Betacam
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
.jpg)
Betacam on Sonyn vuonna 1982 kehittämä videokasettijärjestelmä, joka suunnattiin pelkästään ammattimaiseen TV-tuotantokäyttöön, etenkin uutisten ulkokuvauksiin. Järjestelmän nauhurimekanismi pohjautuu osittain Betamax-järjestelmään, joka kehitettiin vuonna 1975 puhtaasti kotivideomarkkinoita varten. Näkyvin osa tästä on Betacam-videokasetti itse, joka on rakenteeltaan täsmälleen samanlainen kuin kotivideokäytössä ollut Betamax-kasetti. Myös nimien alkuosa viittaa tähän samankaltaisuuteen, jonka johdosta nämä kaksi eri järjestelmää saatetaan sekoittaa keskenään virheellisesti yhdeksi järjestelmäksi.
Sony toi ensimmäisen version Betacam-järjestelmästään markkinoille vuonna 1982. Normaalien pöytämallisten nauhureiden lisäksi valmistettiin kotivideomarkkinoilta tuttuja kameranauhuriyhdistelmiä, jolloin erillistä kannettavaa videonauhuria kenttäkuvauksissa ei enää tarvittu. Betacam-järjestelmä käytti ainoastaan yhtä kasettikokoa, jonka tallennusaika oli enimmillään 30 minuuttia.
Betacam oli ensimmäinen analoginen videonauhurijärjestelmä, jossa videosignaali tallennettiin nauhalle komponenttimuodossa krominanssi- (värikkyys) ja luminanssisignaali (kirkkaus) erikseen omille videoraidoilleen. Näin videosignaalin suurtaajuinen krominanssisignaali ei päässyt pehmentämään kuvan terävyyttä nauhoja edelleen kopioitaessa, joka oli välttämätöntä nauhamateriaalia editoitaessa sen aikaisella tekniikalla.
Järjestelmän editointiominaisuudet olivat huippuluokkaa. Nauhalle voitiin tallentaa aikakoodi, jonka käyttö editointiautomatiikan avulla oli erittäin tarkkaa kuvauksia leikattaessa. Betacam-nauhureissa oli sisäänrakennettu aikavirhekorjain (Time Base Correction, TBC), jonka ansiosta videokuva oli täysin virheetön ja häiriöttömästi prosessoitavissa esimerkiksi kuvasekoitinlaitteiden läpi. Lisäksi dynaaminen raidanseuranta yhdessä aikavirhekorjaimen kanssa mahdollisti häiriöttömät hidastukset, jotka etenkin urheilutapahtumien televisioinnissa ovat hyvin olennaisia.
Betacam-järjestelmässä käytetään 1/2 tuuman (12,7 mm) levyistä magneettinauhaa kuten Betamax-kasetissakin. Nauhanopeus on kuitenkin 10,15 cm/s, joka on yleisesti kasettiformaateilla kohtalaisen suuri (Betamax-järjestelmässä nauhanopeus on vain 1,87 cm/s ja VHS-järjestelmässä 2,34 cm/s). Järjestelmässä voitiin tallentaa äänisignaali myös digitaalisesti PCM-koodattuna analogisten ääniraitojen lisäksi. Useat nauhurimallit käyttivät myös Dolby-kohinasuodatusta analogisia ääniraitoja toistettaessa.
Betacam-järjestelmä vielä sellaisenaan ei saavuttanut kovin suurta markkina-aluetta TV-yhtiöiden nauhurikalustossa johtuen kasettinauhan epäkäytännöllisestä tallennusajasta (30 minuuttia), suppeasta käyttökohteestaan ja kaseteissa käytetyn rautaoksidinauhan laadusta. Lisäksi videotekniikan kehittymisen myötä sen kuvanlaatu ei pärjännyt vielä siihen aikaan yleisesti käytetylle nauhaltaan leveämmälle yhden tuuman (25 mm) ja kuvaltaan laadukkaammalle C-formaatille, jonka Ampex ja Sony olivat yhdessä kehittäneet jo vuonna 1976.
Järjestelmän varsinainen voittokulku alkoi vasta uuden muunnoksen, Betacam SP:n myötä vuonna 1986. Myös muitakin variantteja tästä formaatista kehiteltiin kuten Digital Betacam ja Betacam SX.
Digital Betacam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Digital Betacam on Sonyn vuonna 1993 esittelemä korvaaja analogiselle Betacam SP:lle.[1] Digital Betacamin muita nimityksiä ovat DigiBeta ja D-Beta.[1] Muoto oli halvempi kuin Sony D-1.[1] Muoto oli jokseenkin suosittu ammattilaiskäytössä, mutta ei muodostunut teollisuusstandardiksi kuten edeltäjänsä.[1]