Bill Janklow
William John ”Bill” Janklow (13. syyskuuta 1939 – 12. tammikuuta 2012 Sioux Falls, Etelä-Dakota[1]) oli yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko. Hän toimi neljä kautta Etelä-Dakotan kuvernöörinä ja istui lyhyesti Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa.
Janklow syntyi Chicagossa. Hän palveli vuosina 1956–1959 Yhdysvaltain merijalkaväessä ja valmistui myöhemmin Etelä-Dakotan yliopistosta.
Janklow valittiin Etelä-Dakotan kuvernööriksi ensimmäistä kertaa vuonna 1978. Hänet valittiin uudelle kaudelle 1982 70,9 prosentin äänienemmistöllä. Myöhemmin hänet on valittu 1994 ja 1998. Hän on osavaltion historian pisimpään istunut kuvernööri.
Janklow joutui auto-onnettomuuteen 16. elokuuta 2003, kun hänen valkoinen Cadillacinsa törmäsi moottoripyöräilijä Randolph E. Scottiin Etelä-Dakotassa. Scott menehtyi, kun taas Janklow selvisi loukkaantumisella. Onnettomuus ei ollut Janklowin ensimmäinen, ja hänet tuomittiin sadan päivän vankeusrangaistukseen. 30 päivää istuttuaan hän saattoi toisinaan poistua vankilasta yhdyskuntapalvelua suorittamaan, ja lopullinen vapaus koitti 17. toukokuuta.
Janklow erosi paikastaan kongressissa 20. tammikuuta 2004. Hän työskenteli ennen kuolemaansa lakialalla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Former S.D. Governor, U.S. Rep. Bill Janklow Dies Npr.org. 12.1.2012. Viitattu 16.1.2012. (englanniksi)
|