Saz

Saz (ساز‎ sāz, sana tarkoittaa farsin kielellä musiikkia) on pitkäkaulainen luuttu, jota soitetaan etenkin Turkissa, Iranissa, Azerbaidžanissa, Armeniassa ja Balkanilla. Turkissa soitinta kutsutaan myös nimellä bağlama.

Useimpien Kaukasiassa ja Lähi-idässä suosittujen soitinten alkuperää on lähes mahdotonta määritellä. Todennäköisesti osa on muinaisten persialaisten keksimiä ja useimpien kehittelyyn ovat osallistunet kaikki lähialueen kansat turkkilaisista arabeihin.

Soittimen päärynänmuotoinen kaikukoppa tehdään silkkiäispuusta. Kieliä on kahdeksasta kymmeneen ja niitä näppäillään usein yhtäaikaisesti plektralla. Säestyskielistä soitetaan myös usein jatkuvia kvartteja tai kvinttejä melodian säestykseksi.

Turkkilaisessa taidemusiikissa soitettava hieman isokokoisempi pitkäkaulaluuttu on nimeltään tanbur. Etenkin Lähi-idän kansanmusiikkiin kotiutunut saz on kehittynyt kopuz (myös komuz, eli homys tai myös duduk) -luutuista, joita soitetaan monilla alueilla turkkilaiskansojen parissa.

Turkissa saz oli ennen kiertävien trubaduurien, aşıkien musiikkia (Azerbaidžanissa: aşıq tai ashug, Armeniassa: ashugh tai gusan, Turkmenistanissa: ozan, uzan tai bakhshi). Nykyisin saz on yhä runomuodossa laulettavan turkkilaisen kansanmusiikin tärkein soolosoitin. Laulutyyli on vanhaa aasialaista perua ajalta, jolloin turkkilaiskansat elivät paimentolaiselämää. Nykyiset aşıkit ovat levyttäviä ammattilaismuusikoita, joiden suosio on vankkumaton Turkin musiikkiyleisön keskuudessa.

Sazia käytetään soittimena muun muassa turkkilaisessa kansanmusiikissa (Türk halk müziği), turkkilaisessa taidemusiikissa (Türk sanat müziği), kurdien musiikissa, azereiden taidemusiikissa (mugam) ja ashug-musiikissa, bosnialaisessa sevdahissa ja persialaisessa musiikissa.

Armenialaiseen kaupunkilaismusiikkiin saz kotiutui naapurimaista syrjäyttäen perinteiset armenialaiset kielisoittimet nimeltään knar ja tavih. Armenian alkuperäiset ammattimuusikot olivat nimeltään gusaneja. Erikseen olivat kertojat, säveltäjät ja muusikot. 1600-luvun loppupuolella kehittyi uusi trubaduuritaide, jonka edustajia kutsuttiin ashugeiksi. Nimi tuli arabiankielisestä sanasta asheq, joka tarkoittaa rakastajaa. Ashugien taide oli yksilöllistä eikä se periytynyt isältä pojalle kuten gusaneiden kansanmusiikki. Luonteeltaan se oli kansanmusiikin ja taidemusiikin välimaastossa.

Azerbaidžanilainen musiikki on osa persialaista musiikkikulttuuria. Turkkilaisuus ilmenee Azerbaidžanin musiikissa trubaduuritaiteessa ja soitinten nimistössä. Azerbaidžanin ashugit eli trubaduurit käyttävät usein sazia. Ei tiedetä tarkkaan kuinka vanha tämä perinne on Azerbaidžanissa mutta on mahdollista että turkkilaiskansat lauloivat kertovia runolauluja jo paimentolaisaikoinaan Keski-Aasiassa.

Paimentolaiskansa kazakit kuuluvat turkkilaiskansoihin, joten myös Kazakstanissa on perinteisesti laulettu trubaduurityyppisiä kansanlauluja. Vasta 1800-luvulla muodostui kazakkien musiikkiin myös muita piirteitä. Kazakkien yksinkertainen sazia muistuttava kaksikielinen luuttu on nimeltään dombrá.

Kazakkien musiikille lähes identtinen paimentolaiskansan musiikkityyli löytyy Kirgisiasta, jossa turkkilaiskansojen perinteinen musiikki on säilynyt kaikkein puhtaimmassa ja alkuperäisimmässä muodossaan. Siellä trubaduurien sazia muistuttava 3-kielinen pitkäkaulaluuttu on nimeltään komuz.

Turkmeenien musiikki on sukua kirgiisien ja kazahien musiikille, mutta erosi jo varhain paimentolaistyylistä imien itsensä persialaisvaikutteita. Turkmenistanin bakhshit säestävät lauluaan 2-kielisellä silkkiäispuisella dutár-pitkäkaulaluutulla.

Dutár-luuttua soitetaan myös toisiaan läheisesti muistuttavassa tadžikistanilaisessa ja uzbekistanilaisessa musiikissa. Dutária käytettiin varmuudella jo 1400-luvulla Timur Lenkin valtakunnassa. Tadžikistan ja Uzbekistan ovat jo kauan olleet korkeakulttuureja, joka heijastuu ikivanhoissa taidemusiikeissa. Paimentolaismusiikki on kuitenkin aina ollut osana molempien maiden kansankulttuuria.

Uzbekistanissa eeppisiä Köroğlu-lauluja säestetään 2-kielisellä dombra-luutulla. Myös kaksikielistä dutár-luuttua käytetään yleisesti kotisoittimena. Runomuoto on ollut tärkeällä sijalla myös uzbekkien musiikissa.