Augustuksen forum


Augustuksen forum latinaksi Forum Augustum oli keisari Augustuksen rakennuttama forum. Se oli toinen niin sanotuista keisariforumeista. Forumin keskeisin rakennus oli Mars Ultorin temppeli (Mars kostaja), jonka Octavius oli vannonut rakentavansa Filippoin taistelussa. Forumin tarkoituksena oli myös kuvastaa rakennuttajansa valtaa ja vaurautta.[1][2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Forumin kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Augustus kertoi omaelämäkerrassaan, että hän päätti jatkaa isoenonsa ja adoptioisänsä Julius Caesarin kaupunkisuunnittelupolitiikkaa. Niinpä hän osti tonttimaata Caesarin forumin ja Suburran kaupunginosan välistä ja puratti sillä sijainneet talot. Historoitsijat Dion Kassios ja Suetonius mainitsevat teoksissaan, että keosari otti myös itse aktiivisesti osaa forumin suunnitteluun. Maa-alueen osto ja rakennustyöt maksettiin sotasaalisvaroilla. Forumin hiukan epäsäännöllinen muoto johtuu siitä, että Augustus ei saanut ostettua kaikkea tarvitsemaansa tonttimaata forumilleen. Hallitsijana hän olisi voinut pakkolunastaa sen, mutta päätti antaa itsestään hyvän kuvan ja jätti sen tekemättä.[1][2]
Augustuksen forum oli 125 metriä pitkä ja 90 leveä. Rakennuksilla oli korinttilaiset pylväät ja niitä koristivat myös karyatidit. Augustus antoi pystyttää forumille kaikkien roomalaisten triumfaattoreiden patsaat. Ensimmäisenä triumfaattorina oli Aeneis ja viimeiset olivat Augustuksen omalta ajalta. Historia Augustan mukaan patsaat olivat pronssia, mutta Dion Cassius väitti niiden olleen marmoria. Itse forum valmistui ennen temppeliä, mutta kummatkin vihittiin käyttöön vuonna 2 eaa., mutta sen lisärakentaminen jatkui vielä yli vuosisadan, aina keisari Hadrianuksen hallitusaikaan saakka.[3]

Vuonna 19 jaa. Tiberius rakennutti Mars Ultorin temppelin kummallekin puolelle riemukaaret Drusuksen ja Germanicuksen germaaneja vastaan saavuttamien voittojen kunniaksi. Hadrianus kunnostutti forumia ja määräsi sinne sijoitettavaksi merkittäviä taideteoksia, kuten norsunluisen Apollon patsaan ja pronssisen nelivaljakon.[3]

Mars Ultorin temppeli oli forumin keskeisin rakennus. Se edusti itaalista tyyliä, rakennuksen kolmella seinällä oli yksinkertainen pylväsrivi. Temppeli seisoi korokkeella, jonne johti portaikko, jolla oli alttari. Jokaisella sivulla oli kahdeksan korinttilaista pylvästä ja temppelikammioon oli sijoitettu Marsin ja Venuksen patsaat. Pylväät, jotka olivat Carraran marmoria, oliva 18 metriä korkeat. Luultavasti tarkoituksella temppeli oli 50 prosenttia suurempi kuin Julius Caesarin rakennuttama Venus Genetrixin temppeli. Caesarin miekkaa, jota pidettiin merkittävänä muistoesineenä, säilytettiin temppelissä.[2][3]
Myös temppelin katolla oli patsaita. Katon harjalla, päätykolmioiden nurkilla, oli vanhojen korkokuvien mukaan patsaat. Ne olivat voitonjumalattaren siivekkäät patsaat. Toisen patsaan kullattua pronssia oleva jalka on säilynyt. Se on viisi kertaa suurempi kuin ihmisten jalat luonnossa.[2]
Temppelin vieressä oli halli, jossa oli Augustuksen jättiläispatsas. Sen seinät oli koristeltu kallisarvoisella kiviaineksella ja siellä oli neljä Apelleen maalausta.[3]
Forumin takana sijaitsi slummimainen Suburran kaupunginosa, jota vaivasivat toistuvat tulipalot. Suojatakseen forumin ja estääkseen näkymän rähjäiseen kaupunginosaan, forumin takaosaan rakennettiin korkea nykyaikaan säilynyt palomuuri peperino-kiviaineksesta. Muuri oli kaikkiaan 30 metriä korkea ja siinä oli yhä jäljellä oleva porttiaukko. Sitä kutsutaan nimellä Arco del Pantani, Suoportti, sillä Rooman valtakunnan hajottua keisariforumien alue alkoi soistua.[2][3]
Augustuksen forumin toinen etelän puoleinen puolipyöreä eksedra purettiin Forum Transitoriumin tieltä 90-luvulla jaa.[2]
Raunioituminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Augustuksen forumin merkitys alkoi vähetä Trajanuksen forumin valmistuttua, sillä monet kaupat siirtyivät sinne. Sen sivurakennuksissa pidettiin kouluja ja järjestettiin kulttuuritilaisuuksia vielä myöhäisantiikin aikoina. Viimeiset kirjalliset lähteet jotka mainitsevat forumin ovat vuodelta 395.
Arkeologisten tutkimusten mukaan forum alkoi raunioitua jo 500-luvulla, ensimmäisenä keisarifoorumina. Se oli oletettavasti joko sotien, tulipalojen ja maanjäristysten vaurioittama ja sen kiviainesta käytettiin uusien rakennusten rakentamiseen. Kuningas Teoderik Suuren hallituskaudella 470- 520 luvuilla lähes kaikki marmori oli jo otettu temppelistä uuteen käyttöön ja pylväät kaadettu nykyäänkin jäljellä olevia lukuunottamatta.[2]
800-luvulla Mars Ultorin temppelin raunioihin rakennettiin luostari. Tuolloin sivurakennukset ja eksedrat luultavasti sortuivat maanjäristysten ja marmorin irroittamisen yhteisvaikutuksesta. Vähitellen rakennuksen alkuperäinen nimikin unohtui. Sitä luultiin Nervan forumiksi.[2]
Diktaattori Benito Mussolinin hallintokaudella, vuosina 1925- 1932 Augustuksen forumin ympärille tulleita keskiaikaisia rakennuksia purettiin. Alueella tehtiin myös arkeologisia kaivauksia.[2]
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Platner, Samuel Ball: A Topographical Dictionary of Ancient Rome, London: Oxford University Press, 1929. Augustum (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Augustuksen forum Wikimedia Commonsissa
- uutta tutkimustietoa ja ennallistuspiirroksia (italiaksi): http://www.sovraintendenzaroma.it/content/il-foro-di-augusto
- http://www.cervantesvirtual.com/bib/portal/simulacraromae/roma/fimperial/faugusto.htm