen pahin vihollinen, joka yritti päästä eroon sankarista ja saada enemmän valtaa itselleen Atlantiksessa. Hän muun muassa tappoi Vesimiehen pojan Arthur Curry Juniorin, jonka seurauksena Vesimies jäi hautomaan kostoa.[4] Myöhemmin Black Manta muunnettiin rauskun ja ihmisen risteytykseksi. Hän jatkoi kuitenkin vanhan asunsa pitämistä peittääkseen uuden ulkomuotonsa.

Kolmannessa taustatarinassa Vesimies tappoi Davidin isän kostoksi tämän isän taposta. Siitä lähtien David vannoi kostoa ja aikoi tappaa Vesimiehen. Tämän jälkeen hän valmisti Black Manta -pukunsa ja loi alter egonsa.

Muissa medioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Superman/Aquaman Hour of Adventure[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Manta sarjassa Aquaman.

Black Manta vieraili The Superman/Aquaman Hour of Adventure ohjelmassa ja sittemmin Aquaman-sarjassa, kun jaksot kasattiin Vesimiehen omaksi sarjaksi edellä mainitusta ohjelmasta.

Ted Knight oli Black Mantan äänenä vuosina 1967-1968. Black Manta teki sarjassa ensi esiintymisensä jaksossa "Menace of the Black Manta". Se toimi pääosin yksin ja käytti apunaan rauskumiehiä. Black Manta useimmiten kulki mustalla rauskualuksellaan pitkin merta.

Avausjaksossaan se yritti päästä eroon Vesimiehestä hypnotisoimalla valaan, joka yritti käydä Vesimiehen kimppuun. Sillä välin Black Manta yritti ryöstää erään laivan koralliliutalla, mutta Vesimies yhdessä Vesipojan kanssa estivät hänen aikeensa.

Black Manta palasi sarjan 12. jaksossa "The Microscopic Monsters", jossa se varasti Vesimieheltä mikroskooppisia eliöitä suurentavan laitteen. Samalla hänen kätyrinsä sieppasivat Vesipojan, joka oli panttivankina. Vesipoika onnistui kuitenkin karkaamaan ja Black Manta uhkasi muuttaa jokaisen eliön jättiläiseksi mikäli Vesimies ei päästäisi häntä menemään. Black Manta joutui kuitenkin pakenemaan tyhjin käsin, kun Vesipojan merihevonen Imp hyökkäsi Black Mantan kimppuun ja suurennuslaite tuhoutui.

Kolmannen kerran se esiintyi jaksossa 19 "The Trio of Terror", jossa Black Manta teki yhteistyötä Vassan ja The Brainin kanssa. Black Manta ja Vassa olivat lähinnä syöttinä, kun Black Manta yritti tuhota Atlantsta. Kaksikko lopulta palasi takaisin piilopaikkaansa, jonne myös Vesimies ilmaantui. The Brain nappasi Vesimiehen, mutta ei saanut pidettyä häntä vangittuna, jonka johdosta Black Manta tuhosi The Brainin aluksen. Yritettyään paeta Vassa tuhosi Black Mantan aluksen.

Neljäs esiintyminen tapahtui jaksossa "The Devil Fish", jossa Black Manta huomaa Vesimiehen liittolaisen Mark Bartholomewin vedenalaisen aluksen (Sea Devil), joka kulkee yhtänopeasti, kuin hävittäjät taivaalla, lisäksi se on erittäin kestävä pystyessään murtamaan kallioita. Hän kaappaa aluksen teräsverkolla, mutta Vesimiehen kutsumien kalojen ansiosta he rikkovat verkon, jonka myötä se pääsee karkuun. Black Mask suuntaa kohti piilopaikkaansa, jonne Mark on matkalla jahdatessaan Black Mantaa. Vesimies kuitenkin saapuu pilaamaan Black Mantan suunnitelman ja he palaavat kotiin.

Superystävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The All-New Super Friends Hour animaatiossa Black Manta tunnettiin pelkästään nimellä Manta ja sen asu oli normaalin mustan sijaan oliivin ruskea. Seuraavassa Superystävät sarjassa Black Manta oli Tuomion Legioonan jäsen. Hahmon äänenä toimi Ted Cassidy.

Justice League Unlimited[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Manta sarjassa Justice League Unlimited.

Black Manta esiintyi Justice League Unlimitedissa vierailevana hahmona, jossa hahmon äänenä toimi Michael Beach.

Sarjassa hahmo tunnettiin nimellä Devil Ray, koska sarjan käsikirjoittajan Dwayne McDuffien mukaan hahmon nimen oikeudet oli varattu jo Aquaman pilottijaksolle. Sarjassa Devil Ray oli Superrikollisten Salaisen Yhteisön jäsen. Se auttoi muun muassa Groddia varastamaan jäävuoreen jäätyneen viikinkilaivan yhdessä Killer Frostin, Helleaallon ja Gigantan kanssa.

Oikeuden Puolustajat: Uusi rintama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Mantalla oli cameorooli animaatioelokuvissa Oikeuden Puolustajat: Uusi rintama, jossa se näkyi elokuvan lopussa vilaukselta.

Batman – pelottomat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Manta sarjassa Batman – pelottomat.

Kevin Michael Richardson toimi Black Mantan äänenä Batman – pelottomat sarjassa, jossa se oli vierailevana hahmona. Ensiesiintymisensä Black Manta teki joulukuussa 2008 jaksossa "Evil Under the Sea!".

Black Manta on sarjassa palkkamurhaaja, jonka muun muassa Merimestari palkkasi tappaakseen Vesimiehen. Black Manta kuitenkin pettää Merimestarin, joka onnistui nappaamaan Vesimiehen ja yrittää tuhota Atlantisin. Merimestari kuitenkin vapauttaa Vesimiehen, jotka päättävät pysäyttää Batmanin kanssa Black Mantan aikeet.

Black Manta tekee toisen esiintymisensä sarjan jaksossa "Enter the Outsiders!". Lyhyessä esiintymisessä Batman ja B'wana Beast pysäyttävät hänen ryöstöaikeensa.

Kolmannen kerran se esiintyy jaksossa "Game Over for Owlman", jossa Black Manta liittyy Owlmanin johtamaan rikollisjärjestöön. Batman kuitenkin estää heidän aikeensa vallata rinnakkaisuniversumin. Black Manta tekee myös muutaman pienen roolin jaksoissa "Night of the Huntress" ja "Deep Cover for Batman".

Jaksossa "Mayhem of the Music Meister" Black Manta, Gorilla Grodd ja Kellokuningas joutuvat Music Meisterin mielenhallintaan muutaman muun sankarin kanssa, jotka auttavat Music Meisteria raketin laukaisemisen ohella pakenemaan Batmanilta.

Superman/Batman: Public Enemies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Mantan toinen animaatioelokuvarooli oli ensimmäisen tapaan Superman/Batman: Public Enemiesissä cameorooli. Se näkyi hetkellisesti yrittäessään muiden rikollisen kanssa napata Teräsmiehen ja Batmanin Luthorin asettaman palkkion vuoksi.

Videopelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Black Manta esiintyy Aquaman: Battle for Atlantis videopelin päävihollisena ja se on myös lukittuna hahmona, jonka voi saada myöhemmin pelattavaksi.
  • Black Manta esiintyy vuonna 2011 DC Universe Online -pelissä, jossa se ei ole pelattavana hahmona.

Hahmoa näytelleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet Näyttelijät Sarjat Elokuvat Konsolipelit
1967–1968 Ted Knight Aquaman
1978 Ted Cassidy Superystävät
2005–2006 Michael Beach Justice League Unlimited
2008–2009 Kevin Michael Richardson Batman – pelottomat
2018 Kane Jungbluth-Murry Injustice 2
2018
2023
Yahya Abdul-Mateen II Aquaman
Aquaman and the Lost Kingdom

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brightest Day nro 9 (syyskuu 2010)
  2. Aquaman (vol. 4), nro 6 1993
  3. Aquaman (vol. 6) nro 8 1993
  4. Adventure Comics nro 452