Baseballin Euroopan-mestaruuskilpailut 1969

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Baseballin Euroopan mestaruuskilpailut 1969 pelattiin Wiesbadenissa, Lindsey Air Stationissa, Yhdysvaltain sotilastukikohdassa, Länsi-Saksassa 26. heinäkuuta - 3. elokuuta. Turnaukseen osallistui seitsemän joukkuetta. Alankomaat ja Italia olivat jälleen mukana[1] ja ne sijoitettiin yhdessä hallitsevan mestarin Belgian kanssa A-lohkoon. Muut neljä joukkuetta pelasivat B-lohkossa. Turnauksessa käytettiin epätavallista sääntöä, että B-lohkon joukkueet saivat käyttää rosterissaan kahta ulkomaalaista pelaajaa. Espanjalla oli riveissään puertoricolainen ja kuubalainen pelaaja, Länsi-Saksalla taas kaksi yhdysvaltalaista. Sääntö aiheutti erimielisyyksiä ja poistettiin tulevista kilpailuista. Italia puolestaan protestoi siitä, että Alankomaiden joukkueessa pelasi viisi pelaajaa Alankomaiden Antilleilta, koska nämä eivät olleet syntyneet Euroopassa, mutta protesti ei kuitenkaan mennyt läpi, koska kaikki olivat täysivaltaisia Alankomaiden kansalaisia. Jatkossa myös Italia tulisikin käyttämään muualla syntyneitä pelaajia, joiden isoisä tai -äiti olisi ollut italialainen. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Alankomaat käytti Antillien pelaajia - esimerkiksi Hamilton Richardson oli MVP vuoden 1965 kisoissa.

joukkue Ot. V H AVG Alankomaat Italia Belgia
 Alankomaat 4 4 0 1.000 8-4 9-3
 Italia 4 2 2 .500 5-9 7-3
 Belgia 4 0 4 .000 0-9 2-9
joukkue Ot. V H AVG Saksa Ruotsi Ranska
Espanja 3 2 1 .667 6-2 2-16 17-5
 Länsi-Saksa 3 2 1 .667 - 19-8 -
 Ruotsi 3 2 1 .667 - - -
 Ranska 3 0 3 .000 - 2-5 6-11

Sijoitusottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitusotteluja pelattiin vain yksi: Länsi-Saksa voitti Belgian 6-3 ja koska se oli jo hävinnyt aiemmin Espanjalle saatiin lopulliseksi järjestykseksi 1. Alankomaat 2. Italia 3. Espanja.

Lopulliset sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Joukkue Vo Häv
Kultaa  Alankomaat 4 0
Hopeaa  Italia 2 2
Pronssia Espanja 2 1
4  Länsi-Saksa 3 1
5  Belgia 0 5
6  Ruotsi 2 1
7  Ranska 0 3

Euroopan mestari 1969

Alankomaat 8. mestaruus

  1. CEB history (Arkistoitu – Internet Archive)