Bernhard Wuolle
Kustaa Bernhard Wuolle (ent. Wennerblom, 20. huhtikuuta 1876 Tampere – 3. marraskuuta 1962 Helsinki)[1] oli suomalainen professori, Rautatiehallituksen pääjohtaja ja ministeri.
Wuolteen vanhemmat olivat puuseppä Karl Gustaf Wennerblom ja Maria Kristina Stenros[2]. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1896 ja valmistui koneinsinööriksi 1900 Polyteknisestä opistosta. Hän opiskeli sitten muun muassa sähkötekniikkaa Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa Saksassa 1902–1904 ja toimi rautatiehallituksen sähköinsinöörinä 1904–1907 sekä Helsingin kaupungin sähkölaitoksen rakennuspäällikkönä 1907–1909[2]. Vuosina 1910–1916 hän oli tämän rakennuttamansa sähkölaitoksen toimitusjohtaja.[1] Etelä-Suomen Voima Oy:n toimitusjohtaja hän oli 1917[2]. Wuolle oli 1900-luvun alkupuoliskolla Suomen johtavia sähkötekniikan asiantuntijoita.
Wuolle oli Rautatiehallituksen ja Valtionrautateiden pääjohtaja 1917–1922 ja yritti johtajakaudellaan saada alkuun rautateiden sähköistämistä, perehdyttyään jo 1902–1904 Saksassa sikäläiseen rautateiden sähköistykseen. Wuolteen raportin perusteella asetettiin kaksi valtion komiteaa, jotka tutkivat rautateiden sähköistysmahdollisuuksia Suomessa käyttäen joko turvetta tai vesivoimaa tarvittavan sähkön tuottamiseen. Wuolteen erottua pääjohtajapaikaltaan ja Koskivoimatoimikunnan jäsenyydestä osin poliittisista syistä rautateiden sähköistyshanke hautautui ja siihen palattiin uudelleen vasta 1960-luvulla.
Wuolle oli yleisen koneopin ja teollisuustalouden professori Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1922–1946. Hän kuului Helsingin kaupunginvaltuustoon 1924–1946, Yleisradion hallitukseen 1928–1946 ja oli Suomen Ilmailuklubin puheenjohtaja 1928–1934.[1] Hänellä oli useita muitakin luottamustoimia eri komiteoissa, valiokunnissa yhdistyksissä ja liikelaitosten johtokunnissa. Hän oli Ruotsin Insinööritiedeakatemian jäsen vuodesta 1924 ja julkaisi muun muassa historiikin Suomen teknillinen korkeakouluopetus 1849–1949 (1949). Hän sai tekniikan kunniatohtorin arvon 1949[2].
Kokoomusta edustanut Wuolle toimi Suomen Berliinin lähetystön lähetystöneuvoksena vuonna 1918[1] ja kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Ingmanin I hallituksessa 1918–1919.
Wuolteen puoliso vuodesta 1905 oli Dagmar Maria Karell (k. 1931)[2].
Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Elektricitetens användning såsom drifkraft i industrins tjänst: sammanfattning af föredraget. Finska Metallindustrins Arbetsgifvareförbund, Helsingfors 1910
- Riktlinjer för ett tekniskt-ekonomiskt utredningsarbete. Finlands ekonomiska möjligheter efter kristiden 1. Söderström, Helsingfors 1916
- Aktuella finska kraftproblem: föredrag hållet å Ingeniörsvetenskapsakademien den 17 mars 1925 i anslutning till Föreningen Nordens "Finlandsvecka". Meddelande / Ingeniörsvetenskapsakademien 51. Stockholm 1925
- Päijänteen kanava. Keski-Suomen-Saimaan-Kymin kanavoimisasiain keskustoimikunta, Helsinki 1929
- Helsingin kaupungin kaasulaitos 1860-1935. Helsingin kaupunki, Helsinki 1936
- Suomen teknillinen korkeakouluopetus 1849-1949. Otava 1949
- Oy. G. W. Sohlberg Ab. 1876-1951. G. W. Sohlberg, Helsinki 1951
Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- C. Tarras Sällfors : Teollisuuden työntutkimukset. Otava 1945
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bernhard Wuolle 75-vuotias; toim. Eino M. Niini ja K. Meriläinen. Työntutkijain kilta, Helsinki 1951
- Bernhard Wuolle: juhlajulkaisu kahdeksankymmenvuotispäivän kunniaksi 20.4.1956. Helsinki 1956
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Valtionneuvoston ministeritietojärjestelmä[vanhentunut linkki]
- Pääjohtajakunta, pääjohtajamatrikkeli. SKS, Helsinki 2005.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Edeltäjä: Jalmar Castrén |
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri 1918−1919 |
Seuraaja: Eero Erkko |
| ||||||||||||||
