Uluru

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Ayers Rock)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uluru
Uluru auringonlaskun aikaan.
Uluru auringonlaskun aikaan.
Korkeus 348 m, merenpinnasta 864 m
Prominenssi 348 m
Sijaintitiedot
Sijainti Pohjoisterritorio, Australia
Ulurumap.png
Geologia
Tyyppi kalliomuodostuma

Uluru eli Ayers Rock on valtavan kokoinen kalliomuodostuma[1] Pohjoisterritoriossa Amadeusjärven lähellä Keski-Australiassa. Monet sen muodot, lähteet ja kalliomaalaukset kertovat myyttisestä uniajasta, ja Uluru on aboriginaalien pyhä vuori. Sitä ympäröivät alueet kuuluvat Uluru-Kata Tjutan kansallispuistoon. Ulurun korkeus on ympäröivän tasangon pinnasta laskettuna 348 metriä, ja sen ympärysmitta on 9,4 kilometriä.[2]. Lähin asutuskeskus on matkailijoita palvelemaan perustettu Yulara, joka sijaitsee kansallispuistoalueen ulkopuolella.[3]

Uluru on paikannimi, eikä se tarkoita mitään.[4] Vuodesta 1993 voimassa olleen Australian kaksikielisten nimien käytännön mukaan molemmat nimet ovat virallisia. Nimi tuli 15. joulukuuta 1993 muotoon "Ayers Rock / Uluru", ja se oli ensimmäinen Pohjoisterritorion virallinen kaksikielinen nimi. Nimien järjestys kääntyi 6. marraskuuta 2002 virallisesti muotoon "Uluru / Ayers Rock" Alice Springsissä olevan Regional Tourism Associationin pyynnöstä.[5]

Uluru-Kata Tjutan kansallispuisto liitettiin Unescon maailmanperintöluettelon vuonna 1987 luonnonarvojensa vuoksi, ja alueen suojelua laajennettiin vuonna 1994 kattamaan sen kulttuuriarvot.[6][7]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uluru sijaitsee Australian pohjoisterritoriossa noin 320 kilometriä Alice Springsistä lounaaseen. Uluru lohkeilee ja pienenee hiljalleen, mutta tasaisesti joka kohdasta säilyttäen muotonsa. Se muodostuu kerrostuneesta arkoosihiekkakivestä. Luolissa on runsaasti alkuasukkaiden kalliopiirroksia, joilla on usein hedelmällisyyteen tai initiaatioon liittyviä merkityksiä. Jotkin maalaukset on kielletty miehiltä, toiset naisilta. Kallion juurella on 11 kosteata paikkaa ja lammikkoa. 32 kilometrin etäisyydellä luoteessa on toinenkin, vähemmän tunnettu saman kivilajin muodostuma, Kata Tjuta.[8]

Uluru vaihtaa väriään valaistuksen muuttuessa vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. Varsinkin auringonlaskun aikaan se hehkuu erityisen punaisena.[8] Lisääntynyt värikylläisyys johtuu kiviaineksen kiteistä, mutta kallio punertaa muutenkin luonnostaan ruosteen vuoksi, jota tulee luonnosta.

Uniaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uniaikana Ulurussa asuivat itäsivulla pitjanjatjarat eli jänisvallabi-ihmiset ja eteläsivulla jankutjatjarat eli mattokäärmeihmiset. Alkuasukkaiden lauluissa ja seremonioissa kuvataan Ulurun lähellä käytyjä kahta suurta taistelua.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Gosse oli ensimmäinen eurooppalainen, joka näki Ulurun. Hän oli tutkimassa Australian pohjoisterritorion aavikkoja vuonna 1873 ja nimesi löytämänsä kallion Ayersin kallioksi Australian pääministerin sir Henry Ayersin mukaan, tietämättä että alkuasukkaat olivat jo antaneet sille nimen Uluru.[8]

Ulurun omistusoikeus palautettiin pitjantjatjara-kansalle vuonna 1985, mutta palautuksen ehtona oli, että alue vuokrataan valtiolle kansallispuistoksi. Alkuperäisasukkaat haluaisivat kieltää kalliolle nousemisen pyhäinhäväistyksenä kokonaan, mutta kiipeäminen on toistaiseksi sallittu. Ulurulle kiipeämisen kieltämisestä keskusteltiin pitkään,[9] ja kieltö säädettiin 1. marraskuuta 2017, ja se astuu voimaan lokakuussa 2019.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keikahtanut kivikerros pilkistää aavikosta Tieteen Kuvalehti. 5.7.2012. Viitattu 1.11.2017.
  2. Uluru - Ayres Rock Northern Territory NT Australian Travel & Tourism Network (ATN). Viitattu 1.11.2017. (englanniksi)
  3. Uluru–Kata Tjuta National Park Knowledge Handbook 2012. Australian Department of Environment and Energy. Viitattu 1.11.2017. (englanniksi)
  4. 3 Things You Should Know about Uluru’s Aboriginal Name Traveloutbackaustralia.com. Viitattu 1.11.2017. (englanniksi)
  5. Dual Naming of Features NT.gov.au. Viitattu 1.11.2017. (englanniksi)
  6. Uluru-Kata Tjuta National Park Unesco. Viitattu 19.7.2016. (englanniksi)
  7. World Heritage Places - Uluru-Kata Tjuta National Park Australian Department of Environment and Energy. Viitattu 1.11.2017.
  8. a b c d Westwood, Jennifer (toim.): Muinaisten kulttuurien arvoitukset, s. 112–115. (The Atlas of Mysterious Places, 1987.) Suomentanut Heidi Järvenpää. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-17457-6.
  9. The message is clear: please don’t climb Uluru 3.6.2013. ABC News. Viitattu 14.3.2014.
  10. Kiipeily valtavan punaisen kiven päälle kielletään Australiassa Yle.fi, uutiset. 1.11.2017. Viitattu 1.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]