Barbara Hannigan

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Barbara Hannigan

Barbara Hannigan CM (s. 1971 Waverley, Nova Scotia) on kanadalainen sopraano ja kapellimestari. Hän on Kanadan ritarikunnan jäsen ja on voittanut muun muassa Juno- sekä Grammy-palkinnot. Hänet nimitettiin Ranskan Vuoden musiikkipersoonaksi 2013.[1]

Hannigan valmistui Toronton yliopistosta musiikin maisterin arvolla vuonna 1999. Hän opiskeli myös muun muassa Haagissa, Alankomaissa. Hän on esiintynyt kymmenissä oopperoiden kantaesityksissä usein juuri häntä varten luoduissa rooleissa. Näiden kantaesitettyjen oopperoiden joukkoon lukeutuvat Louis Andriessenin Writing to Vermeer, Michel van der Aan One ja Pascal Dusapinin Passion. Muita säveltäjiä, joiden teosten esityksiin Hannigan on osallistunut, ovat olleet muiden muassa George Benjamin, Pierre Boulez, Unsuk Chin, Henri Dutilleux ja György Ligeti. Hän on ollut mukana esittämässä myös kanadalaisia teoksia, joihin kuuluu Claude Vivierin Lonely Child. Vaikka Hannigan on pääasiallisesti keskittynyt nykytaidemusiikkiin, on hän tulkinnut myös perinteisiä rooleja sellaisten säveltäjien kuin Wolfgang Amadeus Mozartin ja Gioacchino Rossinin teoksissa.[1]

Hannigan on tehnyt yhteistyötä sellaisten kapellimestareiden kuin Boulezin, Simon Rattlen, Susanna Mälkin, Kent Naganon, Esa-Pekka Salosen ja Peter Oundjianin kanssa. Oman ensiesiintymisensä kapellimestarina Hannigan toteutti vuonna 2010 johtamalla Théâtre du Châteletissa Igor Stravinskia. Ensimmäisen albuminsa (Crazy Girl Crazy), jolla Hannigan esiintyy sekä laulajana että kapellimestarina, hän julkaisi vuonna 2017. Tämä albumi toi hänelle Juno- ja Grammy-palkinnot vuonna 2018.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]