Bah N’Daw

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bah N’Daw
Visit of Josep Borrell Fontelles, Vice-President of the European Commission, to Mali.jpg
Malin presidentti
Pääministeri Moctar Ouane
Varapresidentti Assimi Goïta
Edeltäjä Ibrahim Boubacar Keïta
Seuraaja Assimi Goïta
Henkilötiedot
Syntynyt23. elokuuta 1950 (ikä 72)
San
Bah N’Daw ja Euroopan unionin edustaja Josep Borrell huhtikuussa 2021.

Bah N’Daw (s. 23. elokuuta 1950 San) on eläkkeellä oleva malilainen sotilas, joka toimi maan väliaikaisena presidenttinä vuosina 2020–2021.

N’Daw liittyi ylioppilastutkinnon jälkeen vapaaehtoisena Malin armeijaan. Hän valmistui Koulikoron sotakoulusta vuonna 1973, sai koulutusta Neuvostoliitossa ja valmistui Ranskan sotakorkeakoulusta vuonna 1994. N’Daw työskenteli muun muassa presidentti Moussa Traorén avustajana, Malin ilmavoimien apulaisesikuntapäällikkönä vuosina 1992–2002 ja veteraaniviraston johtajana vuosina 2008–2012. Jäätyään eläkkeelle ilmavoimien everstimajurina hän toimi maan puolustusministerinä vuosina 2014–2015.[1][2]

Elokuussa 2020 vallan kaapannut sotilasjuntta nimitti N’Dawin Malin siirtymäkauden presidentiksi 21. syyskuuta 2020. Hän vannoi virkavalansa 25. syyskuuta. Maan varapresidenttinä aloitti samaan aikaan sotilasjuntan puheenjohtaja Assimi Goïta.[3][4] N’Dawin virkakauden odotettiin kestävän 18 kuukautta. Hänen tärkeimpinä tehtävinään pidettiin Malin demokratian lujittamista, korruption vastaista taistelua ja maan turvallisuustilanteen parantamista.[5]

N’Dawin ja Goïtan välit kiristyivät sen jälkeen kun Moctar Ouane oli nimitetty uudelleen pääministeriksi toukokuussa 2021. Uudesta hallituksesta pudotettiin sotilasjuntan jäsenet Modibo Koné ja Sadio Camara, jotka olivat aikaisemmin toimineet turvallisuus- ja puolustusministereinä. Sotilaat vangitsivat N’Dawin ja Ouanen, ja 26. toukokuuta presidentti ilmoitti eroavansa virastaan. Malin väliaikaiseksi presidentiksi nousi vallankaappauksen tehneiden sotilaiden johtaja ja varapresidenttinä toiminut Assimi Goïta.[6] Kotiarestiin määrätyt N’Daw ja Ouane vapautettiin elokuussa 2021[7].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]