Assodé

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Assodé

Assodé

Koordinaatit: 18°27′22″N, 8°36′0″E

Valtio Niger
Alue Agadez
Departementti Arlit
Kunta Timia


















Assodé on muinainen kaupunki Nigerin Aïrvuoristossa. Se sijaitsee Agadezin alueen Arlitin departementin Timian kunnassa[1] samannimisen kuivuneen joenuoman varrella.[2]

Aïrvuoristoon 1100-luvulla muuttaneiden issandalan-tuaregien perustamaa Assodéa pidetään alueen vanhimpana kaupunkina. Se oli yksi Saharan poliittisista ja taloudellisista keskuksista. Kel gress ja kel owey -heimojen välisen valtataistelun seurauksena alueen karavaanikauppa siirtyi ensin Tadelizaan ja sen jälkeen Tin Chamaniin ja lopulta Agadeziin.[3] Assodé säilyi Kel owey -heimon päällikön anastafidetin asemapaikkana 1910-luvun lopulle saakka, jolloin kaupunki jäi autioksi[2]. Vuoden 2001 väestönlaskennassa Assodé mainitaan vedenottopaikkana, jossa oli 169 asukasta[1].

Kaupungista on säilynyt kivestä rakennettujen asuin- ja talousrakennusten sekä suuren moskeijan rauniot. Arkeologisissa kaivauksissa tehtyjen esinelöytöjen radiohiiliajoituksen perusteella se on syntynyt 1300-luvulla ja oli suurimmillaan 1500–1600-luvuilla. Kaivauksissa löydetty keramiikka on samanlaista kuin muissa kel owey -heimoon liittyvissä kohteissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Répertoire National des Communes (RENACOM) stat-niger.org. Viitattu 17.8.2014. (ranskaksi)
  2. a b c Encyclopédie Berbère VII, s. 3620–3622. Aix-en-Provence: Edisud, 1989. ISBN 2-85744-443-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.8.2014).
  3. Ilahiane, Hsain: Historical Dictionary of the Berbers (Imazighen), s. 11, 19. Lanham, Maryland – Toronto – Oxford: The Scarecrow Press, 2006. ISBN 0-8108-5452-X.