Atsiridiinit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Atsiridiinien yleinen rakenne

Atsiridiinit ovat heterosyklisiä orgaanisia yhdisteitä, joiden rakenteessa on kahden hiiliatomin ja yhden typpiatomin muodostama kolmiatominen rengas. Yksinkertaisin atsiridiineihin kuuluva yhdiste on etyleeni-imiini eli atsiridiini.[1][2][3]

Ominaisuudet ja reaktiivisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienimolekyyliset ja rakenteeltaan yksinkertaiset atsiridiinit ovat nesteitä ja suurimolekyyliset atsiridiinit ovat kiinteitä aineita. Yhdisteet liukenevat orgaanisiin liuottimiin ja pienimolekyyliset atsiridiinit myös veteen. Ryhmän yhdisteet ovat vain heikosti emäksisiä. Atsiridiinit ovat hyvin reaktiivisia ja kykenevät reagoimaan niin nukleofiilien kuin elektrofiilienkin kanssa. Atsiridiinit reagoivat esimerkiksi elektrofiilisten alkyylihalidit kanssa muodostaen alkyloituja atsiridiineja. Epoksidien tavoin atsiridiinien rengasrakenne on hyvin jännittynyt ja nukleofiilit reagoivat sen kanssa substituutioreaktiolla, jolloin rengasrakenne avautuu. Erityisesti yksinkertaiset atsiridiinit ovat taipuvaisia tähän ja polymeroituvat.[1][2][3][4]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksinkertaisia atsiridiineja voidaan valmistaa 1,2-aminohalideista intermolekylaarisella reaktiolla emäksisissä olosuhteissa.[2][3][4]

Yksi yleisimpiä tapoja valmistaa atsiridiineja on alkeenien ja nitreenien välinen additioreaktio. Nitreeni muodostetaan useimmiten in situ esimerkiksi sulfonamideista.[4]

Atsiridiineja voidaan valmistaa myös epoksideista. Ensimmäisessä vaiheessa atsidi-ioni reagoi epoksidirenkaan kanssa atsidoalkoholiksi. Muodostunut atsidoalkoholi reagoi seuraavassa vaiheessa trifenyylifosfiinin kanssa muodostaen atsiridiinirakenteen.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 904. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  2. a b c G. Scherr, U. Steuerle & R. Fikentscher: Imines, Cyclic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
  3. a b c Ulrich Steuerle & Robert Feuerhake: Aziridines, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006.
  4. a b c d J. B. Sweeney: Aziridines: epoxides’ ugly cousins? Chemical Society Reviews, 2002, 31. vsk, s. 247–258. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  5. Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 1176. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)