Berezinan taistelu (1812)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Berezinan taistelu (1812)
Osa Isänmaallista sotaa
Jan Hoynck van Papsendrecht: Berezinan ylitys vuonna 1812
Jan Hoynck van Papsendrecht: Berezinan ylitys vuonna 1812
Päivämäärä:

26.–29. marraskuuta 1812 (J: 14.–17. marraskuuta)

Paikka:

Studjanka (valkoven. Студзёнка), Valko-Venäjä

Lopputulos:

Venäjän voitto

Vaikutukset:

Napoleon onnistui välttämään Grande Arméen täydellisen tuhoutumisen.

Osapuolet

Flag of France.svg Ranskan keisarikunta

Flag of Russia.svg Venäjän keisarikunta

Komentajat

Flag of France.svg Napoleon I
Flag of France.svg Nicolas-Charles Oudinot
Flag of France.svg Claude-Victor Perrin

Coat of Arms of Russian Empire.svg Mihail Kutuzov
.svg Pavel Tšitšagov
Coat of Arms of Russian Empire.svg Pjotr Wittgenstein

Vahvuudet

49 000 sotilasta
40 000 jälkijoukkoa (haavoittuneet ja siviilit)[1]

64 000 sotilasta
Tšitšagov: 34 000
Wittgenstein: 30 000[1].

Tappiot

10 000 – 25 000 sotilasta ja 10 000 – 40 000 siviiliä.

6 000 – 15 000 sotilasta

Berezinan taistelu (ven. Сражение на Березине, ransk. Bataille de la Bérézina) oli Ranskan ja Venäjän armeijoiden välinen taistelu Napoleonin Venäjän-sotaretken perääntymisvaiheen aikana 26.–29. marraskuuta 1812 Berezina-joella, nykyisen Valko-Venäjän alueella. Taistelussa Napoleonin Grande Arméeta uhkasi täydellinen tuho. Ankarasta talvesta huolimatta suojasää oli heikentänyt joen jään, niin että se ei kantanut edes jalkamiestä[2]. Napoleon onnistui taitavasti harhauttamaan venäläiset ja rakennuttamaan sillat Studjankassa sekä ylittämään Berezinan taisteluykykyisten joukkojen kanssa.

Taistelun taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarutinon taistelun jälkeen Napoleon lähti Moskovasta vanhaa Kalugantietä. Grande Arméessa oli yli 90 000 sotilasta ja 569 tykkiä ja tuhansia vankkureita. Ensin marssi Ranskan marsalkka, Napolin kuningas Joachim Murat johtama ratsuväki, sitten Napoleon ja kaarti. Varakuningas Eugène de Beauharnais marssi keskellä ja Ranskan marsalkka Michel Ney komensi jälkijoukkoa Ranskan marsalkka Édouard Mortier’n ja hänen kaartinsa kanssa[3]. Parin päivän kuluttua Napoleon kääntyi oikealle, mutta Venäjän keisarikunnan armeijan komentaja kenraalimarsalkka Mihail Kutuzov oli sulkenut uuden Kalugantien. Napoleonin oli siten vetäydyttävä kohti Smolenskia vanhaa postitietä, jonka varrella ei ollut odotettavissa armeijalle täydennyksiä, koska ne oli jo tyhjennetty hyökkäysmatkalla Moskovaan.

Mаlojaroslаvetsin taistelun jälkeen 24. lokakuuta (J: 12. lokakuuta) Kutuzov seurasi pääarmeijansa kanssa Napoleonia. Vetäytyessä Grande Armée joutui kasakoiden, partisaanien ja talonpoikien jatkuvien häirintähyökkäysten kohteeksi. Ranskan armeijan Nicolas-Charles Oudinotin ja Claude Carra-Saint-Cyrin joukot oli lähetetty hyökkäämään Pietariin. Polotskissa ratsuväenkenraali Pjotr Wittgenstein esti ranskalaisten aikeet.

Napoleonin ja Kutuzovin pääarmeijat kahinoivat Vjasmassa (ven. Вязьма) 3. marraskuuta (J: 22. lokakuuta), Elnjassa (ven. Ельня) 5. marraskuuta (J: 24. lokakuuta), Dorogobužissa (ven. Дорогобуж) 7. marraskuuta (J: 26. lokakuuta), Vop-joella (ven. Вопь) 9. marraskuuta (J: 28. lokakuuta), Duhobštšinassa (ven. Духобщина 9 - 10. marraskuuta (J: 28 - 29. lokakuuta)[4].

Dorogobužiin saavuttaessa Napoleonin armeijassa laskettiin olevan noin 50 000 taistelukykyistä miestä[5]. Napoleonin armeija oli Smolenskissa 9.–14. marraskuuta (J: 28. lokakuuta - 2. marraskuuta). Kaupunki oli tuhottu ja siellä ei ollut armeijalle täydennystä. Napoleon jatkoi matkaa kohti Vilnaa. Taistelukykyinen armeija oli supistunut 40 000 mieheen ja lisäksi sitä seurasi noin 20 000 ihmisen lauma (siviilejä, haavoittuneita ja harhailijoita). Venäläiset hyökkäsivät Krasnyjn (ven. Красный) luona 16. marraskuuta (J: 4. marraskuuta). Kahden päivän aikana ranskalaiset menettivät 14 000 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja vankeina. Marsalkka Ney joutui muusta armeijasta eristetyksi ja joutui ylittämään Dneprin Krasnyjn pohjoispuolella. Jäät pettivät ja vain 900 kaikkiaan 6 000 miehestä selvisi vastarannalle. Ney liittyi vetäytyviin Napoleonin joukkoihin Oršassa [[[Valkovenäjän kieli|valkoven.]] Орша).

Venäläisille oli tulossa rintamalle vereksiä voimia Tonavan armeijan komentaja amiraali Pavel Tšitšagov lähestyi lounaasta. Hän onnistui valloittamaan Minskin, jossa olivat Napleonin varastot. Tšitšagov saapui Borisoviin, ylitti Berezinan ja valloitti kaupungin ranskalaisilta 22. marraskuuta.

Ratsuväenkernraali Pjotr Wittgenstein jatkoi etenemistä Polotskista kohti Berezinaa. Matkalla hänen joukkoaan vahvistettiin Riiasta lähetetyllä Suomenmaalaisen armeijakunnan yksiköillä. Wittgenstein lähestyi Berezinaa pohjoisesta.

“Kansansotaa”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaisissa lähteissälähde? mainitaan ulkopuolisina taistelujoukkoina pääasiassa kasakat. He kuitenkin toimivat partisaanien kanssa tiiviissä yhteistyössä. Venäläisissä lähteissä korostetaan organisoitua partisaanitoimintaa sekä talonpoikien hyvinkin raakaa ranskalaisten sotilaitten tappamista. Partisaanitoiminta johtivat mm. Aleksandr Figner, Denis Davydov, Aleksandr Seslavin ja Nikolai Kudašev, He kaikki olivat venäjän säännöllisen armeijan upseereita, jotka olivat saaneet luvan muodostaa säännöllisen armeijan sotilaista ja vapaaehtoisista osastoja häiritäkseen ja tuhotakseen ranskalaisia sekä heidän varastojaan[6].

Taistelumaasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berezinajoki Viesilovan sillalta Studjankaan päin

Borisovin (valkoven. Барысаў) kaupungista maanteitse on noin 25 kilometriä kaakkoon Studjankan (valkoven. Студзёнка) kylä. Koko alue on suhteellisen tasaista maastoa vain pienin korkeuseroin. Borisovin ja Studjankan välillä on metsää ja joki on kaukana maantiestä. Studjankan kohdalla Berezinai kulkee aivan vieressä ja joen leveys tällä kohtaa on noin 27 metriä. Vastarannalla on muutaman sadan metrin mittainen suhteellisen kovapohjainen rämeikkö ennen Brylin (valkoven. Брылі) kylää.

Taistelun osapuolet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelutapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Battle of Berezina map-fr.svg

Berezinan itärannalla olevasta Borisovin kaupungista Oudinot sai työnnettyä Tšitšagovin joen länsipuolelle 23. marraskuuta. Ylittäessään Berezinan Tšitšagov hävitytti sillan. Napoleon antoi Oudinotille käskyn harhauttaa Tšitšagov. Oudinot siirsi joukkonsa hyvän matkaa etelään Borisovista ja aloitti metsänraivauksen. Samalla hän sijoitti tykkinsä ja joukot asemiin. Tšitšagov uskoi Oudinotin valmistelevan ylitystä ja siirsi joukkonsa Oudinotia vastaan joen länsipuolelle.

Napoleon saapui pääjoukkonsa kanssa Borisoviin luultavasti 24. marraskuuta. Ranskalaiset olivat löytäneet sopivan ylityspaikan Studjankan kohdalta, jonne pääsi teitä pitkin vain Borisovista. Valinnallaan Napoleon halusi viivyttää pohjoisesta lähestyvää Wittgensteinia. Napoleonin onneksi hänen sillanrakennus- ja pioneeritarvikkeitaan kuljettanut kenraali ei ollut hävittänyt kuormastoaan aiemman käskyn mukaan. Kaikkiaan noin 400 pioneeria rakensi kaksi siltaa jäisessä vedessä kahlaten. Yksi silta oli tarkoitettu sotilaitten ja siviilien ylittämiseen ja toinen tykistölle ja kuormastoille.

Siltojen rakentamisen aikana Victor ja Davout pidättelivät venäläisiä valehyökkäyksin. Oudinot ja hänen 11 000 miestään ylittivät Berezinan 26. marraskuuta ja siirtyivät länsirannalle. Rannalla olleet vähäiset venäläiset joukot työnnettiin pois. Victor linnoittautui itärannalla suojaamaan joen ylitystä. Napoleon itse ylitti Berezinan 27. marraskuuta kaartin kanssa. Siviilit yrittivät tunkeutua silloille mutta Victorin sotilaat estivät sinne pääsyn.

Tšitšagov tajusi 28. marraskuuta virheensä ja käänsi joukkonsa pohjoiseen Wittgensteinin ja Kutuzovin aloittaessa hyökkäyksen ranskalaisia vastaan. Venäläiset kohdistivat tykistötulensa siltoihin ja niitä jouduttiin jatkuvasti korjaamaan. Davout ja varakuningas Eugéne ylittivät Berezinan, jonka länsirannalla Oudinot ja Ney taistelivat kasvavaa venäläisjoukkoa vastaan. Oudinot haavoittui ja Ney otti armeijakunnan komentoonsa.

Wittgensteinin tykit saivat aikaan suurta tuhoja ylitystä odottavissa siviileissä, jotka lähtivät ryntäämään silloille murtaen niistä toisen. Ihmisiä joutui veden varaan. Victor odotti puoleenyöhön ja ylitti 29. marraskuuta väkisin jäljellä olevine joukkoineen Berezinan. Napoleon määräsi saman tien sillat poltettavaksi huolimatta suuresta joukosta siviileitä, jotka olivat edelleen sillalla ja itärannalla. Siviilit jäivät suojatta kasakoiden jalkoihin ja heistä monet surmattiin.

Tappioiden arviointia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaiset, venäläiset ja englantilaiset historioitsijat[7] ovat esittäneet toisistaan poikkeavia tappiolukuja. Ohessa ovat historioitsijoiden pienimmät ja suurimmat arviot. Ranskan puolelta kuoli tai haavoittui 10 000 – 25 000 sotilasta ja 10 000 – 40 000 siviiliä. Venäjän puolelta kuoli tai haavoittui 6 000 – 15 000.

Taistelun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätien varrella oleva muistomerkki
Studjankan kylässä oleva muistomerkki

Berezinan jälkeen Napoleonin Venäjän sotaretki oli käytännöllisesti katsoen ohi. Smarhonissa (valkoven. Смаргонь) Napoleon luovutti armeijan johdon Muratille ja lähti itse Pariisiin 2. joulukuuta.

Venäjän sotaretken tappiot olivat huikeat. Ranskalaisten saavuttua Puolaan arvellaan vain 50 000 miehen selvinneen alkuperäisestä lähes 600 000 miehestä.[8]. Useat historioitsijat ovat antaneet jopa hyvinkin paljon alhaisempia arvioita.

Talvi ja taistelut olivat raskaita myös venäläisille. Kutuzov oli täydentänyt armeijaansa ja Tarutinosta lähtiessään hänellä oli noin 97 000 miestä ja 662 tykkiä. Vilnaan saavuttuaan armeijassa oli noin 27 000 miestä ja 237 tykkiä.[9].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tulard, Jean - "Dictionnaire Napoléon”; Librairie Artème Fayard, 1999, ISBN 2-213-60485-1
  2. Lindqvist, Herman: Napoleon. Norstdts, 2004. ISBN 951-0-30810-2.
  3. Lindqvist, Herman: Napoleon, s. 448-449. Norstdts, 2004. ISBN 951-0-30810-2.
  4. К.А. Залесский, О.В. Сухарева, А.А. Фетисов: Историа войн Россия. Астрель, 2007. ISBN 978-5-271-15283-2.
  5. Tarle, Jevgeni: Napoleon. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1946.
  6. Tarle, Jevgeni: Napoleon. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1946.
  7. Marley, E. J., Jacques Garnier, Tulard, Jean , Богданович М. И., Alain Pigeard, Отечественная война 1812 года. Энциклопедия, Richard K. Riehn, J. Tarle
  8. http://www.napoleon-series.org/ Section Battles and Campains. Anthony Kuhn: Rivers and the Destruction of Napoleon’s Grand Army
  9. Tarle, Jevgeni: Napoleon. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1946.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]