Berezinan taistelu (1812)
| Berezinan taistelu (1812) | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Isänmaallista sotaa | |||||||||
.jpg) Jan Hoynck van Papsendrecht: Berezinan ylitys vuonna 1812
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
49 000 sotilasta |
64 000 sotilasta | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
10 000 – 25 000 sotilasta ja 10 000 – 40 000 siviiliä. |
6 000 – 15 000 sotilasta | ||||||||
Berezinan taistelu (ven. Сражение на Березине, ransk. Bataille de la Bérézina) oli Ranskan ja Venäjän armeijoiden välinen taistelu Napoleonin Venäjän-sotaretken perääntymisvaiheen aikana 26.–29. marraskuuta 1812 Berezina-joella, nykyisen Valko-Venäjän alueella. Taistelussa Napoleonin Grande Arméeta uhkasi täydellinen tuho. Ankarasta talvesta huolimatta suojasää oli heikentänyt joen jään, niin että se ei kantanut edes jalkamiestä[2]. Napoleon onnistui taitavasti harhauttamaan venäläiset ja rakennuttamaan sillat Studjankassa sekä ylittämään Berezinan taisteluykykyisten joukkojen kanssa.
Taistelun taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarutinon taistelun jälkeen Napoleon lähti Moskovasta vanhaa Kalugantietä. Grande Arméessa oli yli 90 000 sotilasta ja 569 tykkiä ja tuhansia vankkureita. Ensin marssi Ranskan marsalkka, Napolin kuningas Joachim Murat johtama ratsuväki, sitten Napoleon ja kaarti. Varakuningas Eugène de Beauharnais marssi keskellä ja Ranskan marsalkka Michel Ney komensi jälkijoukkoa Ranskan marsalkka Édouard Mortier’n ja hänen kaartinsa kanssa[3]. Parin päivän kuluttua Napoleon kääntyi oikealle, mutta Venäjän keisarikunnan armeijan komentaja kenraalimarsalkka Mihail Kutuzov oli sulkenut uuden Kalugantien. Napoleonin oli siten vetäydyttävä kohti Smolenskia vanhaa postitietä, jonka varrella ei ollut odotettavissa armeijalle täydennyksiä, koska ne oli jo tyhjennetty hyökkäysmatkalla Moskovaan.
Mаlojaroslаvetsin taistelun jälkeen 24. lokakuuta (J: 12. lokakuuta) Kutuzov seurasi pääarmeijansa kanssa Napoleonia. Vetäytyessä Grande Armée joutui kasakoiden, partisaanien ja talonpoikien jatkuvien häirintähyökkäysten kohteeksi. Ranskan armeijan Nicolas-Charles Oudinotin ja Claude Carra-Saint-Cyrin joukot oli lähetetty hyökkäämään Pietariin. Polotskissa ratsuväenkenraali Pjotr Wittgenstein esti ranskalaisten aikeet.
Napoleonin ja Kutuzovin pääarmeijat kahinoivat Vjasmassa (ven. Вязьма) 3. marraskuuta (J: 22. lokakuuta), Elnjassa (ven. Ельня) 5. marraskuuta (J: 24. lokakuuta), Dorogobužissa (ven. Дорогобуж) 7. marraskuuta (J: 26. lokakuuta), Vop-joella (ven. Вопь) 9. marraskuuta (J: 28. lokakuuta), Duhobštšinassa (ven. Духобщина 9–10. marraskuuta (J: 28–29. lokakuuta)[4].
Dorogobužiin saavuttaessa Napoleonin armeijassa laskettiin olevan noin 50 000 taistelukykyistä miestä[5]. Napoleonin armeija oli Smolenskissa 9.–14. marraskuuta (J: 28. lokakuuta – 2. marraskuuta). Kaupunki oli tuhottu ja siellä ei ollut armeijalle täydennystä. Napoleon jatkoi matkaa kohti Vilnaa. Taistelukykyinen armeija oli supistunut 40 000 mieheen ja lisäksi sitä seurasi noin 20 000 ihmisen lauma (siviilejä, haavoittuneita ja harhailijoita). Venäläiset hyökkäsivät Krasnyjn (ven. Красный) luona 16. marraskuuta (J: 4. marraskuuta). Kahden päivän aikana ranskalaiset menettivät 14 000 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja vankeina. Marsalkka Ney joutui muusta armeijasta eristetyksi ja joutui ylittämään Dneprin Krasnyjn pohjoispuolella. Jäät pettivät ja vain 900 kaikkiaan 6 000 miehestä selvisi vastarannalle. Ney liittyi vetäytyviin Napoleonin joukkoihin Oršassa (valkoven. Орша).
Venäläisille oli tulossa rintamalle vereksiä voimia, koska Tonavan armeijan komentaja amiraali Pavel Tšitšagov lähestyi lounaasta. Hän onnistui valloittamaan Minskin, jossa olivat Napleonin varastot. Tšitšagov saapui Borisoviin, ylitti Berezinan ja valloitti kaupungin ranskalaisilta 22. marraskuuta.
Ratsuväenkernraali Pjotr Wittgenstein jatkoi etenemistä Polotskista kohti Berezinaa. Matkalla hänen joukkoaan vahvistettiin Riiasta lähetetyllä Suomenmaalaisen armeijakunnan yksiköillä. Wittgenstein lähestyi Berezinaa pohjoisesta.
“Kansansotaa”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskalaisissa lähteissälähde? mainitaan ulkopuolisina taistelujoukkoina pääasiassa kasakat. He kuitenkin toimivat partisaanien kanssa tiiviissä yhteistyössä. Venäläisissä lähteissä korostetaan organisoitua partisaanitoimintaa sekä talonpoikien hyvinkin raakaa ranskalaisten sotilaitten tappamista. Partisaanitoiminta johtivat muun muassa Aleksandr Figner, Denis Davydov, Aleksandr Seslavin ja Nikolai Kudašev. He kaikki olivat Venäjän vakituisen armeijan upseereita, jotka olivat saaneet luvan muodostaa vakituisen armeijan sotilaista ja vapaaehtoisista osastoja häiritäkseen ja tuhotakseen ranskalaisia sekä heidän varastojaan[6].
Taistelumaasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Borisovin kaupungista maanteitse on noin 25 kilometriä kaakkoon Studjankan (valkoven. Студзёнка) kylä. Koko alue on suhteellisen tasaista maastoa vain pienin korkeuseroin. Borisovin ja Studjankan välillä on metsää ja joki on kaukana maantiestä. Berezina kulkee aivan Studjankan vierestä ja joen leveys tällä kohtaa on noin 27 metriä. Vastarannalla on muutaman sadan metrin mittainen suhteellisen kovapohjainen rämeikkö ennen Brylin (valkoven. Брылі) kylää.lähde?
Taistelun osapuolet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- I armeijakunta: Komentaja Ranskan marsalkka Louis-Nicolas Davout
- II armeijakunta: Komentaja Ranskan marsalkka Nicolas-Charles Oudinot
- III armeijakunta: Komentaja Michel Ney
- IV armeijakunta: Komentaja varakuningas Eugène de Beauharnais
- IX armeijakunta: Komentaja Ranskan marsalkka Claude-Victor Perrin
Venäläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tonavan armeija: Komentaja amiraali Pavel Tšitšagov
- I jalkaväkiarmeijakunta: Komentaja ratsuväen kenraali Pjotr Wittgenstein
Taistelutapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Berezinan itärannalla olevasta Borisovin kaupungista Oudinot sai työnnettyä Tšitšagovin joen länsipuolelle 23. marraskuuta. Ylittäessään Berezinan Tšitšagov hävitytti sillan. Napoleon antoi Oudinotille käskyn harhauttaa Tšitšagov. Oudinot siirsi joukkonsa hyvän matkaa etelään Borisovista ja aloitti metsänraivauksen. Samalla hän sijoitti tykkinsä ja joukot asemiin. Tšitšagov uskoi Oudinotin valmistelevan ylitystä ja siirsi joukkonsa Oudinotia vastaan joen länsipuolelle.
Napoleon saapui pääjoukkonsa kanssa Borisoviin luultavasti 24. marraskuuta. Ranskalaiset olivat löytäneet sopivan ylityspaikan Studjankan kohdalta, jonne pääsi teitä pitkin vain Borisovista. Valinnallaan Napoleon halusi viivyttää pohjoisesta lähestyvää Wittgensteinia. Napoleonin onneksi hänen sillanrakennus- ja pioneeritarvikkeitaan kuljettanut kenraali ei ollut hävittänyt kuormastoaan aiemman käskyn mukaan. Kaikkiaan noin 400 pioneeria rakensi kaksi siltaa jäisessä vedessä kahlaten. Yksi silta oli tarkoitettu sotilaitten ja siviilien ylittämiseen ja toinen tykistölle ja kuormastoille.
Siltojen rakentamisen aikana Victor ja Davout pidättelivät venäläisiä valehyökkäyksin. Oudinot ja hänen 11 000 miestään ylittivät Berezinan 26. marraskuuta ja siirtyivät länsirannalle. Rannalla olleet vähäiset venäläiset joukot työnnettiin pois. Victor linnoittautui itärannalla suojaamaan joen ylitystä. Napoleon itse ylitti Berezinan 27. marraskuuta kaartin kanssa. Siviilit yrittivät tunkeutua silloille mutta Victorin sotilaat estivät sinne pääsyn.
Tšitšagov tajusi 28. marraskuuta virheensä ja käänsi joukkonsa pohjoiseen Wittgensteinin ja Kutuzovin aloittaessa hyökkäyksen ranskalaisia vastaan. Venäläiset kohdistivat tykistötulensa siltoihin ja niitä jouduttiin jatkuvasti korjaamaan. Davout ja varakuningas Eugéne ylittivät Berezinan, jonka länsirannalla Oudinot ja Ney taistelivat kasvavaa venäläisjoukkoa vastaan. Oudinot haavoittui ja Ney otti armeijakunnan komentoonsa.
Wittgensteinin tykit saivat aikaan suurta tuhoja ylitystä odottavissa siviileissä, jotka lähtivät ryntäämään silloille murtaen niistä toisen. Ihmisiä joutui veden varaan. Victor odotti puoleenyöhön ja ylitti 29. marraskuuta väkisin jäljellä olevine joukkoineen Berezinan. Napoleon määräsi saman tien sillat poltettavaksi huolimatta suuresta joukosta siviileitä, jotka olivat edelleen sillalla ja itärannalla. Siviilit jäivät suojatta kasakoiden jalkoihin ja heistä monet surmattiin.
Tappioiden arviointia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskalaiset, venäläiset ja englantilaiset historioitsijat[7] ovat esittäneet toisistaan poikkeavia tappiolukuja. Ohessa ovat historioitsijoiden pienimmät ja suurimmat arviot. Ranskan puolelta kuoli tai haavoittui 10 000 – 25 000 sotilasta ja 10 000 – 40 000 siviiliä. Venäjän puolelta kuoli tai haavoittui 6 000 – 15 000.
Taistelun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Berezinan jälkeen Napoleonin Venäjän sotaretki oli käytännöllisesti katsoen ohi. Smarhonissa (valkoven. Смаргонь) Napoleon luovutti armeijan johdon Muratille ja lähti itse Pariisiin 2. joulukuuta.
Venäjän sotaretken tappiot olivat huikeat. Ranskalaisten saavuttua Puolaan arvellaan vain 50 000 miehen selvinneen alkuperäisestä lähes 600 000 miehestä.[8]. Useat historioitsijat ovat antaneet jopa hyvinkin paljon alhaisempia arvioita.
Talvi ja taistelut olivat raskaita myös venäläisille. Kutuzov oli täydentänyt armeijaansa ja Tarutinosta lähtiessään hänellä oli noin 97 000 miestä ja 662 tykkiä. Vilnaan saavuttuaan armeijassa oli noin 27 000 miestä ja 237 tykkiä.[9].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Tulard, Jean – "Dictionnaire Napoléon”; Librairie Artème Fayard, 1999, ISBN 2-213-60485-1
- ↑ Lindqvist, Herman: Napoleon. Norstdts, 2004. ISBN 951-0-30810-2.
- ↑ Lindqvist, Herman: Napoleon, s. 448–449. Norstdts, 2004. ISBN 951-0-30810-2.
- ↑ К.А. Залесский, О.В. Сухарева, А.А. Фетисов: Историа войн Россия. Астрель, 2007. ISBN 978-5-271-15283-2.
- ↑ Tarle, Jevgeni: Napoleon. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1946.
- ↑ Tarle, Jevgeni: Napoleon. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1946.
- ↑ Marley, E. J., Jacques Garnier, Tulard, Jean , Богданович М. И., Alain Pigeard, Отечественная война 1812 года. Энциклопедия, Richard K. Riehn, J. Tarle
- ↑ http://www.napoleon-series.org/ Section Battles and Campains. Anthony Kuhn: Rivers and the Destruction of Napoleon’s Grand Army
- ↑ Tarle, Jevgeni: Napoleon. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1946.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mikaberidze, Alexander: Napoleon's Great Escape: The Battle of the Berezina. Lontoo: Pen and Sword, 2010. ISBN 978-1-84415-920-8. (englanniksi)
- Fillion, Alain: La Bérézina racontée par ceux qui l'ont vécue : 26, 27, 28 et 29 novembre 1812', s. 322. France-Empire, 2005. ISBN 978-2-7048-1011-6. (ranskaksi)
- Sotakatsaus arkiston kuvaus Berezinan taistelusta (venäjäksi)
Ostrovno 1812 | Kljastitsy 1812 | Smolensk 1812 | Polotsk 1812 | Valutino 1812 | Borodino 1812 | Tarutino 1812 | Malojaroslavetš 1812 | Polotsk (toinen) 1812 | Žasniki 1812 | Vjazma 1812 | Smoliani 1812 | Krasnoi 1812 | Berezina 1812 | Lützen 1813 | Bauzen 1813 | Großbeeren 1813 | Katzbach 1813 | Dresden 1813 | Kulm 1813 | Dennewitz 1813 | Leipzig 1813 | Hanau 1813 | Sehested 1813 | Brienne 1814 | La Rothière 1814 | Mincio 1814 | Champaubert 1814 | Montmirail 1814 | Château-Thierry 1814 | Vauchamps 1814 | Mormans 1814 | Montereau 1814 | Bar-sur-Aube 1814 | Craonne 1814 | Laon 1814 | Reims 1814 | Arcis-sur-Aube 1814 | La Fère-Champenoise 1814 | Montmartre 1814 | Pariisi 1814
| ||||||||||||||
