Siirry sisältöön

Bandar-e Torkaman

Wikipediasta
Bandar-e Torkaman
(Bandar-e Šah)
Rautatieasema
Rautatieasema

Bandar-e Torkaman

Koordinaatit: 36°54′05″N, 54°04′25″E

Valtio Iran
Maakunta Golestan
Piirikunta Torkaman


















Bandar-e Torkaman (pers. ‏بندر تركمن‎) eli entinen Bandar-e Šah (pers. ‏بندر شاه‎, Bandar-e Šāh) on Kaspianmeren satamakaupunki Iranin Golestanin maakunnassa.

Bandar-e Torkaman sijaitsee Iranin Golestanin maakunnassa Kaspianmeren kaakkoisrannikolla Gorganinlahden alkupäässä ja noin kahdeksan kilometriä Atrakjoen suulta etelään.[1] Kaupungin hallinnolliseen piirikuntaan (bakš) kuuluu myös Ašuraden entinen saari Miankalen niemimaalla.[2]

Kaupunki on saanut alkunsa 1930-luvulla Trans-Iranin rautatien päättesatamana Kaspianmerellä ja se tunnettiin alkujaan nimellä Bandar-e Šah. Laivaliikennettä varten paikalle rakennettiin 12 kilometriä pitkä kanava ja 200 metrinen laituri. Laituripaikkoja oli neljä tai viisi. Liikennöinti oli mahdollista tuhannen tonnin uppouman laivoille. Vuosina 1935–1936 sataman kautta vietiin 48 000 tonnia tavaraa ja tuotiin 2 000 tonnia. Satamaan johtavaan kanavaan alkoi kuitenkin kerääntyä lietettä, mikä vaikeutti laivaliikennettä. Vuonna 1940 tavaliikennettä oli enää 970 tonnia. Itse kaupunki oli pieni ja sen rakennukset olivat lähinnä satamarakennuksia ja sataman työntekijöiden asuntoja.[1]

Satamaa rakennettiin uudelleen toisen maailmansodan aikana. Neuvostoliitto ruoppasi kanavaa ja liikenne lisääntyi 1 200-1 500 tonniin päivittäin. Sodan jälkeen vastassa oli kuitenkin uudestaan kanavan liettyminen ja Kaspianmeren vedenpinnan lasku, mikä johti satamaliikenteen loppumiseen. Kaupunki elpyi kuitenkin joksikin aikaa uudestaan, kun sinne rakennettiin rautatie Neuvostoliiton Keski-Aasiasta, josta oli kehittynyt huomattava viljelyalue 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1961 rautatietä jatkettiin Gorganiin, jolloin Bandar-e Šah menetti jälleen merkitystään. Kaupungin nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa Bandar-e Torkaman Iranin vuoden 1979 vallankumouksen myötä.[1]

  1. a b c X. De Planhol: BANDAR-E ŠĀH Encyclopædia Iranica, online edition. Viitattu 7.2.2025. (englanniksi)
  2. ĀŠŪRĀDA Encyclopædia Iranica, online edition. Viitattu 7.2.2025. (englanniksi)