Bianca Botto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bianca Botto
Henkilötiedot
Syntynyt 6. kesäkuuta 1991 (ikä 27)
Kansallisuus Perun lippu Peru
Tennispelaaja
Kätisyys vasen
Kaksinpeli
Paras sijoitus 218. (27.8.2012)
Nelinpeli
Paras sijoitus 237. (4.10.2010)

Bianca Botto (s. 6. kesäkuuta 1991 Lima) on perulainen tennispelaaja. Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä WTA-listan sijalla 218 elokuussa 2012. Hän on voittanut urallaan kymmenen ITF-turnausta kaksinpelissä ja neljä nelinpelissä.[1]

Botto pelasi ITF-turnauksissa ensimmäisen kerran vuonna 2007. Seuraavana vuonna hän voitti kaksi 10 000 Yhdysvaltain dollarin arvoista ITF-turnausta kaksinpelissä, molemmat Limassa. Myös vuonna 2009 hän voitti kaksi Limassa pelattua ITF-turnausta. Vuonna 2010 hän teki WTA-debyyttinsä Bogotán turnauksessa häviten ensimmäisellä kierroksella maailmanlistan sijalla 150 olleelle Petra Cetkovskálle suoraan kahdessa erässä. Toukokuussa 2010 Botto voitti Rio de Janeiron ITF-turnauksen. Vuonna 2011 Botto hävisi Bogotán WTA-turnauksen ensimmäisellä kierroksella maailmanlistan sijalla 143 olleelle Eva Birneroválle. Syyskuussa hän voitti sekä Casalen että Mont-de-Marsanin ITF-turnaukset. Toukokuussa 2012 Botto voitti Casertan ITF-turnauksen. Heinäkuussa 2013 hän voitti São Paulon ITF-turnauksen ja myöhemmin samana vuonna Asunciónin turnauksen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lisa-Maria Moser wtatennis.com. WTA. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]