Atlantic (siipiratasalus, 1849)
| Atlantic | |
|---|---|
_01.jpg) Taiteilijan näkemys |
|
| Tyyppi | siipiratashöyrylaiva |
| Lippuvaltio | USA |
| Kotipaikka | Detroit, Michigan, Yhdysvallat |
| Omistaja | E. B. Ward |
| Rakennustelakka | J. L. Wolverton, Newport, MI |
| Luovutettu | 1849 |
| Status | upposi Eriejärvellä 1852 |
| Tekniset tiedot | |
| Pituus | 81,38 m |
| Leveys | 10,06 m |
| Syväys | 3,96 m |
| Uppouma | 1 155 t |
| Lähteet | [1] |
Atlantic oli vuonna 1849 vesille laskettu Pohjois-Amerikan Suurten järvien matkustaja- ja rahtiliikenteeseen tarkoitettu siipiratashöyrylaiva, joka liikennöi Michiganin osavaltiossa sijaitsevan Detroitin ja New Yorkin osavaltiossa sijaitsevan Buffalon välisellä laivareitillä Eriejärvellä.[2] Aluksen rakensi detroitilainen J. L. Wolverton,[1] ja se luovutettiin omistajalleen kapteeni E. B. Wardille vuonna 1849. Alus upposi Eriejärvellä 20. elokuuta 1852 vieden mukanaan eri arvioiden mukaan 130–250 matkustajaa ja miehistön jäsentä.[1][2]
Aluksen pituus oli 267 jalkaa eli 81,38 metriä, ja se oli matalarunkoinen sekä virtaviivainen. Aluksen omistajat kehuivat sen pystyvän kulkemaan Buffalon ja Detroitin välisen reitin hieman yli 16 tunnissa. Aluksen ensimmäisen luokan hytit oli sisustettu yleellisesti, jopa kultauksin.[2]
Uppoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
20. elokuuta 1852 Atlantic oli matkalla Buffalosta Detroitiin mukanaan noin 600 matkustajaa. Noin kello kahden aikaan aamuyöllä aluksen ollessa Kanadan rannikon tuntumassa Long Pointin niemen eteläpuolella, pohjoiseen matkalla ollut pieni rahtilaiva Ogdensburg törmäsi lähes keskelle Atlanticin kylkeä. Silminnäkijöiden mukaan tapahtuma-aikaan järvellä oli ohutta utua, mutta järven pinta oli tyyni ja tähdet olivat näkyvissä.[2]
Törmäyksellä oli useita silminnäkijöitä, sillä Atlantic oli täynnä matkustajia, ja sen kansilla matkatavaroiden seassa vietti yötään muun muassa 132-henkinen norjalaissiirtolaisen ryhmä. Myöhemmin Amund Eidsmoe antoi törmäyksestä kuvauksen, jonka mukaan Ogdensburgin keula ruhjoi erään naismatkustajan katkoen useita luita sekä katkaisi kaulan naisen vierellä nukkuneelta vauvalta.[2]
Törmäyksen jälkeen alukset irtaantuivat toisistaan ja hetken aikaa jatkoivat matkaansa kumpikin omalla kurssillaan. Törmäyksen seurauksena Atlantic kärsi vakavia vaurioita ja sai vuodon, ja nopeasti nouseva vesi ajoi alemmilla kansilla nukkuneita matkustajia hyteistään. Eidsmoen mukaan Atlanticin miehistö kuitenkin teki kaiken voitavansa estääkseen matkustajien pääsyn ylemmille kansille nyrkein ja nostamalla ylemmälle kannelle johtavat portaat pois.[2]
Erik Thorstadin mukaan aluksen koneet kävivät vielä törmäyksen jälkeen, eikä tietoa törmäyksestä kerrottu kaikille matkustajille. Miehistö kuitenkin laski pelastusveneitä vesille, ja alus oli uppoamassa nopeasti. Yksi pelastusveneistä laskettiin vesille ylikuormitettuna, ja sen onnistui päästä lähtemään uppoavalta laivalta ennen kuin veneeseen pyrkijät olisivat upottaneet sen. Toiset pelastusveneet kaatuivat niitä laskettaessa, sillä Atlantic liikkui edelleen eteenpäin.[2]
Aluksen kapteenina toiminut Petty loukkaantui pudotessaan yhteen veneistä eikä pystynyt johtamaan pelastustöitä. Ilman pelastustöitä ja niiden johtoa useat kymmenet menettivät henkensä aluksen upotessa. Ogdensburg palasi tapahtumapaikalle myöhemmin onnistuen pelastamaan ihmisia sekä vedestä että yhä pinnalla olevasta keulaosasta. Atlantic upposi noin puoli tuntia törmäyksen jälkeen.[2]
Matkustajien ja menehtyneiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, sillä ainoa matkustajaluettelo upposi aluksen mukana.[1]
Hylky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Atlanticin hylky makaa Eriejärven pohjassa Long Pointin niemen eteläpuolella noin 50 metrin syvyydessä. Aluksen ja sen lastin nostamiseksi on suoritettu lukuisia suurempia pelastusyrityksiä vuosina 1853, 1854, 1855, 1873 ja 1910. Vuonna 1856 aluksen kassakaappi onnistuttiin nostamaan. Hylky paikallistettiin uudelleen 1987. Vuonna 1989 eräs sukellusryhmittymä vaati oikeudessa hylyn pelastusoikeuksia väittäen löytäneensä aluksen. Suojellakseen hylkyä Kanadan valtio nosti oikeuskanteen ryhmää vastaan, ja useita vuosia kestäneen oikeustaistelun jälkeen hylyn omistusoikeus siirtyi Kanadalle vuonna 1996.[1]