August Keirkner
August Nilsson Keirkner (24. syyskuuta 1856 Ruotsi[1] – 22. helmikuuta 1918 Helsinki[2]) oli ruotsalaissyntyinen suomalainen ruukinpatruuna, joka omisti vuosina 1884–1917 Ähtärissä sijainneen Inhan ruukin ja kehitti sitä merkittävästi. Hän keräsi merkittävän suomalaisen taiteen kokoelman, joka lahjoitettiin myöhemmin Suomen valtiolle.
Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsalaiseen virkamiesperheeseen syntynyt Keirkner oli koulutukseltaan teräsalan insinööri. Hän matkusteli nuorena ulkomailla ja työskenteli muun muassa Bakussa.[1] Hän muutti vuonna 1881 Suomeen Dragsfjärdissä sijainneen Taalintehtaan ruukin ensimmäiseksi insinööriksi, ja työskenteli myöhemmin myös Högforsin tehtailla Karkkilassa.[2]
Vuonna 1884 Keirkner osti taloudellisissa vaikeuksissa olleen Inhan saharuukin Wasastjernan suvulta. Ruukin sijainti oli syrjäinen, mutta edellisenä vuonna valmistunut, Ähtärin kautta kulkeva Vaasan rata avasi sille uudet mahdollisuudet. Ruukki kasvoi lyhyessä ajassa suurtehtaaksi, jossa valmistettiin jalostettuja rauta- ja terästuotteita, kuten pultteja, niittejä, muttereita, hevosenkenkiä, ratakiskoja ja betonirautoja. Suomalaisen järvimalmin sijasta pääasiallisena materiaalina alettiin käyttää Ruotsista tuotua rautamalmia sekä kotimaista romurautaa. Ruukin ympärille syntyi kokonainen tehdasyhdyskunta.[1][2][3] Ensimmäisen maailmansodan aikana Keirkner sai merkittäviä tilauksia Venäjän armeijalta.[2]
Keirkner kartutti itselleen suuren omaisuuden ja keräsi merkittävän taidekokoelman, johon kuului paljon Suomen taiteen kultakauden tunnetuimpien taiteilijoiden teoksia. Vuonna 1899 hän rakennutti Inhaan Hankaveden rannalle suuren ruukinkartanon, niin sanotun Pytingin, joka on aikansa komeimpia ruukinkartanoita. Keirkner täytti kartanonsa korkealaatuisilla koristeluilla ja taideteoksilla.[1][2][3]
Pitkään sairastellut Keirkner päätti lopulta luopua teollisuustoiminnastaan ja muuttaa viettämään eläkepäivään Helsinkiin. Hän myi Keuruulla omistamansa Kolhon sahan vuonna 1916 ja Inhan tehtaat helmikuussa 1917 Fiskarsin johtajalle Albert von Julinille.[1][2][3] Myynnistä saamillaan 4,5 miljoonalla markalla hän alkoi rakennuttaa Helsingin Kaivopuistoon Villa Keirkner -nimistä ylellistä huvilaa, jonka oli tarkoitus toimia myös edustavana sijoituspaikkana hänen yksityiselle taidekokoelmalleen. Eliel Saarisen suunnittelema rakennus tunnetaan nykyään Marmoripalatsina. Keirkner kuoli vuoden 1918 alussa puoli vuotta ennen huvilansa valmistumista. Hän omisti vuodesta 1907 alkaen myös niin sanotun Tallbergin talon Helsingin Katajanokan Luotsikadulla.[2]
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keirkner haudattiin kuoltuaan aluksi Marmoripalatsin pihalle, ja kuvanveistäjä Gunnar Finne suunnitteli hänen haudalleen sarkofagimaisen muistomerkin. Muistomerkki siirrettiin Hietaniemen hautausmaalle, kun Keirknerin leski Linda Keirkner (o.s. Bremer, 1861–1945) myi huvilan vuonna 1937.[2] Linda Keirkner testamenttasi yhteensä 128 Keirknerin kokoelmiin kuulunutta taideteosta Ateneumin taidemuseolle.[1]
Heikki Savola on tehnyt Keirkneristä musiikkinäytelmän Inhan ruukinpatruuna.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Kultakauden taiteilijoita Ähtäri. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ a b c d e f g h Johanna Luhtala & Markus Manninen: Marmoripalatsi: Rakennushistoriaselvitys, s. 11–15, 22 (Arkistoitu – Internet Archive) Senaatti-kiinteistöt/Arkkitehtitoimisto Schulman Oy 2012. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ a b c Inhan ruukkiyhdyskunta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY, Museovirasto. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ 27.02.2016 Musiikkinäytelmä Inhan ruukinpatruuna (Arkistoitu – Internet Archive) Ähtäri. Viitattu 14.2.2016.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Matti Ranta: Inhan patruuna: historiallinen romaani, Mediapinta, Tampere 2009. ISBN 978-952-235-137-1
|
