Baltic (taidekeskus)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Baltic Tynejoelta

Baltic on nykytaiteen keskus Koillis-Englannissa Newcastlen naapurissa Gatesheadin puolella.[1] Se on rakennettu vanhaan viljamyllyyn, jonka nimi "Baltic" on lukenut rakennuksen seinässä jo ennen taidekeskuksen perustamista. Mylly rakennettiin vuonna 1951 ja lakkasi toimintansa 1987. Muutostyöt maksoivat 46 miljoonaa puntaa. Lopputuloksena on eräs Euroopan suurimpia nykytaiteen tiloja.[2]

Ennen toista maailmansotaa suunnitellun myllyn nimi oli Baltic (suom. Baltia tai Itämeri). Se juontui tutkijoiden mukaan Lontoon Baltic Exchange -nimisestä vehnäkaupan keskuksesta. Luultavasti nimi johtuu alun perin Hovis Mills -yhtiön tavasta nimittää myllyjään merien tai jokien mukaan, kuten Ocean Mill, Solent Mill tai Atlantic Mill. Yhtiön Lontoon pääkonttori oli nimeltään Baltic House.[3]

Turner-palkinnot on alettu jakaa Tate-museon ja Tate Modernin sijasta Balticissa vuodesta 2011 alkaen.[4] Turner-palkintoehdokkaiden näyttelyn kävijämäärät ovat ylittäneet lähes kaikki odotukset. Tammikuussa 2012 Balticin toisessa Turner-näyttelyssä oli käynyt 149 000 vierailijaa, kun sen ollessa Lontoossa siinä oli käynyt keskimäärin 80 000 kävijää vuodesta 1984 alkaen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Baltic mill (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Northumberland and the North East (Arkistoitu – Internet Archive) Holidyas in Northumberland and the North East
  3. Facts about the Baltic Flour Mills Gateshead Council. Gateshead Council. Arkistoitu 12.2.2012. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  4. Turner Prize to leave London for BALTIC (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Turner Prize visitors to Gateshead's Baltic beat (almost) all hopes The Guardian. 9.1.2012. thenorthernerblog: Guardian News and Media Limited. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Baltic (taidekeskus).