Baskakit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Baskakki Venäjällä Sergei Ivanovin maalauksessa vuodelta 1909.

Baskakit (mong. darugha tai darughachi) olivat mongolien valloittamilla alueilla toimineita esimerkiksi järjestyksestä, veronkannosta ja nostoväen keruusta vastanneita virkailijoita.

Nimi baskakit on johdettu muinasturkin sanasta baskak. Mongoliksi termi tunnetaan nimillä darugha tai darughachi.[1] Järjestelmä on mahdollisesti peräisin Turkestanissa vaikuttaneilta karakitaaneilta, jotka lähettivät kitaanivirkamiehiä alaistensa hallitsijoiden hoveihin näitä valvomaan.[2]

Mongolivaltakunnassa baskakit mainitaan historiallisissa lähteistä ensimmäisen kerran vuonna 1214. Mongoleilla oli jo tässä vaiheessa aiemmin valloituksia ja heidän alaisiaan hallitsijoita. Etenkin Tšingis-kaani suosi aluksi alaistensa hallitsijoiden johtamista solmimalla naimasiteitä näiden kanssa. Baskakeja alettiin nimittämään, kun Jin-dynastia Pohjois-Kiinassa oli rikkonut mongolien kanssa solmimansa tribuuttisuhteen. Baskakjea lähetettiin myös sittemmin Khorasmialta valloitettuun Transoksaniaan. Ögödei-kaanin kaudella baskakeja alettiin nimittää myös vapaaehtoisesti mongoleille alistuneiden hallitsijoiden hoveihin. Hovien ohella baskakeja saatettiin lähettää valvomaan myös yksittäisiä kaupunkeja tai ylimystöperheitä. Baskakeja asetettiin myös ulkomaalaisista sotilaista koottuihin tyksitön yksiköihin. Taustaltaan baskakit kuuluivat lähes aina mongolivaltakuntaan hyvin varhaisessa vaiheessa liittyneisiin heimoihin, kuten kitaaneihin, naimaaneihin, onguutteihin ja uiguureihin.[2]

Mongolivaltakunnan hajottua myös sen seuraajavaltiot käyttivät baskakijärjestelmää. Mongolien Kiinaa hallinneessa Yuan-dynastiassa baskakeista tuli eräänlaisia paikallishallinnon virkamiehiä, jotka johtivat esimerkiksi piirikuntien kiinalaisten virkamiesten toimintaa. Il-kaanien valtakunnassa baskakit (persiaksi šahna) palvelivat persialaisten kuvernöörien rinnalla. Kultaisessa ordassa baskakit hallinnoivat usein valtakunnan vakinaisesti asutettuja alueita, kuten kaupunkeja Krimin niemimaalla ja Venäjän ruhtinaskuntia. Venäläisten ruhtinaiden autonomian kasvaessa 1300-luvulla baskakien merkitys väheni oleellisesti ja heidät korvattiin satunnaisemmin toimineilla lähettiläillä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johannes de Plano Carpini: Mongolien historia : Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247, s. 70. Suomentanut Sami Jansson ja Antti Ruotsala. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-995-7.
  2. a b c Christopher P. Atwood: Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire, s. 134. Facts On File, 2004. ISBN 0-8160-4671-9. (englanniksi)