Malla Malmivaara

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Belle Who)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malla Malmivaara
Henkilötiedot
Syntynyt10. joulukuuta 1982 (ikä 41)
Jyväskylä
Näyttelijä
Aktiivisena 2005–
Merkittävät roolit Mirccu
(Likainen pommi)
Kirsi Lundberg
(Mustat lesket)
Ulla Sjölund
(Kimmo)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Malla Malmivaara, taiteilijanimiä Malla ja Belle Who, (s. 10. joulukuuta 1982 Jyväskylä[1][2]) on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hänen etunimensä oli alkujaan Laura, mutta hän on muuttanut sen myöhemmin Mallaksi välttyäkseen sekoittumasta pikkuserkkuunsa, näyttelijä-laulaja Laura Malmivaaraan.[3] Malmivaara pääsi sisään Teatterikorkeakouluun ensimmäisellä yrittämällä.[4] Malmivaara esiintyi Putouksen kahdennellatoista kaudella vuonna 2020.[5] Muusikkona Malla Malmivaara on käyttänyt taiteilijanimiä Malla ja Belle Who. Hän on julkaissut kummallakin nimellä yhden albumin.[6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malla Malmivaaran isä on sellisti Juha Malmivaara, jonka kanssa Malla asui vanhempien erottua.[7][8] Hänen kasvattiäitinsä on näyttelijä Hanna Liinoja. Hänen enonsa on näyttelijä Tapio Liinoja. Näyttelijä Miika Laakso on hänen velipuolensa, heillä on yhteinen äiti. Näyttelijä Laura Malmivaara ja jääkiekkoilija Olli Malmivaara ovat hänen pikkuserkkujaan.[9]

Malla kuuluu suomalaiseen Malmivaaran pappissukuun.[10] Malmivaaralla on kaksi lasta. Hänen elämänkumppaninsa on kitaristi-laulaja Boris Nordin.[11]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
2005 Tyttö sinä olet tähti Isukin tyttöystävä
Game Over
2006 Pohjaväri
2009 Vasha Angelina
Kielletty hedelmä Eeva
Jalil
United We Stand
2010 Veijarit Rita
2011 Likainen pommi Mirccu
2013 Vuonna 85 Karoliina
Sydänten kieli
Ella ja kaverit 2 – Paterock Elviira
2017 Kaiken se kestää Ulla
2018 Kaikki oikein Iina
Olavi Virta Irene

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Sarja Rooli
2007 Pelkkää lihaa Milla
2008 Lemmen leikit Matilda Rundqvist
Suojelijat Nina
Sitoutumisen alkeet Janita
Uutishuone Helena Mäntylä
2009 Helppo elämä Lupu
2010 Hiphop Hamlet nainen kotona
2012 Helsingin herra Sari
2013 Kansan mies Jatta Lindfors
2014–2016 Mustat lesket Kirsi Lundberg
2014 Nymfit Frida Fredriksdottir
2014–2017 Kimmo Ulla Sjölund
2016 Kynsin hampain Alexa
2018 Kolmistaan Helinä
2018 Hyvät katsojat oma itsensä
2019 Suden hetki Heta
2020 Putous useita rooleja
Modernit miehet Ilona
Karppi Mikaela Lund
2021 Hotel Swan Helsinki Katariina Hagelsten
Roba Inari
DikDek – Painajainen majatalossa Anna
2022 Syke Maiju Forsberg
2023 Kaikki anteeksi Heidi

Dubbaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Muusikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malla Malmivaara on myös muusikko. Muusikkona Malla Malmivaara on käyttänyt vuodesta 2019 lähtien taiteilijanimenään Malla. Solina Records julkaisi Mallan ensimmäisen albumin huhtikuussa 2021.[12]

Aiemmin Malmivaara on julkaissut yhden albumin Belle Who -taiteilijanimellä. Belle Whon esikoissingle Tide oli vuonna 2008 ensi-iltansa saaneen Blackout-elokuvan tunnuskappale.[13] Esikoisalbumi Can’t Whistle When You Smile julkaistiin toukokuussa 20. toukokuuta 2009.[14]

Malmivaara on laulanut Elisabeth Underground -yhtyeessä[15] sekä myös englanniksi ja ranskaksi musiikkia tekevässä Moi non plus -nimisessä duossa yhdessä näyttelijä Pihla Viitalan kanssa.[16][17]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Can’t Whistle When You Smile
  • Julkaistu: 20. toukokuuta 2009
  • Formaatti: CD / digitaalinen
  • Levy-yhtiö: Dynasty Recordings
Malla
  • Julkaistu: 16. huhtikuuta 2021
  • Formaatti: LP / digitaalinen
  • Levy-yhtiö: Solina Records
34 [18]
Fresko
  • Julkaistu: 2023
  • Formaatti:
  • Levy-yhtiö: Solina Records

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Single Latauslista Singlelista Albumi
2008 ”Tide” Can’t Whistle When You Smile
2009 ”Boy”
(Promosingle)
”Dice”
(Promosingle)
2019 ”Sabrina” Malla
2020 ”Samaan huoneeseen”
”Tilaa”
2021 ”Miksi oottaisin”
2022 ”Moi”
”Ollaan jossain kiinni”
”Sade”
2023 ”Hidastan aikaa”

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tide (2008)
  • Dice (2009 – ohj. Kaapo Kamu[19])
  • Sabrina' (2019)
  • Moi (2022)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Malla Malmivaara Suomen Harrastajateatteriliitto. Viitattu 1.10.2020.
  2. Julku, Mari: Malla Malmivaara on sivuosien sankari Me Naiset. 26.2.2009. Arkistoitu 20.2.2014. Viitattu 18.3.2014.
  3. Huhtala, Hannele: Ponnistus maan alta. Voima, 2006, nro 7. Artikkelin arkistoitu verkkoversio. Viitattu 22.1.2009.
  4. Sahi, Anniina: Näyttelijä Malla Malmivaara Vuonna 85-elokuvasta: ”Rehellistä purkkaa” Suur-Jyväskylän lehti. Arkistoitu 21.5.2014. Viitattu 18.3.2014.
  5. Heli Mettänen: Tässä ovat uudet Putous-tähdet 2020 – mukana viisi täysin uutta näyttelijää! mtvuutiset.fi. 5.11.2019. Viitattu 18.1.2020.
  6. Näyttelijä Malla Malmivaara julkaisee taiteilijanimellä Malla myös musiikkia – kuuntele täältä Rumba. 26.3.2021.
  7. Näyttelijä Malla Malmivaara: "Minulla on muutakin elämänkokemusta kuin työ" Me Naiset. 20.3.2014. Viitattu 5.9.2017.
  8. Me Naiset: Malla Malmivaara tapasi näyttelijäveljensä vasta aikuisena – ensikohtaaminen oli tunteikas: ”Vieras ihminen, joka on tosi tuttu” Ilta-Sanomat. 26.1.2017. Viitattu 5.9.2017.
  9. Määttänen, Laura: Malla Malmivaara on tunteita täynnä Savon Sanomat. Arkistoitu 9.2.2013. Viitattu 18.3.2014.
  10. Malla Malmivaara: Mun esikuva on oma ukki YleX / Yle Puhe. Viitattu 18.3.2014.
  11. Ylimutka, Leena: Suosikkinäyttelijä esitteli poikaystävänsä Iltalehti. Viitattu 1.2.2015.
  12. Levyarvostelu: Näyttelijä-muusikko Malla Malmivaara löysi suomen­kielisen klubipopin ja teki kauden viehättävimmän kotimaisen albumin hs.fi. 13.4.2021.
  13. Belle Who ”Can`t Whistle When You Smile” Yle X:n viikon albumina Popgee. Arkistoitu 18.3.2014. Viitattu 18.3.2014.
  14. Belle Who vieraili Star Loungessa perjantaina 15.5. Habbo. Viitattu 18.3.2014.
  15. Belle Who - Can't Whistle When You Smile Savon Sanomat. Arkistoitu 18.3.2014. Viitattu 18.3.2014.
  16. Malla Malmivaara: Perustin Pihla Viitalan kanssa elektroduon! Seiska. Viitattu 18.3.2014.
  17. Matkaan-lehti 1-2/2013 VR. Arkistoitu 18.3.2014. Viitattu 18.3.2014.
  18. Suomen virallinen lista: Malla - Malla Ifpi. Viitattu 15.8.2021.
  19. Belle Who - Dice FLMSbros. Viitattu 18.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]