Begin the Beguine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Begin the Beguine” (vap. suom. Aloittakaa beguine) on Cole Porterin säveltämä ja sanoittama musiikkikappale vuodelta 1935. Kappale sai ensiesityksensä vaisun vastaanoton saaneessa Broadway-musikaalissa Jubilee, mutta se tunnetaan paremmin Fred Astairen ja Eleanor Powellin tanssikohtauksesta vuoden 1939 elokuvassa Steppaavaa rakkautta.[1]

”Begin the Beguine” ei saanut osakseen merkittävää huomiota Jubilee-musikaalin ilmestyttyä, ja vasta Artie Shaw’n äänitettyä swing-sovituksen kappaleesta vuonna 1938 muutkin artistit alkoivat kiinnostua laulusta.[2] 1940-luvulla sen äänittivät muun muassa Eddie Heywood, Frank Sinatra ja Django Reinhardt. Kappaleesta on useiden Porterin sävellysten tavoin tullut jazzstandardi.[1]

Kappale on rakenteeltaan poikkeuksellisen pitkä. Kun normaali 1930-luvun populaarimusiikkikappale oli pituudeltaan 32 tahtia, ”Begin the Beguinen” kertosäe on 104 tahdin mittainen eikä laulussa ole lainkaan tavanomaista säkeistöä.[1]

Suomeksi kappaleesta on ainakin kolme sanoitusta, tekijöinä Veikko Ahvenainen, Reino Helismaa ja Lauri Jauhiainen. Kaikki suomenkieliset versiotkin on julkaistu alkuperäisnimellä ”Begin the Beguine”, levyttäjinä muiden muassa Olavi Virta (1954) ja Laila Halme (1960).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Burlingame, Sandra: Begin the Beguine JazzStandards.com. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  2. Hemming, Roy: The Melody Lingers On: The Great Songwriters and Their Movie Musicals, s. 163–164. Newmarket Press, 1999. ISBN 9781557043801. (englanniksi)
  3. Hakutulos kappaleelle Begin the Beguine Suomen äänitearkiston tietokanta vuosilta 1901–1999. Suomen äänitearkisto ry. Arkistoitu 28.6.2018. Viitattu 1.7.2018.