Avaruustekniikan opetus Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Avaruustekniikka käsittää joko avaruuslentojen tarvitsemien laitteiden tekniikan tai laajemmin myös niiden hyväksikäyttöön tarvittavan tekniikan, esimerkiksi kaukokartoituksen data-analyysin. Tässä mielessä jopa avaruustiede ja satelliittikaukokartoitus voidaan lukea avaruustekniikkaan siltä osin kuin niissä tehdään muuta kuin perustutkimusta.

Kouluttajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aalto-yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Formaalisti alan koulutus Suomessa alkoi 1980-luvulla, kun TKK:hon perustettiin Avaruustekniikan laboratorio. Ensimmäiset suomalaiset avaruustekniikan diplomi-insinöörit valmistuivat 1980-luvun lopulla. Avaruustekniikan opetuksen painopiste on kaukokartoituksessa, etenkin mikroaaltoinstrumenteillä tehtävä kaukokartoitus, johon liittyvää tutkimusta tekee Suomessa myös TKK:n Radiolaboratorio, VTT Tietotekniikka ja ESAn ulkoinen laboratorio MilliLab. Laboratorio pyrki rakentamaan oman HUTSAT-nimisen mikrosatelliitin 1990-luvulla, mutta sen rahoitus keskeytyi 1994. Laboratoriolla on avaruustekniikaa tukeva Skyvan-mittauslentokone kaukokartoitusta varten. Vuonna 2009 laboratorio tuli osaksi Aalto-yliopiston Radiotieteen ja- tekniikan laitosta. Vuonna 2009 yksikössä on alkanut CubeSat-satelliitin suunnittelu, joka on merkittävä uudenlaisen opiskelumetodin kokeilu. Koulutusta johtaa professori Martti Hallikainen.

Satelliittikaukokartoitusta ja -paikannusta opettaa ja tutkii myös Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen osasto.

Vuodesta 2005 alkaen TKK:n eli 2010 lähtien Aalto-yliopiston opiskelijoilla on ollut mahdollisuus osallistua EU:n kansainväliseen SpaceMaster-maisteriohjelmaan. Ohjelma on kaksivuotinen ja johtaa kaksinkertaiseen maisterintutkintoon.

Vuonna 2003 silloisen TKK:n avaruustekniikan opiskelijaryhmä voitti Mars-lentojen opiskelijoille tarkoitetun suunnittelukisan. [1]

Tampereen teknillinen yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alan koulutus on 1990-luvun lopulla laajentunut Tampereen teknilliseen yliopistoon, jossa kuitenkin opetetaan vain muutamia kursseja.

Molemmissa edellä mainituissa yliopistoissa oli avaruustekniikan koulutusta jo 1970-luvun alussa, etenkin satelliittien ratamekaniikkaan liittyen.

Ammattikorkeakoulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustekniikka-alan koulutusta on annettu 2000-luvulla Rovaniemellä ammattikorkeakoulussa. Tampereen ammattikorkeakoulu on aerospace-alalla kouluttanut vain lentokonetekniikkaa?

Muuta avaruusalan koulutusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustekniikan ulkopuolella mutta aihetta koskettaen annetaan koulutusta

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppinen, Ilkka: Suomalaisen avaruustutkimuksen historia: Euroopan avaruusjärjestön jäsenyyteen asti. Helsinki: Yliopistopaino, 2004. ISBN 951-570-573-8.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]