Aukio (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aukio
Anssi Kela
Studioalbumin Aukio kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  syksy 2008 – kevät 2009
 Julkaistu 9. syyskuuta 2009
 Tuottaja(t) Anssi Kela, Tommi Viksten
 Tyylilaji pop, rock
 Kesto 41.22
 Levy-yhtiö Sony Music
Listasijoitukset

Suomi Suomen virallinen lista: 4.[1]

Anssi Kelan muut julkaisut
Rakkaus on murhaa
2005
Aukio
2009
Singlet 2000–2010
2010
Singlet albumilta Superpallo
  1. Aamu
    Julkaistu: kesäkuu 2009
  2. ”Kaivos”
    Julkaistu: marraskuu 2009

Aukio on laulaja Anssi Kelan 9. syyskuuta 2009 julkaistu neljäs sooloalbumi. Tyyliltään Aukio on konseptialbumi, joka kertoo onnettomuuteen joutuvasta kaivosmiehestä. Kunnianhimoisesta ajatuksesta ja positiivisista arvioista huolimatta levy oli Kelan siihen astisen uran suurin kaupallinen pettymys.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikaisemmilla levyillä Kela on soittanut itse lähes kaikki soittimet, mutta tälle levylle otettiin mukaan keikoilla kiertävä bändi. Teeman laulajana kuullaan Erin Anttilaa.[2]

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levyn ensimmäisenä singlenä kesäkuun 2009 alussa julkaistiin ”Aamu”-niminen kappale. Levyn toinen single ”Kaivos” julkaistiin saman vuoden marraskuussa.

Aukiosta tuli Kelan siihen astisen uran suurin floppi. Sitä myytiin ainoastaan 4 000 kappaletta.[3] Pettymys sai Kelan harkitsemaan jopa uransa lopettamista.[4] Kaikesta huolimatta albumi debytoi Suomen virallisen listan sijalla 4.[1]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levy sai ilmestyessään pääosin positiivisia arvioita. Dome.fin Anssi Järvinen antoi levylle kolme tähteä ja piti konseptialbumia luonnollisena jatkeena Kelan kirjailijan uralle. Hän kuitenkin huomautti Kelan pyörivän musiikillisesti paikallaan.[5] Soundin Pertti Ojala piti levyä vähintäänkin tyydyttävänä, mutta huomautti että ”Anssi Kelan suorasanaisen kertova sanoitustyyli kuluttaa laulut puhki jo parilla kuuntelulla jättämättä mielikuvitukselle pienintäkään elintilaa”.[6] Desibeli.netin Heikki Väliniemi antoi levylle kolme ja puoli tähteä, kutsuen sitä riskiksi, ”jollaisia kansan syvät rivit tavoittavat menestyjät hyvin harvoin ottavat. Ehkä siksi se kuulostaakin niin raikkaalta.”[7]

Kansitaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin kannet on suunnitellut ja piirtänyt sarjakuvataiteilija Sami Makkonen ja valokuvat on ottanut Risto Vauras. 24-sivuisessa kansivihkossa jokainen levyn kappale on kuvitettu Makkosen tekemällä piirroksella.[8]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huuto – 3.39
  2. Uni – 2.06
  3. Aamu – 4.27
  4. Kaivos – 4.12
  5. Albin Stenman – 3.45
  6. Haaveilua – 3.30
  7. Romahdus – 3.40
  8. Loukussa – 4.47
  9. Ihme – 4.13
  10. Paluu – 5.22
  11. Aukio – 1.45

[9]

Muusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anssi Kela: Aukio Suomen virallinen lista. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry.
  2. http://harhaa.com/ajankohtaista.php#1243281362 Anssi Kelan haastattelu
  3. Ramsay, Jean: Nummela myi 157 000 kappaletta, Aukio enää 4000 – Mitä Anssi Kela ajattelee romahtaneesta menekistään? Rumba. 26.3.2013.
  4. Anssi Kela miettii lopettamista: Seuraavan levyni pitäisi myydä paremmin kuin edellisen Voice.fi. 28.5.2012.
  5. Järvinen, Anssi: Levyarvostelu: Anssi Kela – Aukio Dome.fi. 12.09.2009. Viitattu 27.2.2017.
  6. Ojala, Pertti: Anssi Kela: Aukio Soundi. Viitattu 27.2.2017.
  7. Väliniemi, Heikki: Anssi Kela: Aukio Desibeli.net. 13.10.2009. Viitattu 27.2.2017.
  8. http://www.anssikela.com/jumittelua/?p=2354&cpage=1#comment-1657 Anssi Kelan blogi
  9. http://www.tehtaanmyymala.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=0886975635528 Biisilista