Barthélemy Joubert

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Barthélemy Joubert, postuumi muotokuva.

Barthélemy Catherine Joubert (14. huhtikuuta 1769 Pont-de-Vaux, Ranska15. elokuuta 1799 Novi Ligure, Italia)[1] oli ranskalainen divisioonakenraali, joka toimi komentajana Ranskan vallankumoussodissa ja saavutti useita voittoja Pohjois-Italiassa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joubertin isä oli asianajaja. Hän karkasi kotoa 15-vuotiaana liittyäkseen armeijan tykistöön, mutta isä pakotti hänet palaamaan, minkä jälkeen hän opiskeli lakia Lyonin ja Dijonin yliopistoissa. Vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 Joubert liittyi Ranskan kansalliskaartiin kersanttina, ja syksyllä 1791 hän siirtyi armeijan Ainin vapaaehtoispataljoonaan.[2][1] Sodan puhjettua vuonna 1792 hänet ylennettiin upseeriksi ja siirrettiin pian Italian-armeijaan. Puolustaessaan erästä reduttia Col de Tenden solassa syyskuussa 1793 hän jäi vihollisen sotavangiksi, mutta vapautui vuoden lopussa. Hänet ylennettiin 1794 pataljoonankomentajaksi ja 1795 prikaatinkomentajaksi. Osallistuttuaan Loanon taisteluun hänet ylennettiin vuoden 1795 lopussa prikaatikenraaliksi.[2]

Joubert nousi maineeseen kenraali Napoléon Bonaparten tultua Italian-armeijan komentajaksi vuonna 1796. Joubert osallistui muun muassa itävaltalaisia vastaan käytyihin Montenotten, Millesimon, Mondovìn, Lodin ja Castiglionen taisteluihin sekä komensi Veronan kaupungin vallannutta kärkijoukkoa.[2] Vuoden 1796 lopussa Joubert ylennettiin divisioonakenraaliksi. Hänen joukkonsa olivat keskeisessä roolissa tammikuussa 1797 käydyssä voittoisassa Rivolin taistelussa, joka sai alkunsa itävaltalaisen Joseph Alvinczyn hyökätessä hänen asemiaan vastaan.[1][2] Bonaparten kevään 1797 sotaretkellä Joubertin 20 000 miestä käsittänyt divisioona muodosti armeijan vasemman siiven, joka eteni itsenäisesti syvälle Tiroliin. Joubert taisteli lopulta tiensä Steiermarkiin, jossa hän avusti huhtikuussa 1797 Bonapartea Leobenin välirauhanneuvotteluissa.[1][2][3] Joulukuussa 1797 Joubert lähetettiin Pariisiin viemään viholliselta vallattuja sotalippuja direktoriohallitukselle, joka nimitti hänet saman tien Hollannin-armeijan komentajaksi. Hänet siirrettiin heinäkuussa 1798 Mainzin-armeijan ja lokakuussa 1798 Italian-armeijan komentajaksi.[2] Hän pakotti Sardinian kuningaskunnan solmimaan rauhan.[3]

Joubert erosi Italian armeijan komentajuudesta joulukuussa 1798 ja tehtävään pikaisesti palattuaan uudelleen tammikuussa 1799, koska ei tullut toimeen siviiliviranomaisten kanssa.[2][1] Joubertin ollessa kesällä 1799 Pariisissa Emmanuel Joseph Sieyès suunnitteli käyttävänsä häntä apuna suunnittelemassaan sotilasvallankaappauksessa direktorion syrjäyttämiseksi, mutta lopulta tämä tehtävä päätyi Bonapartelle.[2] Heinäkuussa 1799 Joubert nimitettiin uudelleen Italian-armeijan komentajaksi, mutta hänen pyynnöstään aiempi komentaja, kenraali Jean Victor Moreau jäi rintamalle ja toimi hänen neuvonantajanaan, sillä vihollinen vaikutti nyt ylivoimaiselta. Joubert saapui armeijansa luo 5. elokuuta 1799. Vain kymmenen päivää myöhemmin hän kaatui heti Novin taistelun alussa, jossa hänen armeijansa kärsi tappion marsalkka Aleksandr Suvorovin komentamille venäläis-itävaltalaisille joukoille.[1][2]

Joubertin nimi on kaiverrettu Pariisin Riemukaareen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Barthélemy-Catherine Joubert (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 24.11.2018.
  2. a b c d e f g h i j Nathan D. Jensen: General Barthélemy-Catherine Jouber (englanniksi) Frenchempire.com. Viitattu 23.11.2018.
  3. a b Nordisk familjebok (1910), s. 193–194 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 24.11.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]