Big Al

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Big Al esillä museossa Montanassa, Yhdysvalloissa.

Big Al (suom. Iso Al) on Wyomingin osavaltiosta Yhdysvalloista vuonna 1991 löydetty Allosauruksen fossiili. Luuranko on säilynyt lähes täydellisenä, siitä on löydetty 95 prosenttia. Big Aliksi ristitty yksilö eli noin 145 miljoonaa vuotta sitten jurakaudella. Fossiilin kaivaminen esiin vei kahdeksan päivää.

Geologien mukaan Big Al kuoli joen pohjaan. Tulkinnan mukaan kiviselvennä, josta sen luuranko löydettiin, oli aluksiselvennä rutikuivaa ja sittenselvennä läpimärkääselvennä. Senselvennä ajatellaan olleen myös veden kyllästämää. Tämän katsotaan olevan merkki siitä, että pitkää kuivuuskautta on seurannut tulva.

Al kuoli kuusivuotiaana, keskenkasvuisena. Se oli kuollessaan 10 metriä pitkä ja kolme metriä korkea. Se oli saanut elämänsä aikana noin 70 murtumaa. Murtumia oli hännässä, selkärangassa ja oikeassa eturaajassa. Myös sen oikean takaraajan keskimmäinen varvas oli tulehtunut ja todennäköisesti hankasi viereisiä varpaita.

BBC:n tuottama elokuva Ison Alin tarina (The Ballad Of Big Al) kertoo Alin elämäntarinan. Elokuvassa seurataan Alin elämää kuoriutumisesta kuolemaan. Elokuvassa Al sai kylkiluunmurtumansa yriteltyään paritella väkisin itseään suuremman naaraan kanssa, jolloin se oli käynyt Alin kimppuun. Varvas murtui Alin saalistaessa ja sen kompastuttua kaatuneeseen puuhun. Elokuvassa näytettiin myös, kuinka Al ja muutama muu Allosaurus hyökkäsivät Diplodocus-lauman kimppuun ja tappoivat suuren, mutta sairaan ja heikon yksilön.

Tämä matelijoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.