Berliinin kasvitieteellinen puutarha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Berliinin kasvitieteellisen puutarhan ns. italialainen puutarha, taustalla maailman suurin kasvihuone
Alppikasvillisuutta

Berliinin kasvitieteellinen puutarha (saks. Botanischer Garten und Botanisches Museum Berlin-Dahlem) on merkittävä kasvitieteellinen puutarha Berliinissä. Se kattaa 43 hehtaarin suuruisen alueen Lichterfeldin kaupunginosassa, ja sen kasvikokoelmaan kuuluu noin 20 000 eri kasvilajia. Puutarhan yhteydessä toimii myös kasvitieteellinen museo (Botanisches Museum). Sekä kasvitieteellinen puutarha että museo kuuluvat Freie Universität Berlin -yliopistolle, jonka pääkampusalue sijaitsee läheisessä Dahlemin kaupunginosassa. Berliinin kasvitieteellinen puutarha on yksi Saksan suurimpia kasvitieteellisiä puutarhoja, ja siellä vierailee vuosittain noin puoli miljoonaa kävijää.[1][2]

Yleiskielessä puutarhasta käytetään hieman harhaanjohtavasti myös nimitystä Dahlemin kasvitieteellinen puutarha, vaikka se sijaitsee nykyisin kokonaan Lichterfeldin kaupunginosassa. Tämä nimi juontuu siitä, että nykyinen kasvitieteellinen puutarha rakennettiin aikanaan Dahlemin kartanon (Domäne Dahlem) alueelle.[3][4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvitieteellisen puutarhan edeltäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen maininnan arvoinen kasvikokoelma Berliinissä oli Berliinin kaupunginlinnan hyöty- ja keittiöpuutarha, jonka Brandenburgin vaaliruhtinas Johann Georg antoi rakennuttaa vuonna 1573. Kyseinen puutarha kehittyi myöhemmin Lustgarten-aukioksi.[5]

Nykyisen Heinrich-von-Kleist-Parkin kohdalle rakennutettiin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelmin pyynnöstä vuonna 1679 humalapuutarha, joka palveli Berliinin vaaliruhtinaallisia panimoita. Kasvitieteilijä Carl Ludwig Wildenowin ansiosta puutarha siirtyi vuonna 1809 Berliinin yliopistolle, jonka alaisuudessa se kehittyi pian kansainvälisesti tunnustetuksi kasvitieteelliseksi puutarhaksi.[6][7]

Puutarhan siirto Dahlemiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvitieteellisen puutarhan kartta vuodelta 1909.

Ensimmäiset suunnitelmat nykyisen Heinrich-von-Kleist-Parkin kohdalla sijainneen kasvitieteellisen puutarhan siirtämisestä nousivat esiin 1880-luvulla. Puutarhaa haluttiin laajentaa esimerkiksi perustamalla sinne arboretum, mutta alue oli käynyt ajan myötä haasteelliseksi kasvitieteelliselle puutarhalle. Berliinin ja Schönebergin kaupunkien tiheä rakennuskanta oli levinnyt puutarhan ympärille, mistä johtuvat ilmansaasteet sekä pohjaveden lasku aiheuttivat vahinkoa kasveille. Puutarhan siirtäminen kaupungin laidalle oli houkuttelevaa myös taloudellisessa mielessä. Monet kasvihuoneet olisivat joka tapauksessa vaatineet laajamittaisen kunnostuksen. Entisen puutarhatontin myynnillä oli tarkoitus rahoittaa sekä uusi kasvitieteellinen puutarha että muita uusia yliopistorakennuksia.[8]

Tuohon aikaan puutarha oli hallinnollisesti Preussin hengellisten, kasvatuksellisten ja lääkinnällisten asioiden ministeriön (Ministerium der geistlichen, Unterrichts- und Medizinalangelegenheiten) alaisuudessa. Ministeriössä työskennellyt Friedrich Althoff antoi kasvitieteellisen puutarhan tilapäiselle johtajalle Ignaz Urbanille tehtäväksi tutkia Berliiniä ympäröivien peltomaiden soveltuvuutta puutarhan uudeksi sijoituspaikaksi. Urban löysikin pian Dahlemin kartanon mailta 41 hehtaarin suuruisen perunapellon, joka oli kaikin puolin sopiva alue uudelle puutarhalle.

Althoff onnistui houkuttelemaan Berliiniin myös aikansa johtaviin kasvitieteilijöihin kuuluvan Adolf Englerin, joka nimitettiin kasvitieteellisen puutarhan johtajaksi vuonna 1889. Urban nimitettiin samalla puutarhan varajohtajaksi. Vuonna 1895 Engler laati yhdessä arkkitehti Alfred Koernerin kanssa uuden kasvitieteellisen puutarhan suunnitelman, jonka Preussin maapäivät (Preußische Landtag) hyväksyi vuonna 1897. Rakennustyöt pääsivät alkamaan kunnolla vasta vuonna 1899, jolloin keisari hyväksyi rakennussuunnitelman. Samana vuonna kasvitieteellisen puutarhan yhteyteen perustettiin erillisenä osastona Saksan siirtomaiden kasvitieteellinen keskus (Botanische Zentralstelle für die deutschen Kolonien).

Puutarhaan rakennettiin kaksi pääsisäänkäyntiä: toinen Königin-Luise-Platzille ja toinen Unter den Eichen -kadun (tuolloin Berliner Straße) varrelle. Sisäänkäyntejä yhdistää puutarhan leikkaava päätie. Useimmat rakennukset sijaitsevat tien koillispuolella, kun taas tien lounaispuolella levittäytyy ulkopuutarha.

Jo uuden kasvitieteellisen puutarhan perustamisen aikoihin sijaitsi noin neljäsosa puutarhan alueesta Dahlemin kaupunginosassa, kun taas suurempi osa kuului Suur-Lichterfeldin (Groß-Lichterfelde) kaupunginosaan. Sekaannusta lisäsi myös se, että postialueeksi määräytyi Steglitzin kunta (Landgemeinde Steglitz).

Ensimmäiset vierailijat pääsivät käymään puutarhassa 13. huhtikuuta 1903. Puutarha oli tuolloin auki yleisölle vain muutaman tunnin, joiden aikana vierailijoita kävi 2 500.[9] Ulkopuutarha valmistui vuonna 1904, josta lähtien kasvitieteellinen puutarha oli vakituisesti avoinna yleisölle. Viralliset avajaiset pidettiin kuitenkin vasta 24. ja 25. toukokuuta vuonna 1910, kun myös kaikki rakennukset oli saatu valmiiksi.[10]

Toinen maailmansota ja jälleenrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallissosialistien valtaannousu Saksassa oli kasvitieteelliselle puutarhalle ja museolle suuri takaisku. Tieteelliselle työlle tärkeätä kansainvälistä yhteistyötä rajoitettiin huomattavasti, ja myöhemmin puutarha kärsi toisen maailmansodan taisteluissa mittavia vahinkoja.  

Sodan jälkeen liittoutuneet asettivat kasvitieteellisen puutarhan Berliinin kaupunginhallituksen alaisuuteen. Vahingoittunut puutarha avattiin osittain yleisölle jo vuoden 1945 syksyllä. Berliinin saarron aikana puutarhan maita käytettiin myös kasvisten viljelemiseen.  Yhdysvaltain taloudellisen avun turvin puutarhan jälleenrakennus aloitettiin vuonna 1949, ja ensimmäinen suuri kasvihuone (Victoriahaus) voitiinkin avata yleisölle jo vuonna 1950. Puutarhan jälleenrakennus saatiin päätökseen vasta vuonna 1968, jolloin suuren tropiikkitalon (Großes Tropenhaus) kunnostus valmistui. Kasvitieteellisen museon johdosta ja jälleenrakennuksesta vastasi vuodesta 1959 lähtien kasvitieteilijä Eva Potztal, joka nimitettiin myöhemmin myös museon johtajaksi. Museon jälleenrakennus saatiin päätökseen vasta vuonna 1987. Noin 40 vuodessa kasvitieteellinen puutarha ja museo saatiin kunnostettua sotaa edeltäneeseen kuntoonsa, mutta kokoelmasta menetettiin monia ainutlaatuisia materiaaleja pysyvästi.

Sekä kasvitieteellinen puutarha että museo liitettiin vuonna 1996 Freie Universität Berlin -yliopistoon. Ne ovat siitä lähtien toimineet yliopiston itsenäisenä erillislaitoksena.

Berliinin senaatti (Senat von Berlin) teki mittavia leikkauksia yliopiston rahoitukseen, minkä seurauksena yliopisto uhkasi vuonna 2003 sulkea kasvitieteellisen puutarhan. Vetoomus puutarhan säilyttämiseksi keräsi muutamassa kuukaudessa noin 78 000 allekirjoitusta, minkä seurauksena puutarhan toiminta sai jatkua.[11] Vuosina 2004–2009 puutarhan budjettia kuitenkin leikattiin merkittävästi, mistä johtuen kaksikymmentä puutarhurin virkaa jouduttiin lakkauttamaan.[12]

Puisto ja rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puutarhaan kuuluu myös kasvimuseo (Botanisches Museum), jossa säilytetään laajaa kasvikokoelmaa (herbaariota, Herbarium Berolinense). Kasvimuseossa on myös laaja tieteellinen kirjasto.

Puutarhan alueella on useita rakennuksia ja kasvihuoneita. Kasvihuoneiden pinta-ala on noin 6 000 m². Kasvimaantieteellisesti järjestetyn ulkotarhan pinta-ala on noin 13 hehtaaria. Puulajipuisto eli arboretum käsittää noin 14 hehtaaria.

Puutarhassa sijaitsee maailman suurin kasvihuone (Großes Tropenhaus). Rakennus on teräsrunkoinen ja se on 25 metriä korkea. Leveyttä kasvihuoneella on 25 metriä ja pituutta 60 metriä. Trooppisten kasvien takia kasvihuoneen sisäilma pidetään +30 asteessa ja ilmankosteus korkeana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Botanischer Garten und Botanisches Museum berlin.de. Viitattu 11.12.2019. (saksaksi)
  2. Willkommen im Garten | BGBM www.bgbm.org. Viitattu 11.12.2019.
  3. Humboldts Grüne Erben – 100 Jahre Botanischer Garten und Botanisches Museum in Dahlem www.berlin.de. 28.11.2014. Viitattu 11.12.2019. (saksaksi)
  4. Zur Geschichte unserer Einrichtung | BGBM www.bgbm.org. Viitattu 11.12.2019.
  5. Lustgarten www.visitberlin.de. Viitattu 11.12.2019. (saksaksi)
  6. Botanischer Garten Dahlem, Öffnungszeiten, Sehenswertes www.in-berlin-brandenburg.com. Viitattu 11.12.2019.
  7. Heinrich-von-Kleist-Park www.berlin.de. 23.7.2015. Viitattu 11.12.2019. (saksaksi)
  8. Botanischer Garten Dahlem, Öffnungszeiten, Sehenswertes www.in-berlin-brandenburg.com. Viitattu 11.12.2019.
  9. Vom Kartoffelacker zur Oase. Vor 100 Jahren konnte Berlin erstmalig den Botanischen Garten angucken. Berliner Zeitung, 12.4.2003.
  10. Zepernick, Bernhard & Karlsson, Else-Marie: Berlins Botanischer Garten. Haude & Spener, 1979.
  11. Berliner Morgenpost: Bezirke vom 8.07.2003: Botanischer Garten: 78 000 Unterschriften übergeben web.archive.org. 30.9.2007. Viitattu 15.12.2019.
  12. Berliner Morgenpost: Berlin vom 7.06.2004: Ohne Moos doch was los web.archive.org. 25.10.2006. Viitattu 15.12.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Berliinin kasvitieteellinen puutarha.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkkosivut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]