Beninin kansantasavalta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Beninin kansantasavalta
République populaire du Bénin
1975–1990
Flag of Benin (1975-1990).svg Emblem of the People's Republic of Benin.svg
lippu vaakuna

Benin (orthographic projection with inset).svg
Beninin kansantasavallan sijainti

Valtiomuoto marxilais-leniniläinen yksipuoluejärjestelmä
Presidentti Mathieu Kérékou (1975–1990)
Pääkaupunki Porto-Novo
Väkiluku (1990) 5 001 271[1]
– väestötiheys 44 / km²
Historia
– coup d’état 26. lokakuuta 1972
– perustettiin 30. marraskuuta 1975
– purettiin 1. maaliskuuta 1990
Kielet ranska, joruba ja fon
Valuutta Länsi-Afrikan CFA-frangi
Motto Prolétaires de tous les pays, unissez-vous
Kansallislaulu L’Aube Nouvelle
Edeltäjä Dahomeyn tasavallan lippu Dahomeyn tasavalta
Seuraaja  Benin

Beninin kansantasavalta (ransk. République populaire du Bénin) oli sosialistinen valtio Guineanlahdella Afrikassa, josta tuli lopulta nykypäivän Beninin tasavalta. Kansantasavalta perustettiin 30. marraskuuta 1975, vuoden 1972 Dahomeyn tasavallan vallankaappauksen jälkeen. Valtion marxismi-leninismi lakkautettiin vuonna 1989 ja Beninin kansantasavalta kesti 1. maaliskuuta 1990 laadittuun uuden perustuslain laatimiseen asti.[2][3]

Beninin kansantasavallan aikaa kutsutaan myös "vallankumoukselliseksi ajaksi". Se alkoi vallankumouksen alusta vuonna 1972 ja päättyi, kun taloudelliset vastukset, sekä etniset ja poliittiset vaikeudet pakottivat Mathieu Kérékoun lopettamaan diktatuurin. Kansalliskongressi kutsuttiin koolle uuden vapauden ja toivon nimissä.[4]

Vallankumouksellisen ajan vallankumouksellisen kansalliskokouksen edustajia kutsuttiin kansankoimissaareiksi (comissaires du peuple).[5]

Alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1960 – 1989 Benin koki kuusi vallankaappausta, seitsemän kansallista perustuslakia ja 11 presidenttiä, joista kuusi oli sotilaita viisi siviiliä.[6] Vuoden 1972 kaappaus ei aluksi poikennut aikaisemmista Dahomeyn sotilasvallankaappauksista. Sitä johti neljä sotilasjohtajaa etelärannikolla sijaitsevasta Ouidahin kasarmista. Siihen liittyi myös Luoteis-Dahomeyn somba-kansaan kuuluva majuri Mathieu Kérékou, josta tuli uuden hallinnon johtaja. Vallan kaapanneet erottivat välittömästi kaikki aikaisemmin johtavissa asemissa olleet, ja etnisesti politisoituneet vanhemmat upseerit, sekä sulkivat kotiarestiin maan poliittisten johtajien triumviraatin.

Uuden hallinnon ideologia oli aluksi vähäistä, mutta vuonna 1974 tapahtuneet kansallistamiset ja maan nimeäminen Beninin kansantasavallaksi näyttivät suuntaa. Vuoteen 1977 mennessä suurin osa taloudesta ja sosiaalitoimesta oli valtion kontrollissa. Ulkomainen riskipääoma kuivui kokoon täysin maan siirryttyä sosialismiin.

Armeijassa, hallinnossa, lainsäädännössä ja koulutuksessa, sekä maan poliittisen vallan järjestämisessä toteutettiin uudelleenjärjestelyjä. Uudessa perustuslaissa säädettiin siviili- ja sotilashallinto, sekä Kérékoun asema uuden marxilais-leniniläisen puolueen (Parti de la Révolution Populaire di Bénin, PRPB) johtajana. Kansankomissaareista koostuva parlamentti valittiin yhden puolueen ehdokkaista.

Maa suuntautui ideologisesti ja diplomaattisesti Itään, ja Benin alkoi saada valtion pääomaa ja teknistä apua sosialistimaista.[7] Kérékou perusti suhteet Kiinan kansantasavaltaan, Pohjois-Koreaan ja Libyaan.[8]

Place du Souvenir eli muistojen aukio, entinen Marttyyrien aukio Cotonoussa on omistettu vuoden 1977 vallankappausyrityksen uhreille. Veistoksen tekivät pohjoiskorealaiset taiteilijat.

Palkkasotureiden hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mathieu Kérékoun syrjäyttämiseen suunnattu hyökkäys tapahtui 16. tammikuuta vuonna 1977. 80 Marokossa koulutettua palkkasoturia laskeutui lentokoneella Cotonoun kentälle. Palkatut olivat eurooppalaisia ja afrikkalaisia. Operation Crevetteksi (katkarapu) nimettyä hyökkäystä johti tunnettu palkkasoturi Bob Denard. Yllätyshtyökkäys epäonnistui, koska tiedustelutiedot olivat virheellisiä. Presidentti ei ollut hyökkäyshetkellä paikalla palatsissaan ja pohjoiskorealaiset sotilaat olivat juuri kouluttaneet suuren turvajoukon presidentille. Valtaajista kaksi kuoli ja kaksi haavoittui. Ryhmän suunnitelmat ja kirjanpito jäivät vahingossa Beniniin ja joukko onnistui pakenemaan lentokoneellaan. Hyökkäystä tukivat Ranska ja Marokko. Mathieu Kérékou selvisi myös useista muista vallankaappauyrityksistä.[8]   

Hyökkäyksen jälkeenkin Beninin suhteet Ranskaan pysyivät suhteellisen tasapainoisina.[7]

Ideologinen hallitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beninin vallankumous aiheutti vakavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaurioilla. Resurssien tuhlaus sai maan melko pian polvilleen. Se oli kohtuullisempi kuin muissa maissa tapahtuneet vastaavat vallankumoukset. Vuonna 1981 Amnesty International arvioi, että Beninissä oli 100 poliittista vankia, ja ihmisoikeuksia kunnioitettiin enemmän kuin sellaisissa maissa, joiden poliittinen järjestelmä oli vähemmän ristiriitainen.

Cotonoussa vuonna 1975 paljastettu neuvostolittolaisten suunnittelema Etoile Rouge (Punatähti) on eräs Beninin kansantasavallan ajan suuria monumentteja.

Huolimatta julmuudesta Kérékoun hallinnolla oli saavutuksia verrattuna maan aikaisempiin sotilashallinnon interregnumeihin. Kérékoun hallinto edusti maan pohjoisosaa ja se oli pysyvä. Aluksi maan talous menestyi, jolloin rakennettiin teitä ja turistipaikkoja, kehitettiin pienviljelyä ja teollista maanviljelyä, sekä koneellistettiin maataloutta maan pohjoisosissa, jossa sitä oli aikaisemmin ollut vähän. Puuvillan tuotanto lisääntyi huomattavasti.

Marxilaisuuden omaksuminen ei tuonut Beniniin kultasuonta, vaikka joitakin projekteja, kuten kiinalaisten rakentamaa urheilustadionia Cotonoussa, ei olisi voitu rakentaa ilman ulkomaista panostusta. Uusi ideologia ei tuonut juurikaan rauhallisuutta yhteiskuntaan, vaikka aikaisemman siviilihallinnon aikanakin ammattiyhdistys, intellektuellit ja nuoriso olivat tarjonneet äänekkään opposition jokaiselle hallinnolle. Kérékou osoittautui keskitien kulkijaksi, joka tasapainotteli ideologisten ja etnisten klikkien välillä. Vasemmisto syytti häntä ”sosialistisen vilpittömyyden” puutteesta ja oikeisto ideologisesta alistamisesta ja talouden staattisuudesta.

Beninin pisimpään jatkunut hallinto muistetaan upseeriston halukkuudesta käyttää raakaa voimaa tai mitä tahansa muita keinoja vallassa pysyäkseen tai saadakseen selville opposition johtajia kontrollointi- ja vakoilujärjestelmän avulla.

Koulutusjärjestelmän uudistus (l´Ecole Nouvelle) johti koulutettujen opettajien suuren määrän muuttoon naapurimaihin, jota seurasi koulutustavoitteiden vakava heikentyminen. Myös monet julkisen hallinnon virkailijat halusivat jättää maan vuoden 1975 jälkeen ja 1980-luvun puolessa välissä. Maan väestönkasvu hidastui noin kymmen vuoden ajaksi.[7]

Noitavainot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouksellisena aikana Beninissä pyrittiin toteuttamaan maan modernisoitumista etsimällä ja vangitsemalla maassa olevia noitia. Valtio tuki modernia vallankumouksellisuutta ja tuomitsi noidat taantumuksellisina. Noitien ajojahdissa oli kuitenkin ristiriitaista se, että kun valtio myönsi luvan moraalisesti kyseenalaisille kulttien johtajille, he tulivat osaksi okkultismia, jota he yrittivät ehkäistä.[9]

Kérékoun uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös valtion johtajan uskonnollinen asema vaihteli. Katoliseksi kasvatettu Kérékou ilmoitti kääntyneensä muslimiksi vuonna 1980 vieraillessaan Libyassa ja vaihtaneensa etunimekseen Ahmed, mutta alkoi taas myöhemmin käyttämään etunimeä Mathieu. On arveltu, että muutoksen takana oli yritys miellyttää Libyan johtajaa Muammar Gaddafia ja saada taloudellista ja sotilaallista apua. Vaihtoehtoisesti on esitetty, että huhun on julkaissut joku presidentin vastustaja hallintoa heikentääkseen.[10] Myöhemmin Kérékou siirtyi taas kristityksi ja helluntailaiseksi.[11] Kérékouta kutsuttiin nimellä ”kameleontti”.[12]   

Vuonna 1985 valmistunut kenraali Mathieu Kérékoun ystävyysstadion Cotonoussa on kiinalaisten rahoittama ja rakentama.

Talouden sortuminen ja romahdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osittain Länsi-Afrikan kuivuuden takia, mutta pääosin holhoamisen ja laajentuneen julkisen sektorin huonon johtamisen vuoksi Beninin talous sortui nopeasti 1970-luvulla. Benin jäi erääksi maailman köyhimmistä maista, viennin osuus oli vähemmän kuin 18 prosenttia tuonnista. Jo siviilihallinnon aikana esiintynyt korruptio tuli pian elämäntavaksi sotilashallinnon alla.

Vuonna 1981 maan talous romahti. Valtion palkkalistoilla olevat rasittivat valtion budjettia 92 prosenttiin asti ja valtionyhtiöt olivat alijäämäisiä. ”Vallankumouksellinen” kokeilu oli ohi. Seuraavana vuonna lopetettiin useita valtion yhtiöitä ja toisia yksityistettiin, mutta joitakin järjestettiin sekatalousyhtiöiksi. Kérékou vannoi valtion rajoitettua osuutta talouteen, ja aneli aktiivisesti länsimaisia riskipääomia. Heikkoa talousnäkymää 1980-luvulla lievittivät jonkin verran tulot Sèmèn merellä sijaitsevista öljylähteistä. Norjalaisbeniniläinen yhtiö oli jonkin aikaa valtion pääasiallinen tulonlähde.

Valtion pienet tulot pakottivat Kérékoun tarjoamaan 1980-luvun puolessa välissä ydinjätteiden sijoitussopimusta Beniniin vain kymmenesosalla verrattuna muihin Afrikan maihin. Kun paljastui, että jätteet varastoitaisiin Abomeyhin, fon-viranomaiset nousivat kapinaan, jonka myötä kasvoi paine siihen, että armeija puuttuisi peliin. Hallinto oli menettänyt kaiken luottamuksen maan etelärannikolla, jossa se nähtiin korruptoituneena pohjoisen militokratiana. Rannikon kaupungeissa kasvoi tyytymättömyys, kun julkisten virkojen palkanmaksu myöhästyi yhä useammin.[7]

Siirtyminen demokratiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun palkkoja ei oltu maksettu useaan kuukauteen ja taloudelliset ja sosiaaliset olot heikkenivät, työläiset alkoivat kiinnittää huomiota opiskelijoiden viestiin, jonka mukaan olisi päästävä eroon Kérékousta ja hänen valtaklikistään. Viha ja tyytymättömyys kasvoi sekä siviiliväestön, että sotilaiden keskuudessa. Jotkut sotilasjohtajat syyttivät siviileitä siitä, että he olivat vieneet maan taloudelliseen umpikujaan. Kérékou päätti kutsua koolle kansallisen kongressin ja sotilasjohto havaisi mahdollisuuden pelastaa maa ja kasvonsa.

Aloite poliittisen järjestelmän avaamiseen tuli hallitsevan puolueen taholta, ja aluksi oli tarkoitus aloittaa kosmeettisia muutoksia. Vaikka sotilasjohto oli pystynyt estämään maan luisumisen kaaokseen, 1980-luvun lopulla talouden tila oli niin heikko, että oli vaikea ylistää sotilasvaltaa. Armeija oli kärsinyt paljon enemmän kuin aikaisempien sotilashallintojen aikana, ja demokratisoinnin vastustaminen olisi ollut järjetöntä.

Helmikuun 19. päivänä vuonna 1990 hotelli PLM-Aledjossa Cotonoussa kokoontui Conférence Nationale, jossa keskusteltiin avoimesti Beninin taloudellisesta tilanteesta ja ehdotettiin ratkaisuja umpikujaan. Mukana oli edustajia ammattiyhdistysliikkeestä, hallituksesta ja armeijasta, mutta siinä oli myös maasta paenneita oppositioryhmien edustajia, joiden mukana oli kielletty, Kanadasta käsin toiminut Beninin kommunistinen puolue, entisiä presidenttejä ja edustajia beniniläisten yhteisöistä ulkomailla.

Keskustelun lopputuloksena oli syytekirjelmä kaikkia Kérékoun 18 vuotta jatkuneen hallinnon puolia kohtaan. Kokous vaati itselleen perustuslakia säätävän kokouksen roolin, joka oli valmis valmistelemaan perustuslain ja ohjaamaan maan siirtymään monipuoluevaaleihin ja siviilihallintoon.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Benin Population Worldometers. Viitattu 8.9.2017. (englanniksi)
  2. Benin Flags of the World. Viitattu 7.9.2017. (englanniksi)
  3. A short history of the People’s Republic of Benin (1974 - 1990) Socialist Appeal. Viitattu 7.9.2017. (englanniksi)
  4. Houngnikpo, Maturin C ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 311. The Scarecrow Press, 2013.
  5. Houngnikpo, Maturin C ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 288. The Scarecrow Press, 2013.
  6. Chris Alden, Daniel Large: New Directions in Africa–China Studies. Routledge, 2018-07-17. ISBN 978-1-351-66828-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.6.2021). en
  7. a b c d e Houngnikpo, Maturin C ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 8-12. The Scarecrow Press, 2013.
  8. a b In 1977, 80 Mercenaries Nearly Took Over Benin warisboring.com. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  9. Jeffrey Kahn: Policing 'Evil': State-sponsored Witch-hunting in the People's Republic of Bénin. Journal of Religion in Africa, 2011, nro 1, s. 4–34. ISSN 0022-4200. Artikkelin verkkoversio.
  10. Benin's 'magical' leader news.bbc.co.uk. 20.8.2003. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  11. Benin Country Report Bertelsmann Transformation Index (BTI) 2008. 2008. Bertelsmann Stiftung.
  12. Benin's 'chameleon' ex-president Kerekou dies at 82 news.yahoo.com. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)