Bassolinja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Victor Wooten soittamassa sähköbassoa.

Bassolinja on termi, jota käytetään monissa musiikkityyleissä, kuten jazzissa, bluesissa, funkissa, dubissa, elektronisessa, kansanmusiikissa tai klassisessa musiikissa matalaan soittimen instrumenttiosaan tai linjaan jota soitetaan (jazzissa ja muissa populaarimusiikin muodoissa) rytmisektion instrumentilla, kuten sähköbasso, kontrabasso, sello, tuuba tai kosketinsoitin (piano, Hammond-urut, sähkö-urut tai syntetisaattori). Sooloesityksissä bassolinja voidaan yksinkertaisesti toteuttaa soittamalla melodian ja muun komppauksen lisäksi alemmassa rekisterissä. Pianolla ja uruilla on erinomainen alarekisteri, jota mahdollistaa sooloesityksissä monipuolisen bassolinjan soittamisen. Uruilla bassolinjaa soitetaan tyypillisesti jalkiolla.

Riffit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Populaarimusiikissa bassolinjat ovat usein "riffejä", jotka ovat yleensä yksinkertaisia musiikillisia aiheita tai ilmauksia, jotka toistuvat vaihtelevasti koko kappaleen ajan.[1]

Bassolinja-riffit korostavat yleensä (mutta ei aina) kunkin sointujen sointuääniä (yleensä ensimmäinen, kolmas tai viides nuotti), jotka auttavat määrittelemään kappaleen sävellajin. Bassolinjat pohjautuvat usein rumpujen soittamiin rytmeihin. Bassolinjoissa käytetty rytmiikka vaihtelee suuresti eri musiikkityyleissä. Jazzissa ja bluesissa bassolinja on usein jatkuva sarja asteikkoa ja sointuja seuraavia neljännesosanuotteja. Tätä kutsutaan termillä "walking bass".

Saksalainen kontrabasso-sektio vuonna 1952. Vasemmalla oleva soittaja käyttää saksalaista otetta.

Vaikka bassolinjaa voidaan soittaa useilla eri soittimilla, sitä usein soitetaan bassoinstrumenteilla jotka ulottuvat äänialaltaan suurin piirtein ainakin puolitoista oktaavia keski-C:n alapuolelle (suunnilleen bassoavaimen ala).

Instrumentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimpiin populaarimusiikin yhtyeisiin kuuluu instrumentti, jolla soitetaan bassoäänet. 1890-luvulla tuubaa käytettiin usein. 1920-luvulta aina 1940-luvulle useimmat populaarimusiikin yhtyeet käyttivät kontrabassoa. 1950-luvulta lähtien sähköbasso alkoi korvata kontrabassoa useimmissa populaarimusiikin tyypeissä, kuten rock and roll, blues ja folk. Sähköbasson kuljettaminen oli helpompaa ja koska se käyttää magneettisia mikrofoneja sitä on helppo vahvistaa ilman kierron riskiä, joka on yleinen ongelma vahvistetulla kontrabassolla. 1970- ja 1980-luvulle mennessä sähköbassoa käytettiin useimmissa rock-yhtyeissä ja jazz-fuusioyhtyeissä . Kontrabassoa käytettiin edelleen musiikkityypeissä, jotka pohjautuivat 1940- ja 1950-luvun tyyleihin, kuten jazz (erityisesti swing ja bebop ), perinteinen blues, country ja rockabilly .

Joissakin populaarimusiikin yhtyeissä kosketinsoittimia käytetään bassoäänien soittamiseen. Esimerkiksi urkutriossa, Hammond-urut soittaa bassolinjan jalkiolla. Joissakin populäärimusiikin tyypeissä, kuten hip-hop- tai house-musiikissa, bassolinjat soitetaan käyttämällä basso-syntetisaattoreita, sekvenssereitä tai elektroakustisesti mallinnettuja bassoääniä.

TB-303:n etupaneeli

Bassolinjat ovat tärkeä osa monissa elektronisen musiikin muodoissa, kuten elektro, drum'n'bass, dubstep, house- ja trance. Näissä tyylilajeissa bassolinjat tehdään lähes aina syntetisaattoreilla, joko fyysisillä, kuten Minimoog ja Roland TB-303, tai virtuaalisilla, kuten Sytrus ja ZynAddSubFX. Hip-hopissa tuottaja Rick Rubin popularisoi bassolinjojen luomismenetelmän pidentämällä TR-808-rumpukoneen bassorummun sointia ja virittämällä sitä eri ääniin.[2]

Klassinen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassisessa musiikissa bassolinja kirjoitetaan nuotille aina valmiiksi. Orkestereissa bassolinjat soitetaan kontrabassoilla ja selloilla jousisektiossa, fagoteilla, kontrafagoteilla ja bassoklarineteilla puupuhallinsektiossa ja bassopasuunoilla, tuubilla sekä muilla matalilla vaskipuhaltimilla vaskisektiossa. Klassisen aikakauden sinfonioissa selloille ja bassoille kirjoitettiin usein sama bassolinja. Koska basso on kuitenkin transponoitava instrumentti ja se kirjoitetaan oktaavia korkeammalle kuin se soi, kuuluu bassolinja oktaaveissa, bassojen soidessa oktaavin sellojen alapuolella. Klassisen aikakauden loppuun mennessä selloille ja kontrabassoille kirjoitettiin usein erilliset osat. Yleisesti monimutkaisemmat ja nopeat nuottilinjat annetaan sellolle, kun taas bassoilla on yksinkertaisempi bassolinja. Timpani (tai patarummut) ovat myös tärkeä osa orkestereiden bassolinjoja. Pienessä osassa sinfonioita urkuja käytetään bassolinjan soittamiseen.

Kamarimusiikissa bassolinjan soittaa sello jousikvarteteissa ja fagotti puupuhallin-kokoonpanoissa. Joissakin suuremmissa kamarimusiikkiteoksissa bassolinjan soittamiseen käytetään sekä selloa että kontrabassoa.

Populaarimusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa modernin kansanmusiikin ja kevyen musiikin tyylilajeissa bassolinja yleensä soitetaan sähköbassolla. Rockabilly-, psychobilly- sekä perinteisessä blues- ja bluegrass-musiikissa bassolinjan soittaa kontrabasisti. Bassolinja käyttää matalia nuotteja jotka tarjoavat rytmin samalla kun ne asettavat sointukulun perustan. Useimmissa populaarimusiikkityyleissä basistin odotetaan pystyvän sovittamaan kappaleen sointukulkuun perustuva bassolinja. Sessiomuusikon odotetaan pystyvän lukemaan nuotteihin kirjoitettu bassolinja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cadwallader, Allen (1998). Analysis of Tonal Music: A Schenkerian Approach, p. 45. ISBN 0195102320.
  2. Leight, Elias (6 December 2016). "8 ways the 808 drum machine changed pop music". Rolling Stone. Archivedfrom the original on 7 December 2016. Retrieved 16 January2016.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Buelow, George J. (2004), A history of baroque music, Indiana University Press, p. 40, ISBN 0-253-34365-8
  • Friedland, Ed (1995), Building Walking Bass Lines, ISBN 0-7935-4204-9
  • van der Merwe, Peter (1989), Origins of the Popular Style: The Antecedents of Twentieth-Century Popular Music, Oxford University Press, ISBN 0-19-316121-4
  • Cadwallader, Allen (1998), Analysis of Tonal Music: A Schenkerian Approach, p. 45, ISBN 0-19-510232-0
  • Santerre, Joe (2001), Slap Bass Lines, ISBN 0-634-02144-3

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Bassline