Äänenkorkeus

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Bark)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Äänenkorkeus on suure, jolla kuvataan aistittua äänen korkeutta.[1] Sillä tarkoitetaan myös usein äänen taajuutta, vaikka koettu äänenkorkeus riippuu myös monesta muusta tekijästä.[1] Äänenkorkeuden ilmaisemiseksi on kehitetty monia asteikkoja, jotka pyrkivät muodostamaan yhteyden äänenkorkeusaistimuksen ja äänen taajuuden välille.[1]

Kokeelliset äänenkorkeusasteikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokeellisesti määritellyissä äänenkorkeusasteikoissa käytetään yleensä yksinkertaisia yhden ääneksen ääniä.[1] Monimutkaisempien äänten käsittely kuuloaivokuorella on myös monimutkaisempaa, jolloin aistittuun äänenkorkeuteen vaikuttaa monta muuta seikkaa.[1]

Mel-asteikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mel-asteikko taajuuden funktiona.

Mel-asteikko (myös meli-asteikko) on subjektiivisilla testeillä määritelty asteikko, jonka tekemisessä koehenkilöitä on pyydetty kertomaan milloin äänenkorkeus kuulostaa esimerkiksi kaksinkertaiselta.[1] Keskiarvoistamalla on päädytty mel-asteikkoon. Taajuuden kaksinkertaistuminen vaikuttaa äänenkorkeuden kaksinkertaistumiseen aina vajaaseen 1 000 hertsiin asti, jonka jälkeen melien suhde hertseihin muuttuu logaritmiseksi eli taajuuden kaksinkertaistuminen ei enää kaksinkertaista mel-määrää. Mel-asteikkoa approksimoi kaava (f on taajuuden arvo hertseinä):

[1]

Bark-asteikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bark-asteikon kriittiset kaistat

Bark-asteikossa on lähdetty kriittisen kaistan käsitteestä ja päädytty asteikkoon, joka muodoltaan muistuttaa paljon mel-asteikkoa — 1 Bark on noin 100 meliä.[1] Bark-asteikkoa approksimoi kaava (f on taajuuden arvo hertseinä):

[2]

ERB-asteikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ERB-asteikko on uusin suosittu äänenkorkeusasteikko, joka perustuu korvan basilaarikalvon resonointipaikan ja äänenkorkeuden suhteeseen.[3] ERB-asteikko on mel- ja Bark-asteikkoja tarkempi lähinnä korkeilla taajuuksilla, joilla äänenkorkeutta on vaikeampi havainnoida.[3] ERB-asteikkoa approksimoi kaava (f on taajuuden arvo hertseinä):

[3]

Koenig-asteikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

kuvaus tulossa

Logaritminen äänenkorkeusasteikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikissa käytetään yleensä sävelkorkeusasteikkoa, joka on suurin piirtein logaritminen koko taajuusalueella.[3] (Oktaavi-intervallissa taajuussuhde on 1:2).selvennä

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka, s. 112. Suomenkielinen oppikirja, 237 sivua. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8.
  2. Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka, s. 113. Suomenkielinen oppikirja, 237 sivua. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8.
  3. a b c d Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka, s. 114. Suomenkielinen oppikirja, 237 sivua. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Communication Acoustics: An Introduction to Speech, Audio and Psychoacoustics. 430 sivua. John Wiley & Sons, Ltd, 2015. ISBN 978-1-118-86654-2. [1] [2]
  • Rossing, Tomas D. & Moore, Richard F. & Wheeler, Paul A.: The Science of Sound. Pearson Education Limited, Third Edition, 2014. ISBN 1-292-03957-4.